Operation Flashpoint (PC)

Kylmää sotaa monitorin ruudulla

Tsekkiläisen Bohemia Interactiven Operation Flashpoint lupasi läjäyttää pärstäperspektiivin taistelupelit uuteen uskoon – ja lyhyesti sanottuna, se suorastaan räjäytti potin. Vuosi on 1985 ja presidentti Gorbatschow on vallassa Neuvostoliitossa. Rauhallinen Everonin saarirykelmä joutuu salaperäisen invaasion alle. NATO:n joukot lyödään pakosalle ankarien taistelujen moukaroidessa rauhallista maaseutua. Onko tie kohti kolmatta maailmansotaa alkamassa? Miten Reagan reagoi röyhkeään iskuun? Onko NATO:lla voimia estää röyhkeiden neuvostojoukkojen vyöryä? Kuka onkaan hyökkäyksen takana?

Pikavalikko artikkelin eri osiin

– Flashpointin tehtävien kirjoa
– Kontrollit, aseet ja yhteenveto
– Grendelin asevarikko
– Jukka O. Kauppisen mielipide
– Jouni Mäki-Panulan tarkastelussa moninpeli

Uravalintoja

Pelaaja aloittaa operaation NATO:n rivimiehenä, ja ankaran pusikossa mönkimisen jälkeen kaulukseen saadaan natsoja ja joukkoja oman komennon alle. Välillä ajellaan tankeilla, lennetään helikoptereilla, suoritetaan kommando-operaatioita, paetaan henkirievun edestä, pommitetaan A10-tankkikauhuilla ja koetaan ennennäkemätön siellä olemisen tunnelma, jota vastaavaa ei olla hevin nähty kotikoneiden ruudulla. Pelissä on aineksia muutamaan keskivertoräiskintään, ja Operation Flashpoint tuplaa potin niputtamalla kaikki yhteen pakettiin pelottavan aidontuntuisen pelikokemuksen kera. Kauniita sanoja ja ylistystä? Kyllä, mutta aiheesta. Tässä pelissä on sitä jotakin.

Pelimoottori antaa siivet

Monet markkinoiden peleistä ovat näyttäviä, mutta kovin rajoittuneita. Pelaajat ovat tottuneet Quaken, Half-Lifen ja vastaavien ahtaisiin, laatikkomaisiin pelikenttiin. Muutamat helmet näyttivät oikeaa suuntaa kohti laajoja ulkoilmatiloja (ken muistaa vielä Terra Novan?), mutta yksikään ei ole onnistunut mallintamaan todella massiivisia alueita metsineen, kylineen, peltoineen päivineen – kunnes nyt. Operation Flashpointin Real Virtuality -pelimoottori mallintaa aitojen satelliittikuvien perusteella kokonaisen saarirykelmän korkeuserojen kera. Pelialue on todella laaja: liikkumista ei ole rajoitettu, vaan pelaaja voi karttaa apunaan käyttäen suunnistaa minne haluaa. Käveleminen on hidasta puuhaa; nopeammin edetään autolla ja vielä nopeammin ilmateitse. Korkealta ilmasta katsottuna metsät ovat pieniä ja matkat näyttävät lyhyiltä. Jalkapatikassa ajoneuvojen avitusta alkaa kuitenkin arvostamaan.

Laajat ulkoilmatilat ja objektit vievät tunnetusti konetehoa kuin jenkkirassi bensaa. Real Virtuality -pelimoottori sisältää kuitenkin hyvät säätömahdollisuudet ja kehittyneen level of Detail (LOD) -tekniikan, joka poistaa kauimmaisista kohteista ylimääräiset yksityiskohdat. Testikokoonpanolla peli toimikin erittäin hyvin – jopa korkeilla resoluutioilla. 3DFX-korttien omistajille tarjotaan myös suora Glide-tuki ja T&L-tekniikalla hykertelevien iloksi myös tätä tuetaan.

Hienona yksityiskohtana peli mallintaa ajan ja säätilan muutokset näyttävästi. Aamurusko värjää maaston helakan punaiseksi ja tummat sadepilvet luovat synkkää taistelutunnelmaa. Vesisade tihkuu panssarivaunujen pinnalla (miksi sadetta ei nähdä enemmän?) ja aurinko nousee idästä laskien länteen. Pilvet leijailevat taivaalla ja linnut visertävät metsiköissä. Yöllä huhuilevat huuhkajat ja pimeydessä on hyvä edetä. Tähtitaivaalta voi bongata Otavan ja suunnistaa tämän mukaan – korkeammalla vaikeustasolla pelatessa kartan ja kompassin yhteistyö on valttia. Vielä kun saisi lunta, räntää, loskaa ja askin sisua, niin talvisota-modifikaation ainekset olisivat kasassa.

Kaikki ajoneuvot mitä pelissä tulevat vastaan ovat näyttäviä ja toimivia. Simulaatiotasolle ei päästä lähimainkaan, mutta hyvä kompromissi on saatu aikaan. Tankit jyräävät yksittäisten puiden yli, mutta metsään näillä teräshirmuilla ei ole asiaa. Autot kaasuttavat tiellä nopeasti, mutta hidastuvat maastossa. Helikopterit vispaavat taivaalla, mutta tankit hallisevat maanpintaa. Puskajussina pelattaessa oppiikin nopeasti pelkäämään lähestyvän teräshirviön jyrinää. Ajoneuvot liikkuvat tietyllä massalla ja lentämistä on helpotettu roimasti. Skodalla pakoon säntäävä pelaaja puikkelehtii tiellä hiekan pöllytessä kunnes vastaan tulee raskas T80-tankki ja matka päättyy epätoivoiseen mateluun pellolla räjähdysten ja konekiväärin rytistessä taustalla. Ajoneuvojen sisätilat on mallinnettu, jopa jotkut mittarit ovat toimivia. Joukkuetoverit kipuavat kuorma-autojen lavoille ja kuljettajat on mahdollista ampua lasin lävitse. Naurussa riittää pitelemistä, kun putputtaa Zetor-traktorilla maailmanmenoa miettivän kommunistin ylitse. Kivana yksityiskohtana pelihahmojen naamavärkit on mallinnettu tekijätiimin mukaan ja animointiin on käytetty liiketunnistustekniikkaa aitojen sotilaiden vauhdittamana.

Pelimoottori on siis parasta A-ryhmää, mutta ei sekään ilman mokia ole: pahin näistä on tietysti aluskasvillisuuden puute. Siellä sun täällä olevat pusikko-spritet eivät onnistu esittämään tiheää, vatsaan saakka kasvavaa ruohikkoa. Ojat ja lammet, suo ja ryteikkö, niittykukkaset ja viljapellot loistavat poissaolollaan. Aukealla etenevä joukkio paistaa tyhjän keskeltä ja näkösuojaa ei ole metsiä lukuunottamatta. Kaikkiin taloihin ei pääse sisälle eikä jokivarsien silloille keskittyviä taisteluja nähdä. Tähän kun lisättäisiin rikas aluskasvillisuus niin illuusio alkaisi olla suht täydellistä. Nyt on kuitenkin tyytyminen parhaaseen tähän astiseen yritykseen. Flashpointin äänet ovat toimivia, tankin ryminä ja aseiden naputus on kuitenkin aika vaimeaa. Musiikkia viljellään kelvollisesti välinäytöksissä ja 3D-äänet ovat toimivia: kuulokkeilla on helppo paikantaa viholliskoptereiden ja kulkuneuvojen suunta.

Tehtävien kirjoa

Flashpointin kampanja esittelee 41 eri tehtävää, joten tarinamuoto ei pääse lopahtamaan heti kesken. Suunnittelijat ovat miettineet tarkkaan ja huolella kampanjan rakennetta ja jokaiselle löytyy varmasti jotain mieluista. Öiset kommando-iskut vaativat hiljaista hiippailua pimeänäkölaitteiden avittamina kunnes räjähteet on asennettu ja on aika päästää pahaa aavistamattomat punatakit hengiltä. Välillä tunnelma on todella mukaansa tempaavaa: pelaaja huomaa ryömivänsä hitaasti kohti kohdettaan vältellen ajoneuvojen valoja; tarkkaan tähdätyt laukaukset vaimennetulla MP5:lla tiputtavat keskenään rupattelevat vartijat muutamassa sekunnissa. Räjähteiden aiheuttama paniikki vihollisleirissä on omiaan turvaamaan yön varjoihin sulautuvan pelaajan matkaa kohti evakuointialuetta. Myyntiversiossa vihollisten käyttämät pimeänäkölaitteet eivät näy hahmojen päällä, onneksi päivitys lupaa korjata asian – nyt saa ihmetellä, että miten tuokin punikki minut näki.

Panssarivaunutehtävät ovatkin sitten suoraviivaisempaa räiskintää. Välillä tuetaan jalkaväkeä ja välillä puhdistetaan vihollisen vallassa olevat kylät tykinruuasta – sillä sitä jalkaväki on näille ryskääville teräshirviöille. M1A1 Abrams -tankkiin kun eivät tahdo edes panssarintorjuntaohjuksetkaan purra ja neuvostovalmisteiset T72-vaunut ovat lähinnä tykinruokaa. Pelaaja voi valita tehtävänsä kolmesta eri vaihtoehdosta: ajaja, ampuja tai komentaja. Komentajan rooli on lähinnä kahden edellä mainitun yhdistelmä: karttasta käskyttämällä valitaan etappi tai ohjataan normaalisti liikkumalla tankin ajajaa haluamaansa suuntaan. Skannerista nähdään vihollisajokit, jotka käskytetään ampujalle tulikomentoa varten – helppoa ja toimivaa. Ammusvaihtoehtoja on kolme: sabottia tankeille, heattia ja konekivääriä jalkaväelle. Tankkien pulmana on edelleen tietty ilmatyynyalusmaisuus: ne liitävät ja sladittavat liian kevyen oloisesti. Lisää painoa ja massaa näille peltipurkeille.

Normaalina puska-Petenä liikkuminen on kaikkein katalinta hommaa. Kuolo korjaa varomattoman pelaajan hetkessä ja uusintayritykset tulevat tutuksi – onneksi peli tallentaa etenemiset muutamaan otteeseen per tehtävä ja tarjoaa yhden omavalintaisen tallennusmahdollisuuden. Jo muutama luoti riitää tiputtamaan tai ainakin haavoittamaan. Käteen haavoittuminen hankaloittaa tähtäämistä ja jalkavahinko estää liikkumisen muuten kuin ryömien. Maaginen lääkintämies kuitenkin pelastaa ja paikkaa runnotun pelaajan muutamassa sekunnissa uutta vastaavaksi. Tehtävien edetessä ja kokemuksen karttuessa päästään käskyttämään omaa ryhmää. Tällöin ruudun alalaitaan ilmestyy miesten pikakuvakkeet, ja funktionnäppäimillä voivaan valita joko koko joukkue tai yksittäinen taistelija käskytystä varten. Alussa homma on hankalaa, mutta loppua kohden pelaaja huomaa käskyttävänsä joukkueensa muotoa tilanteen mukaan, antavansa tulikomentoja ja huolehtivansa omasta ryhmästään – joka saa välillä päähänsä mitä oudoimpia tempauksia. Kehuttu tekoäly on peruskamaa: 10 metrin päässä olevat vartijat eivät välttämättä reagoi mitenkään kaatuneisiin tovereihinsa tai sitten ne äkkäävät pusikossa makaavan pelaajan hetkessä. Mielenkiintoisimpia tuttavuuksia ovat kuitenkin päättömästi ympyrää pyörivät maalitaulut, jotka eivät tiedä pitäisikö ampua vaiko juosta.

AH1 Cobra-helikopterilla lennettävät tehtävät ovat hauskoja. Vihollistankit ovat saavat tuta hekon voiman ja pelaajan huolena ovat lähinnä räjähtäviä granaatteja käsittämättömällä nopeudella taivaalle sylkevä Shilka-ilmatorjuntatankki, joka tekee maajoukoistakin muussia sekunnissa. Taistelukopterissa voi valita joko ampujan tai ohjaajan roolin. Ohjaaminen ja kohteiden osoittaminen on tankin komentajaa vastaavaa puhaa, lentäminen sujuu pontevasti muutamia maahan syöksymisiä lukuunottamatta. A10 Thunderbolt -tehtäviä on kampanjassa vain yksi, ripeään liikkuva tankkikauhu on lähinnä kuriositeetti.

Oma lukunsa ovat sitten erilaiset erikoistehtävät: pakenemiset vihollisalueelta, dokumenttien varastaminen, laskuvarjojoukkojen iskut. Peli tarjoaa vaihtelua eikä kyllästymään pääse missään vaiheessa. Toimiva tehtäväeditori pitää huolen, että käyttäjien tekemiä taisteluita tullaan näkemään jatkossakin. Vietnam-modi vaikuttaa mielenkiintoiselta projektilta ja vastaavia tullaan varmasti bongaamaan muitakin.

Kontrollit ja ohjattavuus

Kaikki namiskat on mahdollista asettaa haluamikseen, joka varmistaa käyttäjäkohtaisen ohjattavuuden. Vapaamuotoinen kamerakulma avittaa ympäristön tarkkailemista etenemisen aikana ja kulkuneuvoilla ajettaessa. Kolmannen persoonan kuvakulma soveltuu hyvin autokuljetuksiin ja lento-operaatioihin. Jotkut voivat pitää Flashpointin ohjaustuntumaa jäykkänä, mutta kevytkenkäinen Quake-liito ei tähän peliin sovi. Sotilaat liikkuvat varusteidensa edellyttämällä painolla ja ryömiminen on hidasta. Heittäytyminen puuttuu edelleen. Mikäli lyijyä alkaa ropista ympärillä, niin turpa menee multaan komeassa kaaressa heittäytyen eikä Ellun kanana laiskalla polvikosketuksella rojahtaen. Sivuttaispyöriminen makuulta käsin olisi myös mukava lisä. Asiallisena pointtina vaikeustasoa nostamalla helpottavat ominaisuudet kuten viholliset osoittavat tähtäimet ja omien joukkojen automaattitunnistus poistuvat, jolloin taisteluihin tulee kunnon kaaosta pelaajan pähkäillessä ovatko tähtäimessä jyvällä omat vai viholliset. Maastopukuiset hahmot näyttävät kaukaa katsottuina aivan samoilta – vihut eivät moisesta kärsi ja tunnistavat pelaajan varmaan hajun perusteella.

Aseet ja ammuskelu

Peli tarjoaa reilun määrän erilaisia ja -näköisiä aseita. NATO:lla löytyy M16-rynkky perusversiona ja kranulaukaisimella varustettuna. M60-kk antaa tulitukea, M21-snipukivääri tiputtaa viholliset kaukaa ja LAW 80 pitää kevyet tankit kurissa. Stingereillä tiputetaan peltikotkat ja vaimennettu MP5 on erikoisjoukkojen leluja. Neuvostojoukoilla on AK-rynnäkkökiväärinsä, Druganov-tarkkuusaseet, PK-konekiväärit ja monia muita aina 9K32 Strela- ilmatorjuntaohjusta myöten. Kaikkia voidaan käyttää ja kaatuneiden varustus voidaan omia omaan taskuun. Lisäksi tarjolla on savu- ja sirpalekranaatteja sekä miinoja. Voimapihdit olisivat tulleet tarpeeseen yhdessä tehtävässä, tuskin piilossa pysyvä kommando haluaa räjäyttää aitaan tankin mentävän reiän. Päivitykset lupaavat tuoda uusia aseita tullessaan, joten valinnanvaraa riittää.

Ampuminen sujuu parhaiten makuulta – kuten kuuluukin – ja polvelta käsin. Juostessa tähtäin heittää härän pyllyä ja latoa suurempaan kohteeseen on turha edes kuvitella osuvansa. Tarkin tähtääminen onnistuu tähtäinristikon läpi; myös normaali perustähtäin on asiansa hoitava. Vaikka jotkut aseet tarjoavatkin sarjatulta, niin tarkimmin osutaan kertalaukauksia napsuttaen. Päähän osuva laukaus tiputtaa vihollisen kertalaakista ja vartaloon riittää muutama lyijypitoinen namu. Aseiden vaihtamiseen menee hetki aikaa: singon olalta ottamiseen ja laukaisukuntoon saattamiseen uppoaa muutama sekunti. Kranaatit otetaan myös niin ikään käteen ja viskaistaan vihollisen suuntaan kaaressa heittäen – osaavat mokomat kuitenkin heittää tarkemmin kuin mitä itse opin. Rambona eteneminen on turhaa, koukkaukset ja tarkkaavaisuus on rautaa. Metsän suoja tulee nopeasti tutuksi.

Yhteenveto

Operation Flashpoint on ensimmäinen peli, jota voisi vakavasti ottaen kutsua sotilassimulaatioksi. Laaja ulkomaasto, mielenkiintoiset tehtävät ja monipuolisen kaluston yhteistyö on addiktiivisen rautaisaa. Tässä on peli, johon muita tullaan vertaamaan vielä pitkän ajan kuluttua. Mikäli virtuaalinen taistelutanner ei ole vielä tullut tutuksi, niin nyt on korkea aika noutaa omansa ja antaa ruudin kärytä: sillä tämä peli rokkaa.

Laitevaatimukset:

Minimi: P400 MHz, 16Mt 3D-näytönohjain (8 Mt Voodoo 2), 64 Mt RAM. Suositus: P600 MHz, 32 Mt DX8-yhteensopiva näytönohjain, 128 Mt RAM.

Testikokoonpano:

Duron@900, Kyro II, 256Mt, Vortex 2.0

Kalle Lahtinen

Grendelin asevarikko

Muuta materiaalia

Yllämainittujen aseiden ohella molemmilla osapuolilla on käytössään reilu liuta myös muuta materiaalia. Järeämmästä päästä ovat erilaiset miinat, kasapanokset ja aikapommit joita pelaaja voi tarvita tietyissä tehtävissä. Kranaatit ovat luonnollisesti peruskalustoa, ja niitä on sekä räjähtävää että savuavaa sorttia. Joskus käytössä on myös kivääriin kiinnitetty kranaatinheitin, jolla voi kätevästi laukoa tähdättyjä kranaatteja vihollisten iloksi. Yötehtävissä ilmaan laukaistavat soihdut ovat käteviä ympäristön tarkkailemiseksi, ja kiikarit ovat vähintäänkin hyödylliset etsittäessä missä vihollinen mahtaakaan luurata. Tarvikkeiden harkittu käyttö on tärkeä osa Flashpointin pelielämystä – ja avittavat myös hengissä selviämistä.

Jukka O. Kauppisen mielipide

Flashpoint rysäytti. Kunnolla. Ero muihin 3D-toimintoihin on kuin yöllä ja päivällä. Realismia kaipaavalle 3D-toimintapelit ovat useimmiten olleet aika karvasta purtavaa, mutta Flashpoint toi eteen viimein riittävän uskottavan pelimaailman, juonen ja loogiset tapahtumat syine ja seurauksineen.

Ainahan tietysti voi kitistä yksityiskohdista – ei tämäkään ole yksi yhteen kuvaus todellisesta sodankäynnistä. Mutta lähempänä sellaista kuin mikään peli kuuna päivänä. Flashpointissa painotus on ajatuksella ja harkinnalla. Ryntäily on kuolemaksi, yksi luoti surmaajaksi.

Eritoten hienot tehtävät ja vaikuttavat taistelukentät löytävät paikkansa ainakin tämän miehen sydämestä. Ison ryhmän toiminta, huutelut ja komentojonossa oleminen / komentaminen antavat toiminnalle huimaa pätäkkää. Harkittua, rauhallista etenemistä – ja äkkiä käynnistyviä tulitaisteluita, joissa ryhmät maastoutuvat, etsivät parempia asemia ja toimivat kuin todellisetkin sotilaat. Sitten vielä tilanteeseen päälle jokunen dieselmoottori sauhuten jyräävä vihollisen rynnäkkövaunu tai panssarivaunu, ja paniikki alkaa oikeasti tuntua munaskuissa. Tai usean ryhmän toimintaa, jossa suunnitelman toteutumista seurataan radion välityksellä ja lähetetään koodiviestejä eri toimintojen käynnistämiseksi. ”Asemissa, räjäyttäkää”.

Esimerkiksi eräässä tehtävässä pelaaja on kommandoineen puhdistamassa pientä kylää vihollisjoukoista, kun kaukaisuudesta alkaa kuulua moottorin jyrinää – ja eikö vain rynnäkkövaunu ilmesty partioimaan. Mutta mitäpä teet ilman pst-aseita? Piilottelet puskajussina ja ihmettelet mikä avuksi. Toisaaaalta, tuolla vihollisella tuolla näyttäisi olevan pst-ohjuksia mukanaan…

Onhan pelissä joitakin puutteita. Itselläni tankin hallinta ja maalien valinta oli liikkeessä hankalaa ja graafisia bugeja löytyy. Tekoäly ei ole aina täysin tilanteen tasalla, vaan tuntuu esimerkiksi unohtavan pelaajan liikkuvan lähistöllä jos taistelukosketuksesta maastoutuu puskiin ja lymyilee aikansa. Teknisiä vikoja on joillakuilla esiintynyt enemmänkin, jopa pelaamisen estäen. Haastetta nostaa tosin ikävällä tavalla tilanteen tallennusten rajallisuus – koneen omien välitallennusten ohella pelaaja voi savettaa vain kerran per tehtävä. Ja tehtävät voivat olla pit-ki-ä-kin. Tämä jos mikä pakottaa pelaamaan ajatuksella. Silti liian moni epäonnistuminen saattaa johtaa esimerkiksi ajannopeutuksen holtittomaan käyttöön, ”ei jaksa, juoksenpa suoraan jos ei kuolisikaan”. Onneksi vaikeustasoa voi säätää helpommaksi jos liian tiukaksi menee.

Flashpointin tunnelma, haaste ja realismin tuntu kuitenkin enemmän kuin korvaavat pienet pulmat. Kyseessä on siinä määrin jämpti mestariteos että tämän ilmestymistä muistellaan vielä vuosienkin päästä.

Jouni Mäki-Panulan tarkastelussa moninpeli

Vaikka Operation Flashpoint onkin pitkälle hiottu yksinpelisimulaatio, jää moninpeli pahasti jälkeen nykyajan vaatimustasosta. Ensimmäinen kompastuskivi on varsinaisen palvelinohjelmiston puute, jonka seurauksena jonkun pelissä mukana olevan pelaajan täytyy uhrata omaa konetehoaan palvelimen ylläpitämiseksi, eikä nopea Internet-yhteyskään olisi pahitteeksi.

Operation Flashpointin luonut Bohemia Interactive on luvannut julkaista Windows-käyttöjärjestelmille tarkoitetun palvelinohjelmiston elo-syyskuussa tapahtuvan Amerikan julkaisun yhteydessä. QuakeWorldin, Half-Lifen ja monen muun 3D-räiskintäpelin suosioon siivittänyttä Linux-palvelinta ei siis ole tulossa. Linux-palvelinohjelmiston täydellinen puuttuminen on seurausta Flashpointin verkkokoodista, joka on alusta alkaen rakennettu DirectX:aan kuuluvan DirectPlayn päälle. DirectX:n ollessa sellaisenaan yksinomaan Windows-käyttöjärjestelmien herkkua on Linux-pohjaisen palvelinohjelmiston luominen käytännössä mahdottomuus.

Kylmät faktat siis sanelevat Flashpointin verkkopelin kohtalon, joka ei näillä näkymin tule olemaan ruusuilla koristeltu tie 3D-räiskintöjen verkkokekkereiden valtiaaksi Counter-Striken rinnalle – kenties parempi niin…

Operation Flashpoint on verkossa parhaimmillaan tutulla, suhteellisen pienellä porukalla pelattaessa, kuten oikeastaan kaikki pelit. Poikkeavan Flashpointista tekee lähes nollatoleranssi häiriköille. Yksikin debiili, jonka kehdossa oppima Pyhä Tavoite on tehdä muiden elämä vaikeaksi, voi rikkoa tehtävän kokonaisuuden täysin pilaten siten kaikkien peli-ilon. Näin ollen Flashpointista tuskin riittäisi iloa pitkään, vaikka suurten massojen pelaamisen mahdollistava Linux-palvelin tulisikin, sillä julkisilla palvelimilla väistämättä liikkuvat peruspeelot jyräävät pelihalut hetkessä.

Pelkkä pelaaminen onnistuu mainiosti ISDN:llakin, mutta omasta palvelimesta unelmoivan on syytä turvautua hieman jykevämpään yhteyteen. Virkistävänä piirteenä luodit jopa tuntuvat lentävän tähtäimen osoittamaan kohtaan – seikka, joka varmasti ilahduttaa Counter-Striken sattumanvaraiseen luotien lentorataan tottuneita pelaajia.

Yksi Flashpointin elinikää ehdottomasti pidentävä ominaisuus on peliin sisäänrakennettu tehtäväeditori, jonka avulla moninpelaamiseen tarkoitettua tehtävävalikoimaa voi kasvattaa melko pienellä vaivalla. Internetissä liikkuukin jo valtaisa määrä harrastajien askartelemia tehtäviä, jotka eivät kalpene Bohemian tuotostenkaan rinnalla.

Moninpelimuotoja Operation Flashpointissa on alunperin yhteensä viisi, mutta tehtäväeditorin avulla voi eri muotoja yhdistelemällä saada lukemattoman määrän vaihtelevaa pelattavaa. Cooperativessa pelaajat taistelevat yhdessä konetta vastaan, Capture The Flag on perinteistä lipunryöstöä tiimeillä, FlagFightissa pelaajat kamppailevat lipusta mies miestä vastaan, Paintball on se pakollinen Deathmatch, ja HoldCity-muodossa taistellaan tiimeissä tavalla tai toisella kyläpahasen, tukikohdan, tai muun sellaisen herruudesta. Pelimuodoista HoldCity soveltuu parhaiten verkossa pelaamiseen, mutta loppujen lopuksi suuren suurta eroa esimerkiksi lipunryöstöön ei ole. Pelimuotojen merkittävimmät erot syntyvät lähinnä tiimien olemassaolon kautta.

Mikäli Flashpointin yksinpeli iski kuin Kazakhstanin aroilta nouseva kantoraketti, kannattaa moninpeliäkin ehdottomasti kokeilla, kunhan varmistaa, että tuttavapiiristä löytyy riittävästi punakoneen seikkailuista kiinnostuneita pelimiehiä tai -naisia. Toistaiseksi yleisiltäkin palvelimilta saattaa löytää mukavaa peliseuraa, sillä ylläpitäjä on aina itse pelissä mukana valvoen tapahtumien kulkua, mutta palvelinohjelmiston valmistuttua julkisista palvelimista tullee lähinnä leikkipuistojen korvikkeita.

Peli: Operation Flashpoint
Kehittäjä: Bohemia Interactive Studio
Julkaisija: Codemasters
Maahantuoja: PLAN 1 Oy
Versio: Myynti