Pursuit Force (PSP)

13.02.2006 00:00 | Muropaketin toimitus

TOCA- ja Colin Mcrae-pelien tekijöistä koostuva BigBig Studios on selkeästi ymmärtänyt, minkälaisia pelejä PSP kaipaa. Näyttäviä, vauhdikkaita ja sopiviin osiin annosteltuja, jotta peliä voi pelata myös pienempinä erinä.

Firman ensimmäinen peli Pursuit Force on pohjimmiltaan malliesimerkki juuri tällaisesta pelistä. Juoni on karun yksinkertainen: amerikkalaisen suurkaupungin rikollisuus on riistäytynyt käsistä, ja ainoa joka voi pelastaa Capital Cityn mellastavilta kriminaaleilta, on uusi Pursuit Force -poliisiyksikkö. Kunniakkaasta tehtävästä huolimatta määrärahoja ei ole ilmeisesti herunut tarpeeksi, koska pelaajan hahmo on käytännössä yksikön ainoa kenttäagentti.

Kliseisestä alkuasetelmasta huolimatta kyseessä ei ole ihan mikään tusinapeli. Pursuit Force yhdistää Driver-tyyliset takaa-ajot parhaaseen Hollywood-leffojen machohenkeen reseptillä, jota tarpeeksi kehittämällä olisi ainekset vaikka mihin.

Suurin osa kaupunkia piinaavien rikollisjengien jallittamiseen tähtäävistä tehtävistä alkaa autosta tai veneestä. Vaikka välillä hypätäänkin esimerkiksi helikopteriin tai jalkapatikkaan, pelin pääpaino on silti maanteillä ja kanaaleissa tapahtuvissa vauhdikkaissa takaa-ajoissa. Koko homma huokuu kovan luokan leffahenkeä. Pelaajan ohjaama lainvalvoja hyppii vaivattomasti useidenkin metrien päässä oleviin autoihin tai muihin menopeleihin.

Kohteena olevaa menopeliä ohjaavat rikolliset eivät kuitenkaan luovuta taisteluitta. Käytännön akrobatiaa joutuu harrastamaan sekä luotien väistelemisessä että puolelta toiselle heiluvan auton kyydissä pysymisessä. Koska normaalissa tulitaistelussa kulkupelit kestävät aikarajoihin suhteutettuna aivan liikaa vahinkoa, rikollisautosta toiseen loikkiminen on yleensä se tehokkain ja luonnollisin keino selvittää tehtävä.

Poliisia pamputetaan

Loistava machomeininki, äärimmäisen sulava ruudunpäivitys ja pelin yleinen munakkuus yhdistettynä toimintaa ryydittävään mahtipontiseen musiikkiin on periaatteessa mainio yhdistelmä. Kriminaalinmetsästäjämme matkassa on kuitenkin muutama mutka. Yksi on vaikeustaso, toinen on pelin keskittyminen yhden ainoan idean toistamiseen.

Sen lisäksi, että autosta toiseen loikkiva akrobaattipoliisimme kuolee parhaimmillaan muutamasta hyvin osuneesta luodista, myös aikarajat ovat usein aivan liian tiukkoja. Kaupungin ulkopuolelle viisi senttiä ehtinyt rikollispomo on karkuun ehtinyt rikollispomo, vaikka olisikin metrin päässä ja henkihieverissä.

Samoin monet tehtävistä on jaettu useaan osaan. Jos toistakymmentä minuuttia kestänyt, sormet ruvelle vetänyt tehtävä epäonnistuu viimeisillä sekunnin sadasosilla, hymy hyytyy ja PSP:stä uhkaa tulla kallis heittoase.

Pidemmän päälle peli alkaa myös ryydyttämään. Takaa-ajot erilaisilla kulkuvälineillä toistavat itseään ja toimintakohtaukset jalkapelillä ovat pelin heikointa antia. Yksi ainoa omaperäisempi idea, loikkaaminen vauhdissa kulkuneuvosta toiseen, ei jaksa lämmittää pitkään.

Pursuit Forcen vaikeustaso tarjoaa kuitenkin sellaisia onnistumisen elämyksiä, joita nykypeleistä harvemmin irtoaa. Peli tarjoaa jaastetta pelkäämättömille vauhdikasta ja tyylikästä viihdettä.

Tero Lehtiniemi ja Jukka O. Kauppinen

Tekijä: BigBig Studios
Julkaisija: SCEE
Testattu: PSP
Saatavilla: PSP
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: games.yourpsp.com/pursuit-force