Rygar: The Legendary Adventure (PS2)

08.05.2003 00:00 | Muropaketin toimitus

eDomen arvostelussa Playstation 2:n Rygar – The Legendary Adventure

Tecmo on tullut suomalaisille peliharrastajille tutuksi lähinnä Dead or Alive -sarjan kehittäjänä. Yhtiö on kuitenkin ehtinyt tekemään myös muita pelejä, joista eniten huomiota on herättänyt muodikasta selviytymiskauhu-lajityyppiä edustanut Fatal Frame. Nyt konsolipeleihin erikoistunut poppoo on ryhtynyt rakentamaan itselleen uutta pelibrändiä julkaisemalla Playstation 2:lle Rygar: The Legendary Adventuren.

Kilpi venyy ja paukkuu

Kyseessä on löyhästi kreikkalaiseen mytologiaan perustuva toimintapeli, jonka nimihenkilö on omasta syntyperästään epätietoinen gladiaattori. Jonkinlaisesta identiteettikriisistä kärsivä sankari taistelee yksinomaan tuottaakseen kunniaa kauniille prinsessa Harmonialle. Pelin tapahtumat saavat alkunsa, kun Rygarin ihailun kohde joutuu titaanien, jumalten ikiaikaisten vihollisten, ryöstämäksi. Samassa yhteydessä sankari saa käsiinsä myyttisen Diskarmorin, jonka turvin hän lähtee pelastamaan prinsessaa ja pysäyttämään pahisten katalat juonet.

Pelin persoonallisin piirre on nimenomaan sankarin ase, joka muistuttaa lähinnä pitkän ketjun päässä pyörivää sirkkelimäistä kilpeä. Seikkailun aikana valikoimaan kertyy useampia erilaisia Diskarmor-versioita, jotka poikkeavat toisistaan iskuetäisyytensä ja nopeutensa suhteen. Käytössä olevasta mallista riippumatta vihollisten kukistaminen onnistuu useilla erilaisilla lyönneillä, iskusarjoilla ja erikoisliikkeillä. Esimerkiksi muita raskaampi Heavenly-versio pyörii sankarin ympärillä ja mahdollistaa eri suunnista lähestyvien vihollisten viipaloimisen yhdellä hyökkäyksellä. Erittäin nopea Sea-malli puolestaan ulottuu vain käsivarren päähän, mutta halutessaan sen voi jättää kellumaan ilmaan, jolloin se kutsuttaessa hakeutuu takaisin sankarin luo tehden matkalla melkoisesti vahinkoa.

Diskarmorit myös kehittyvät seikkailun aikana useilla eri tavoilla. Vihollisten eliminoimisesta ja lähiympäristön tuhoamisesta pelaaja saa palkinnoksi eräänlaisia kokemuspisteitä, joiden avulla sirkkelikilvet muuttuvat entistä tehokkaammiksi. Seikkailun edetessä vastaan tulee hieman yli kymmenen maagista kiveä, joita vaihtelemalla saa varusteisiinsa enemmän tehoa ja uusia ominaisuuksia. Diskarmor ei ole pelkästään ase, vaan sille kertyy pelin aikana muitakin käyttötapoja. Kilven avulla voi heilauttaa itsensä kuilujen ylitse ja nousta ylöspäin kuin köyden varassa. Näiden erikoispiirteiden käyttäminen on tosin rajoitettu vain tiettyihin, pelintekijöiden määräämiin kohtiin.

Helppoa viihdettä

Epätavallisten ja poikkeuksellisen monipuolisten aseiden lisäksi paketista ei löydy mitään muuta omaperäistä. Rakenteensa puolesta peli onkin hyvin tyypillinen toimintaseikkailu. Kentät koostuvat paikkojen tutkimisesta, hirviöiden lahtaamisesta ja pienimuotoisten pulmien ratkomisesta. Päätään pelaajan ei yleensä tarvitse ihmeemmin vaivata, sillä älynystyröiden sijaan tilanteiden selvittäminen edellyttää lähinnä oikean paikan tai esineen löytämistä. Kovin syvällistä pelikokemusta paketti ei siis tarjoa.

Vaikka kenttäarkkitehtuuri koostuu pääasiassa tavanomaisista elementeistä, lopputulos on useimmiten melko antoisa. Tapahtumapaikat vaihtelevat ahtaista, raunioituneista temppeleistä suurille aukioille ja laavan peittämille vuorenrinteille. Ympäristöstä huolimatta kentät ovat täynnä erilaisia tuhoutuvia yksityiskohtia ja pienen tutkimusmatkailun avulla löytyviä bonusalueita. Pelintekijät ovat myös käyttäneet runsaasti korkeuseroja ja massiivisia rakennelmia, jotka tekevät tapahtumapaikoista vaikuttavan näköisiä. Ainoa huono puoli arkkitehtuurissa on kunnollisten suunnistusohjeiden puuttuminen. Alueelta toiselle siirtymistä värittää hyvin usein lievä epävarmuuden tunne, kun oikean suunnan voi päätellä ainoastaan kentän rakenteesta.

Teknisesti tyylikäs

Pelituntuman suhteen Rygarista on vaikea löytää mitään huomautettavaa. Diskarmoreiden monipuolisuuden huomioon ottaen kontrollit on pystytty pitämään ihailtavan yksinkertaisina. Niinpä ne sisäistääkin hetkessä eikä nappien sijoittelua tarvitse muutaman minuutin jälkeen miettiä lainkaan. Kiinteitä kuvakulmia käyttävä kamerasysteemi sen sijaan häiritsee pelikokemusta jonkin verran. Vastaan tulee säännöllisin väliajoin tilanteita, joissa oikean hyppysuunnan arvioiminen on hankalaa tai sankari katoaa vihollisten taakse kesken taistelun. Kokonaisuuden kannalta nämä ovat kuitenkin hyvin pieniä murheita.

Kuten Dead or Alive -sarjan tekijöiltä voi odottaa, pelin grafiikka on erittäin kaunista katsottavaa. Sankaria, pääpahiksia, satunnaisia vihollisia ja kenttiä myöten kaikki on mallinnettu tarkasti ja yksityiskohtaisesti. Komeiden tekstuurien lisäksi oman erikoismainintansa ansaitsevat valtavat välipomot, joihin on selvästi panostettu poikkeuksellisen paljon. Niin animoidut patsaat, valtavat vesipedot kuin suurikokoista kirvestä heiluttava minotaurikin ovat todellisia mestariteoksia. Ainoa valituksen aihe on päähenkilön ja prinsessa Harmonian tavanomaisuus. Molemmat ovat nukkemaisia sankarihahmoja, joilla ei ole tippaakaan persoonallisuutta. Sama ongelma vaivaa myös pelin äänimaailmaa, joka on muuhun toteutukseen nähden pienimuotoinen pettymys.

Kokonaisuutena tulokas on kuitenkin erittäin onnistunut paketti. Persoonallinen perusidea, näyttävä grafiikka ja erinomainen pelattavuus tarjoavat yhdessä nautittavan, joskin hieman lyhyehkön pelikokemuksen. Kovin moniulotteiseksi tai syvälliseksi kokonaisuutta ei voi kutsua, mutta hauskaa sen parissa joka tapauksessa on. Niinpä peliä voikin suositella kaikille rentoa ja älyvapaata toimintaviihdettä kaipaaville.

-Mikko Karvonen