Return to Castle Wolfenstein (pc, Xbox)
Arvostelussa PC-räiskinnän Xbox-versio
Return to Castle Wolfenstein on muutamalla uudella tehtävällä laajennettu käännös toissajoulun PC-räiskinnästä, joka puolestaan oli jatkoa 3D-räiskintägenren isänä pidetylle Wolfenstein 3D:lle. Activision julkaisee PC-hitin käännökset PS2:lle ja Xboxille. Koska pelin yksinpeli ei ole vahvin mahdollinen, kaksikosta selkeästi kiinnostavampi on moninpeliä Live-palvelussa tukeva Xbox-versio. Kampanjassa pelaaja on liittoutuneiden salaisten operaatioiden luottomies, jolle uskotaan vähäpätöiseltä vaikuttava erikoistehtävä Afrikassa. Sankari B.J. Blazkowicz lähetetään tällä kertaa komennukselle Egyptiin, jossa SS-päällikkö Himmlerin määräämät kaivaukset herättävät liittoutuneiden uteliaisuuden. Paranormaaleista löydöistään käännettä sotaonneensa etsivät natsit ovat herättäneet yliluonnollisia voimia muinaisissa katakombeissa.
Wolfenstein ei ala parhaalla mahdollisella tavalla. Juoni sekoittaa sotatapahtumiin väkinäisesti yliluonnollisia käänteitä. Mikä pahinta, älyvapaat juonenkäänteet käsitellään kuolemanvakavaan tyyliin, mikä tekee tarinasta tahattoman koomisen. Toinen maailmansota olisi tarpeeksi kiinnostava aihepiiri ilman paranormaaleja sivujuoniakin. Pelin heikoimmat, mutta onneksi lyhyeksi jäävät osuudet vietetään pelin alkuvaiheissa. Tympäisevät käytäväsokkelot vilisevät turhauttavia kerrasta poikki -ansoja, sitkeitä zombeja ja muita yliluonnollisia ärsytyksen aiheita. Viimeinen niitti ovat täysin luonnottomat pulmat; vipuja etsitään ja väännellään, mutta koskaan ei tule selväksi mitä tapahtuu tai missä. Moni lyhytpinnainen saattaa lopettaa pelin tähän ja jäädä paitsi loppupuolen paremmista tehtävistä.
Kaikkiaan pelattavana on seitsemän tehtäväkokonaisuutta, jotka myöhemmin ovat toimivaa räiskintäviihdettä. Paremmissakin osuuksissa tunnelma latistuu kuitenkin tämän tästä natsijoukkojen tuhoamiseen. Liian usein ainoa päämäärä on seuraava tehtävä. Edes muutamilla erilaisilla tavoitteilla ja tilanteilla kampanjasta olisi saatu nykyistä monipuolisempi ja nautittavampi kokonaisuus. Tasosuunnittelu on pääosin hyvää, mutta yllätyksetöntä. Alueet antavat juuri sen verran vapautta että etenemisreittinsä saa valita muutamasta mahdollisesta. Kenttien putkimaisuus ei koskaan nouse ongelmaksi asti. Sivupuuhana pelaaja voi leikkiä aarteenetsintää rikkomalla tuhottavia seiniä ja esineitä kätkettyjen aarteiden toivossa. Ympäristöt vaihtelevat jylhästä vuoristolinnasta vehreään maaseutuun ja maanalaisiin bunkkereihin, mutta vaihtelua tehtävissä ei ole. Skriptattuja tapahtumia on ripoteltu hyvin säästeliäästi maustamaan räiskintää.
Natsit toimivat jokseenkin uskottavasti kuitenkaan älykkyydellään yllättämättä. Ainoa oikeasti häiritsevä piirre on sakemannien yliluonnollinen tarkkuus. Helpoimmallakin vaikeusasteella viholliset ovat haukankatseisia ryökäleitä, jotka vainuavat sankarin heti tämän astuttua tulilinjalle. Tallennuspisteitä tulee onneksi vastaan tiuhaan tahtiin, eikä pelaaminen koskaan tyssää liian pitkäksi aikaa vaikeaan kohtaan (toisin kuin esimerkiksi MoHissa, jossa tallennus onnistuu vain tehtävän jälkeen). Siitä pitävät huolen myös runsaat ase- ja elinvoimatäydennykset.
Räiskintäpelin sovittaminen konsolille on aina haaste. Pelattavuudeltaan Return to Castle Wolfenstein ei vedä vertoja Halolle, mutta osoittaa jälleen kuinka hyvin Xboxin ohjain soveltuu räiskintäpeleihin. Kyyristyminen ja yleispätevä toimintapainike on piilotettu kätevästi tattien alle, aseiden vaihtaminen on vaivatonta ja asetukset voi säätää haluamikseen. Pelaaminen sujui mutinoitta muutamien säätöjen jälkeen; kursorin hidastaminen ratkaisi alun tähtäysongelmat. Pelaajan käytössä oleva asearsenaali on kattava valikoima aitoa ja kuvitteellista varustusta, mutta täynnä joutavia kapistuksia. Esimerkiksi pistoolit ovat alun alkaenkin tarpeettomia tussareita. MoH: Frontlinessa komeasti sisätilat siivonnut haulikkokin tuntuu oudon tehottomalta. Aina yhtä hauska kiikarikivääri jää myös tyhjän pantiksi, sillä sitä tarvitaan vain parissa tehtävässä.
Return to Castle Wolfenstein on jo suhteellisen vanha julkaisu, mutta Xbox- käännös pitää pintansa. Animaatio on sulavaa, tehosteet komeita ja kentät miellyttävän monipuolisia. Ympäristöt on mallinnettu huolella ja häiritsevää särmikkyyttä ilmenee vain avarissa luontokentissä. Vilkkaimmissa taisteluissa ilmenee lievää nykimistä, mutta vakavasta ongelmasta ei ole kyse. Taistelut jytisevät kiitettävästi, joskaan Wolfenstein ei koskaan onnistu luomaan samanlaista laajemman sodan tunnelmaa kuin Medal of Honor. Lattealla ääniraidalla kuullaan kourallinen hyviä sävellyksiä ja ääninäytteleminen on kiitettävää tasoa, joskin natsien elokuvasaksa saattaa suututtaa Wolfenstein -veteraanit.
Wolfensteinin moninpelimahdollisuudet ovat erinomaiset. Jaetun ruudun tiimipelin ja linkkikaapelin lisäksi peli tukee myös joukkuepohjaista moninpeliä Xbox Livessä. Nettipuoli on hoidettu hyvin, ja Wolfenstein on selvästi yksi palvelun parhaimpia pelejä. Pelaajia on erittäin paljon, joten toisen maailmansodan fiilikseen pääsee helposti. Valitettavasti vain yksi pelaaja per Xbox voi pelata netissä tai system linkillä, ja lisäksi peli kärsii satunnaisesta kaatuilusta ja yhteyksien pätkimisestä. Ongelmat ovat kuitenkin pieniä, ja voice chatin ansiosta neljän hahmoluokan välinen yhteistyö saa aivan uuden ulottuvuuden tiimipohjaisissa pelimuodoissa. Karttoja on reilu tusina (lisää on luvassa ladattavan sisällön muodossa), ja osa kartoista on erittäin mallikkaita räiskintäareenoita. Mikään Live-messias Wolfenstein ei ole, mutta kokonaisuus on silti selvästi plussan puolella Xbox Livessä.
PC-versio tuotti monille karvaan pettymyksen, eikä Wolfensteinin yksinpeli konsolillakaan ole kovin vaikuttava esitys. Juoni on sillisalaattia, eikä epätasainen tasosuunnittelu vakuuta kuin muutamaan otteeseen. Keskinkertainen yksinpeli ei sisällä mitään, mitä konsolin paremmista räiskintäpeleistä ei löytyisi. Ennen kuin Xbox Live käynnistyy virallisesti myös Suomessa, Return to Castle Wolfensteinilla on hyvin vähän tarjottavaa.
