Otogi: Myth of Demons (Xbox)
Xboxilla on iso tukku räiskintä- ja toimintapelejä. Näiden ongelma on ollut, että ne vetoavat pieneen yleisöön ja kuuluvat kategoriaan ”ihan kiva”, mutta suurta pelattavuuden riemuvoittoa ne eivät ole antaneet. Uusia yrittäjiä kuitenkin tulee tasaisin väliajoin. Japanilaisen From Softwaren Otogi julkaistiin jo aikoja sitten Japanissa. Pelijätti Sega tekee eräänlaisen kulttuuriteon, kun se julkaisee pelin nyt Euroopassa (ja USA:ssa). Otogia vaivaa kuitenkin sama ongelma kuin esimerkiksi Gun Metalia ja Gun Valkyrietä.
Otogi: Myth of Demons ammentaa voimansa japanilaisesta mystiikasta ja samurai-meiningistä. Pelin kuolemaa tuottava sankari Raikoh on klaaninsa viimeinen elävien kirjoissa oleva soturi, joka joutuu suorittamaan tehtäviä salaperäiselle prinsessalle pelastaakseen itsensä. Pelin juoni on vähintään kohtuullinen ja myös ääninäyttely on kuunneltavaa. Tehtävien alkuun ja loppuun sijoitetut pelin omalla enginellä tehdyt välidemot eivät ole kovin erikoisia, mutta parempia nekin kuin ei mitään.
Ensivaikutelma on positiivinen. Ensimmäinen kenttä ei säväytä, mutta toisessa kentässä pelaajan pitää puhdistaa kaunis kartano demoneista. Helposti sanottu ja tehty, mutta kartano ympäristöineen muuttuu mäiskeen alla totaaliseksi tuhon leikkipaikaksi. Puut, seinät ja tukipilarit musertuvat mahtimiekan voimasta ja palasia lentelee ympäriinsä. Demonit yrittävät kiusata pelaajaa, mutta nekin voi lämäyttää seinää päin, jolloin ne kuolevat lähes varmasti.
Massiivinen ongelma ilmestyy, kun pitäisi lopettaa kahden jättikokoisen lintuotuksen maanpäällinen vaellus. Vähän taikaa peliin ja pari onnistunutta iskua, ja sekin ongelma katoaa ilmaan. Iskuja voi jaella kahdella tavalla: suurhyökkäys katkaisee kombo-ketjut ja tekee paljon vahinkoa, mutta pienet ja sulavat iskut mahdollistavat yksinkertaisten kombojen tekemisen, ja pystyvät pitämään Raikohin ilmassa minuuttitolkulla, jos vihollisia riittää.
Raikoh on alussa haavoittuvainen, mutta tuttuun tapaan kokemuspisteitä keräämällä voimat vahvistuvat. Sankarilla on elämäpalloja, joita löytämällä kestää taas hieman pidempään vihollisten kuritusta. Mana, ”Magic Power”, kuluu koko ajan, mikä kiirehtii joissakin tehtävissä pelaajaa etenemään. Lisää manaa saa tietenkin tappamalla vihollisia. Jos mana loppuu, taikoja ei voi enää tehdä ja verisuonet alkavat poksahdella kuolemaan johtavin seurauksin. Magic Power / Life Orb -systeemi sopii peliin hyvin ja sitä hyödynnetään myös monissa kentissä.
Esimerkkinä yksi pelin puolivälin kenttä: Raikoh joutuu manaa syövän mustan magian ympäröimäksi, ainoa pakokeino on juosta ja syöksähdellä niin kovaa kuin suinkin pystyy. Matkan varrella siniset tulet parantavat sankaria, mutta aikaa vastaan joutuu taistelemaan tosissaan. Joissakin kentissä tarkoituksena on vain puhdistaa demonien sieluja tappamalla ne, eikä aikaa kulu edes minuuttia. Myös pitempiä, ”tapa kaikki mikä liikkuu ja vähän enemmänkin” -kenttiä on sopivasti. Kenttäsuunnittelu on varsin onnistunutta, vaikka alkupään kenttiä vähän uusiokäytetäänkin lopussa. Yhteensä pelattavaa on 29 kentän verran, ja siihen päälle ”2nd play” -pelimuoto, joka tosin ei paljon eroa alkuperäisestä.
Vaikeustaso ansaitsee myös kunniamaininnan. Vaikka se on kaikille sama, kokemuspisteisiin nojaava systeemi auttaa hieman heikompia pelaajia pärjäämään, sillä jo läpäistyihin kenttiin voi palata milloin vain. Esimerkiksi neloskentän uusiutuvat pääkalloluurangot sopivat erinomaisesti pieneen kokemuspistejahtiin, mikä auttaa pääsemään läpi loppupuolen vaikeista kentistä. Kenttiin piilotetuista tavaroista olisi tosin saanut vihjaista jotenkin, nyt ne joutuu itse etsimään. Kuka tajuaisi, että kolme ilmademonia pitää tappaa alle minuutissa, jotta saa tuhovoimaisen Dragon Spell lvl 3:n?
Kaupasta voi ostaa aseita ja tarvikkeita, joita saa myös kenttiä koluamalla. Ihmeellisistä kätköpaikoista tai pahoilta demoneilta voi saada myös taikaloitsuja, jotka ovatkin erittäin hyödyllisiä. Parhaat taiat (lvl 3) tuhoavat loppuvastuksiakin hetkessä. Jotkin viholliset ovat hieman alttiimpia tietyille taioille, mikä lisää taktikointia. Systeemi ei kuitenkaan ole kovin monimutkainen. Aseista reilusti yli puolet on lähes turhia, sillä jo pelin alussa käytössä oleva Soul Shrine riittää hommaan kuin hommaan. Erilaiset sauvat tuovat hieman lisäiloa, erityisesti jos aikoo käyttää sauvan kanssa yhteen sopivaa taikaa.
Otogi on erittäin kaunis ja tunnelmallinen peli. Ääniefektit ja erityisesti musiikit ovat hyviä ja menuistakin huokuu japanilaista fiilistä. Otogia pelaa mielellään läpipeluuseen vaadittavan 10-20 tunnin ajan, eikä toiminta loppujen lopuksi käy niin tylsäksi kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Hieman laajempi hahmonkehitys olisi tosin ollut toivottavaa, ja muitakin systeemejä olisi voinut syventää. Kontrolleissa häiritsee syöksyliikkeen typerä viive, mikä pilaa ilmataistelun riemua. Toivottavasti jo kehitteillä oleva jatko-osa korjaa muutamia pelin puutteita.
Otogi: Myth of Demons on mainio peli, jos siitä ei joudu maksamaan täyttä hintaa. Noin 40 euron hintaisena se antaa rahoille todella hyvää vastinetta, eikä hirveä pettymys odota vaikka pelistä maksaisi enemmänkin.
