Republic: the Revolution (pc)
eDomen arvostelussa PC:n Republic: the Revolution
Nykyään julkaistavien pelien valtavasta määrästä huolimatta niissä käytettävät aiheet ovat pysyneet melko vakiona jo 80-luvulta lähtien. Urheilu, ajaminen, seikkailut sekä sotiminen ja taisteleminen eri muodoissaan kattavat erittäin suuren osan kaikkien pelitalojen tarjonnasta. Omaperäisempiä ideoita ilmestyy markkinoille vain toisinaan, vaikka niille saattaisikin The Simsin saavuttamasta suosiosta päätellen olla runsaasti kysyntää. Nyt pelien aihevalikoimassa on tehty uusi ennakkoluuloton aluevaltaus, kun Elixir Studiosin kehittämä Republic: the Revolution siirtää poliittisen juonittelun peliviihteen muotoon.
Korruptiota ja oppimiskynnystä vastaan
Tulokkaan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Novistranan tasavaltaan, joka itsenäistyi Neuvostoliitossa 90-luvun alussa. Nuoren valtion johtoon nousi entinen KGB:n paikallispäällikkö Vasily Karasov. Hän nimitti itsensä Novistranan ”elinikäiseksi presidentiksi” ja ryhtyi hallitsemaan maata totalitäärisin ottein. Tämä loi ihanteellisen kasvualustan epätasa-arvoiselle yhteiskunnalle, rehottavalle rikollisuudelle ja kaikkiin elämän osa-alueisiin ulottuvalle korruptiolle. Muutaman vuoden tilannetta katseltuaan maan kansalaiset ovat kyllästyneet hallitsijaansa lopullisesti ja vallankumoukselliset aatteet ovat alkaneet nostaa päätään. Yksi levottomuuksien tarjoamiin mahdollisuuksiin tarttuvista henkilöistä on pelaajan alter ego, jonka tavoitteena on nousta itse Novistranan johtajaksi. Siinä sivussa hänen pitäisi myös kostaa Karasoville vanhempiensa väkivaltainen kohtalo Salaisen poliisin kynsissä.
Urakka alkaa eräänlaisella hahmonluontiosuudella. Siinä pelaajalle esitetään kahdeksan kysymystä, joista jokaiseen on tarjolla neljä vastausvaihtoehtoa. Jokainen valinta vaikuttaa päähenkilön ominaisuuksiin tavalla tai toisella. Sen lisäksi vastaukset määrittelevät pelaajan ideologisen näkökulman, joka on varsin oleellinen elementti poliittisessa valtataistelussa. Tämä tarjoaakin mahdollisuuden pienimuotoiseen roolipelaamiseen, sillä erilaisilla aatteilla varustetut henkilöt lähestyvät vallankumousta eri tavoin.
Hahmonluonnin jälkeen pelaaja pudotetaan Eralievin kaupunkiin kummastelemaan uutta elämäänsä. Alkuvaiheessa ihmetys ja pään raapiminen ovatkin hallitsevia toimintatapoja, sillä peli ei opasta pelaajaa poliittisen juonittelun salaisuuksiin juuri lainkaan. Kuvaruudulle ilmestyy kyllä muutamia opetusikkunoita, jotka käyvät lävitse mm. käyttöliittymän ja pelisysteemin perusteita, mutta eri yksityiskohtien merkityksestä tai asioiden välisistä suhteista ei mainita halaistua sanaa. Tämä on erittäin typerää, sillä useimmista peleistä poiketen Republicin perusteita ei opi kymmenessä minuutissa eri vaihtoehtoja naksuttelemalla. Paketin mukana tulevasta manuaalista on jonkin verran apua, mutta kaiken kaikkiaan pelin oppimiskynnys on poikkeuksellisen korkea.
Ideologia hallitsee
Alkuihmettelyn jälkeen monimutkaiselta vaikuttavan kuoren alta paljastuu melko yksinkertainen managerointipeli. Ensimmäiseksi pelaajan on värvättävä ympärilleen muutama luotettava apulainen, joiden olisi syytä olla ideologisesti mahdollisimman hyvin yhteensopivia päähenkilön kanssa. Tämän jälkeen ryhdytään operoimaan kaupungin poliittisella kentällä omien hahmojen erikoistaitoja hyödyntäen. Jokainen pelaajan ryhmittymään kuuluva henkilö voi tehdä vuorokaudessa kaksi toimintoa. Valikoima on kiitettävän monipuolinen kattaen kaiken kansan mielipiteiden kuuntelemisesta väärän informaation levittämiseen ja salamurhiin saakka. Koska kaikki taidot kuluttavat käytössä olevia resursseja, lopputulos on eräänlainen strategiapelin ja manageroinnin yhdistelmä.
Koko pelimekaniikan hallitsevin piirre on ideologia, joka on määritelty niin politiikassa vaikuttaville henkilöille kuin kokonaisille kaupunginosillekin. Kullakin taholla se muodostuu voiman, vaikutusvallan ja vaurauden välisistä suhteista eli siitä, mitä näistä ominaisuuksista pitää tärkeimpänä ja mitä merkityksettömimpänä. Keskenään kolmikko muodostaa eräänlaisen kivi-paperi-sakset -kokonaisuuden, jossa voima voittaa vaikutusvallan, vaikutusvalta vaurauden ja vauraus voiman. Tämä vaikuttaa pelissä lähes kaikkeen. Esimerkiksi vaikutusvaltaan taipuvaiset tahot ovat paljon alttiimpia voimaan perustuville toimille kuin vaurauteen panostaneet. Niinpä pelaajan onkin aina kiinnitettävä huomiota ideologisiin painotuksiin antaessaan avustajilleen ohjeita ja tehtäviä. Tämä ei tosin ole aivan helppoa, sillä yksinkertaisuudestaan huolimatta systeemi vaikuttaa peliin niin monilla tavoilla, että sen täydellinen ymmärtäminen ja hallitseminen tuntuu lähinnä utopistiselta.
Suurin osa käytettävissä olevista toiminnoista hoidetaan etäisellä käskytystyylillä. Pelaajan annettua ohjeet lakeijoilleen nämä menevät ja yrittävät parhaansa mukaan onnistua tehtävässään. Sen sijaan uusien apulaisten palkkaaminen ja muut neuvottelutilanteet käydään lävitse oudon minipelin puitteissa. Siinä molemmilla osapuolilla on käytössään rajallinen määrä vaikutusvaltaa, joka heidän on jaettava neljään tarjolla olevaan pistepottiin. Tämän jälkeen asetettuja panoksia verrataan ja suuremman tarjouksen tehnyt saa kyseiset pisteet itselleen. Mikäli pelaaja pystyy voittamaan riittävän monta huutokauppaa, neuvottelut onnistuvat. Ratkaisu on tavallaan kekseliäs, mutta käytännössä se tuntuu lähinnä epätoivoiselta yritykseltä saada peliin lisää interaktiivisuutta.
Päänsärkyä käyttöliittymästä
Kaiken kaikkiaan Republic on perusideansa, lähestymistapansa ja pelimekaniikkansa puolesta melko mielenkiintoinen kokonaisuus. Tulokkaan hyvät puolet joutuvat kuitenkin kovalle koetukselle, sillä niiden toteutuksessa olisi paljon parantamisen varaa. Yksi päänsäryn aiheuttajista on pelin hiirivetoinen käyttöliittymä, joka tekee yksittäisten peruskomentojenkin antamisesta työlästä ja hankalaa. Lähes kaikki käskyt vaativat useampaa naksautusta eri puolilla ruutua ja päätösten tekemiseen tarvittavaa informaatiota joutuu niin ikään etsimään monesta eri paikasta. Onneksi peli on sen verran hidastempoinen, että jatkuva sählääminen ei aiheuta vaikeuksia tilanteen hallitsemisen suhteen.
Huomattavasti enemmän pelikokemusta häiritsee vuoropohjaisen ja reaaliaikaisen toiminnan kummallinen yhdisteleminen. Kukin päähenkilön lähipiiriin kuuluvista henkilöistä voi tehdä vain kaksi asiaa yhden päivän kuluessa ja suurin osa tarjolla olevista vaihtoehdoista vie täsmälleen saman verran pelimaailman aikaa. Ohjeiden antamisen jälkeen pelaaja ei kuitenkaan voi siirtyä seuraavaan vaiheeseen nähdäkseen käskyjensä vaikutukset välittömästi. Sen sijaan on odotettava pelin sisäisen kellon etenemistä vailla mitään selkeää tekemistä. Ajan kulkua voi halutessaan nopeuttaa tuntuvasti, mutta turhan suuri osa tietokoneen ääressä vietetyistä hetkistä menee silti pelkäksi peukaloiden pyörittämiseksi.
Turhaa grafiikkaa
Pelistä löytyy myös niinkin epätavallinen ominaisuus kuin täysin turha 3d-moottori. Tapahtumien kehitystä voi seurata joko karttamaisesta 2d-näkymästä tai vaeltamalla melko ylimalkaisesti mallinnetussa virtuaalikaupungissa. Jälkimmäinen vaihtoehto ei kuitenkaan tarjoa minkäänlaista mahdollisuutta hahmottaa vallitsevaa yleistilannetta tai seurata annettujen käskyjen vaikutuksia. Niinpä ainoaksi järkeväksi ratkaisuksi jää abstrakti kartta, joka esittää kaupunginosat, kannatusdiagrammit, toimintosymbolit ja tärkeimmät henkilöt kohtuullisen toimivassa ja helposti hallittavassa muodossa.
Valitettavasti 3d-moottorista on mahdotonta päästä kokonaan eroon. Ruudulle nimittäin ilmestyy säännöllisin väliajoin jäykästi toteutettuja animaatioita, jotka esittävät työläisten mielenosoituksia, salaisia kokouksia, presidentin erikoisjoukkojen hyökkäyksiä ja muita vastaavia tapahtumia. Vaikka kyse on sinänsä mielenkiintoisista ja pelin perusidean kannalta oleellisista elementeistä, välivideoiden katseleminen käy hyvin nopeasti turhauttavaksi. Niillä ei ole minkäänlaista pelillistä vaikutusta eivätkä näytökset yleensä sisällä mitään sellaista, mitä ei olisi voitu esittää yhdellä still-kuvalla. Lisäksi animaatiot voi keskeyttää vasta määrätyn ajan kuluttua, joten pelaajan on pakko tuhlata aikaansa tuijottamalla jäykkiä ja pelkkää siansaksaa puhuvia vektorikasoja.
Republic: The Revolution on kunnianhimoinen ja sinänsä erittäin tervetullut peliprojekti. Poliittinen juonittelu ja vallankaappausten suunnitteleminen ovat hedelmällisiä aihepiirejä, joihin paneutumalla voisi saada aikaiseksi erinomaisia pelejä. Valitettavasti lajityypin pioneeria ei voi kutsua sellaiseksi. Se on yksinkertainen managerointipeli, joka voisi oikein toteutettuna olla erittäin viihdyttävää pelattavaa. Valitettavasti kamala käyttöliittymä, turha 3d-kikkailu ja muut epäonnistuneet ratkaisut johtavat siihen, että peliä ei missään tapauksessa voi suositella kaikille. Perusideasta kiinnostuneiden kannattaa kuitenkin kokeilla, mitä Republicilla on tarjottavanaan.
