Uusimmat

Pro Rally 2001 (PC)

19.01.2001 22:01 Jukka O. Kauppinen

Ubi Softin julkaisema Pro Rally 2001 ilmestyy epäonnekseen hyvin tiukasti Colin 2:n kannassa, joten arvostelulta ei voida välttyä sitten millään. Etenkin kun molemmat kuvaavat samanlaista rallia ja suuntaavat samaan kohdeyleisöön. Onko Pro Rallystä kilpailijaksi?

Ja vastaus on: kyllä. Erittäin suuresta samankaltaisuudestaan huolimatta Pro Rally 2001 on sekä hyvin tehty, että sisällöltään hieman erilainen rallipeli joka voi hyvinkin vedota hitusen erilaiseen yleisöön. Lyhyesti sanottuna Colin 2:een verrattuna tämä on hitusen kevyempi, hitusen helpompi mutta silti myös joiltain osin vaativampi rallisimulaatio.

Pro Rally 2001 vie pelaajia sinne tänne pitkin maailmaa rallikilpailemisen merkeissä. Radat onneksi sijoittuvat siinä määrin eri suuntiin Coliniin verrattuna että liian pahaa päällekkäisyyttä ei synny. Ja vinkeästi tässä pelissä ei ajelemista ole helpotettu ainakaan teitä leventämällä. Nyt ajetaan just ja tasan niin leveillä kuin oikeastikin – mikä etenkin Britanniassa aiheuttaa ensikokemalta melkoisia paniikkikohtauksia. Aja siinä rallia kun molemmat sivupeilit tuntuvat raapivan kivitaloja. Tai muulipolku kääntyy 90 astetta ja vastassa odottaa hevoskärryn mentävä kivisilta.

Ajotuntumasta on vaikea sanoa oikeastaan yhtään mitään, mikä ei Colin 2:n kohdalla olisi tullut jo sanottua. Ei likimainkaan oikean auton ajamisen oloista, mutta kuitenkin vauhdikasta, tietyllä tapaa todentuntuista ja nautittavaa. Käkkärillä mutkaan ja taas matka jatkuu. Ratin heiluttelun ohella ainoa selkeämpi ero on törmäysten tunnistamisessa, sillä auto reagoi esteisiin hitusen eri tavoin, pehmeämmin.

Pelti ei näet rutistu eikä autoon tule kovinkaan herkästi kulkuun selvästi vaikuttavia vikoja. Pro Rally 2001:ssä onkin ralliajamiseen heitetty sekaan hieman enemmän romurallimeininkiä, sillä mallinnus antaa löperömmällekin kuskille enemmän anteeksi. Joskus ehkä lokasuoja tai konepelti karahtaa tiehensä, tai auton jotkut järjestelmät alkavat varoitella hajoamispisteen lähestymisestä, mutta varsin suruttomasti saa tallaa polkea ja nojailla valleihin.

Vauriomallinnus onkin kevytsarjaa kuin myös auton säätely, mikä onkin suurin yksittäinen ero lajityypin muihin edustajiin ja määrittää pelin lajityyppinsä hieman kevyemmäksi edustajaksi. Korjailun ohella pelaaja rassaa autoaan erikoiskokeiden välillä vain jousituksen, vaihteiden ja renkaiden sortilla, mitään tarkempaa säätelyä ei tehdä.

Sarja sarjalta ylöspäin

Vekkulein rallin ominaisuus on tiukka kipuaminen sarjoissa ylöspäin. Tavallisten pikarallien ohella pelin mestaruussarjoihin ei näet ole noin vain ryntäämistä. Ensin on todistettava että auto pysyy käsissä.

Ajokoulu on itse asiassa erittäin hyvä innovaatio, jossa voi totutella tasaisesti ajotuntumaan. Sen kymmenen erilaista ajotehtävää on kaikki läpäistävä menestyksellisesti ennen kuin ura aukeaa edes helpoimpaan mestaruussarjaan, Kit Cariin. Kit Carissa sitten ajetaan kuuden maan rallit. Helpohkojen vastakuskien rinnalla on selvittävä viiden parhaan joukkoon, jolloin voi siirtyä ajamaan 12:ssa rallissa WRC-sarjassa. Jos tässä selviää kolmen parhaan joukkoon on edessä tosi haaste, legendojen liiga. Vaikeusaste luonnollisesti vaikeutuu joka rallin jälkeen, eli haaste kasvaa jatkuvasti.

Ulkoasultaan peliä täytyy kehua pääosin todella hienoksi. Grafiikka on kaunista, efektit hyviä ja vaihtelevat sääolosuhteet ovat kivaa katsottavaa. Autotkin ovat nättiä katsottavaa mutta harmillisesti vauriomallinnus on minimaalista myös ulkoisesti, sen kummempia muutoksia ei tule suuremmallakaan rysäyttelyllä. Muun graafisen herkun rinnalla puusto ja etenkin ihmiset tosin näyttävät hölmöiltä ja litteiltä.

Pro Rally 2001 tupsahti käsiin ilman sen suurempaa ennakkokohua, mutta osoittautui hienoisten ajoittaisten epäilyjen jälkeen erinomaiseksi rallipeliksi. Realismi on sitä mitä tämäntyyppiseltä peliltä odottaakin, mutta ajotuntuma on oikein näpäkkä ja hyvä. Vauriomallinnuksen ja säätelyn keveys tekee Pro Rallystä hyvän vaihtoehdon etenkin vähempää räpläystä haluaville, kaikki kun eivät ole pätkääkään kiinnostuneita auton monipuolisesta optimoinnista juuri kyseistä ratapätkää varten, vaan etsivät ennemminkin maksimaalista ajokokemusta. Ja senhän Pro Rally 2001 tarjoaa.

Pelimoodit:

Ajokoulu
Kilpailu kelloa vastaan
Arcaderalli
Mestaruusralli (Kit Car, WRC, Legend)

Voit lukea lisää Pro Rally 2001-pelistä myös eDomen ennakosta. Löydät artikkelista lisää infoa ja kuvia.

Yhteenveto

Erittäin tuntuvasta samankaltaisuudestaan huolimatta peleissä on myös hienoisia eroja. Colin 2 on pikkasen enemmän rallisimulaatio, kun Pro Rally 2001 kallistuu hieman enemmän kaahauksen puolelle. Ajotuntumasta pelejä ei käytännössä erota vaan suurin eroavaisuus on vauriomallinnuksen ja mobiilin virittelyn suunnalla. Colinissa vauriot näkyvät ja tuntuvat, ja autoa saa ja pitää viritellä – Pro Rally keikahtaa tällä asteikolla toiseen suuntaan.

Colin 2 saa yhden todella iiiison plussan Pro Rally 2001:een verrattuna. Colinissa Suomi näyttää Suomelta. Pro Rallyn Suomi voisi puolestaan olla mitä tahansa Ambomaan ja Norjan Lapin väliltä. Pro Rally toisaalta sisältää hyvän autokoulun ja kiinnostavasti haastavan luokka luokalta vaikeutuvan mestaruussarjameiningin. Apukuskit ovat molemmissa samaa tasoa, yhtäläistä pölötystä mitä Pro Rallyssä vain apuri huutelee mielipiteitään myös kuljettajan ajotaidoista.

Moninpeleinä molemmat tosin ovat pulmallisia. Kunnon nettirallituki kun puuttuu. Nettipelit on sovittava etukäteen tai sitten pelattava lähiverkossa. Rally Masters onkin tällä sektorilla yhä ehdoton ykkönen.

Molemmat rallit ovat loppujen lopuksi hyvin tasaviivalla. Pro Rally 2001:llä on tosi kova työ kilpailla rankasti hypetetyn Colinin kanssa, mutta kannattaako massaa seurata orjallisesti? Itsekunkin on syytä miettiä kumpi on sopivampi, etunsa molemmissa.

 

Kehittäjä: Ubi Studios Barcelona
Julkaisija: Ubi Soft
Kotisivu: Pro Rally 2001
Maahantuojan Pro Rally 2001-kotisivu: Plan 1
Formaatti: PC

Laiteminimi: Windows 95/98/ME/2000, PII 266, 64 Mt, 4xCD
Laitesuositus: Windows 95/98/ME/2000, PIII/Athlon, 128 Mt, 4xCD

Muropaketin uusimmat