Shade: Wrath of Angels (PC)
Pc-kauhuseikkailut ovat olleet vähissä, eikä raamatulliset mittasuhteet saavuttava Shade juuri tarjontaa paranna.
Pelikonsoleilla kauhuseikkailut ovat yleisempiä kuin sienet suomalaisessa syysmetsässä. Pc:llä on sen sijaan ollut hiljaista Resident Evil -pelien jälkeen, eikä Silent Hillit läpäisseellä kauhumiehellä ole ollut paljon vaihtoehtoja. Huippumodernilla pelimoottorilla toteutettu ja klassisille Manaaja-tyylisille kauhuelokuville kumartava peli kuulostaa tähän väliin lähes taivaan lahjalta.
Tällaiseksi itseään mainostaa Shade: Wrath of Angels. Veljensä katoamista tutkimaan lähtenyt maailmanmatkaaja joutuu keskelle mystisiä tapahtumia. Taivaallinen enkeli kertoo hänelle raamatulliset mittasuhteet saavuttaneesta salaliitosta, jonka seurauksena sankarimme matkustaa läpi ajan ja ulottuvuuksien. Matka kulkee brittiläisten raunioiden kautta muinaiseen Egyptiin ja jopa tulevaisuuteen. Tarkoituksena on kerätä neljän langenneen enkelin sielut ja palauttaa maailma ennalleen. Siinä sivussa pelastetaan sankarin veli. Kaikki tämä onnistuu tietenkin parhaiten suurten miekkojen ja tuliaseiden avulla.
Pettymys on melkoinen, kun odotettu kauhuseikkailu paljastuu Tomb Raider -kopioksi. Lyhyen alkuepisodin jälkeen peli noudattaa tiivistä kaavaa, jossa sankari kiipeilee ja hyppii ympäri mahdottoman kokoisia rauniomaisemia. Hajalukuiset viholliset teleporttailevat viisikantojen kautta niskaan ja poistuvat pian takaisin manalaan Desert Eagle -kuurin myötä. Suuren osan ajasta pelaaja on täysin hukassa pelin antaessa epämääräisiä ja huonosti kuvailtuja tavoitteita. Vielä valitettavampaa on se, että kehitystä ei ole pahemmin tapahtunut alkuperäisen Tomb Raiderin jälkeen. Olo on kuin pelaisi vuoden 1997 Playstation-peliä uudella grafiikkamoottorilla.
Vahvat Playstation-takaumat voivat johtua osittain siitä, että pelissä yhdistyvät lähes kaikki konsolikäännösten suurimmat synnit. Kankean ohjauksen ja rajoittuneet toimintamahdollisuudet voisi vielä antaa anteeksi, mutta huonoa pelisuunnittelua ei niinkään. Siitä on ilo kaukana, kun viettää kymmenisen minuuttia hyppien kapealta kielekkeeltä toiselle vain pudotakseen, koska sankari ei viitsinytkään tällä kertaa tarttua reunaan kiinni. Tässä vaiheessa koko kenttä alkaa alusta, sillä minkäänlaista checkpoint-systeemiä ei ole. Talletukset tehdään noin yksi per kenttä -tiheydellä esiintyvillä talletuspaikoilla.
Kauhupelin tärkeimmät vaatimukset ovat kunnon immersio ja tiivis tunnelma. Kuten Resident Evil ja Silent Hill ovat useasti todistaneet, kankea ohjaus ja rajoittunut pelisysteemi eivät paljon haittaa jos pelaaja on kauhusta kankeana. Shade ei valitettavasti täytä kumpaakaan vaatimusta. Immersiosta ei voida edes puhua, koska pelimaailma ei tunnu aidolta missään vaiheessa. Kaupungeissa ja jopa raunioissa valtaosa ovista on tukittu. Tästä johtuen pelaaminen on tiukkaan skriptattua tunnelijuoksua, jossa reittejään ei voi valita eikä vihollisia voi voittaa kuin yhdellä tavalla. Kauhun tunnetta ei synny, pitkälti onnettoman käsikirjoituksen ansiosta.
Sankarista on mitä ilmeisimmin yritetty kirjoittaa kylmäverinen ja kaiken kokenut seikkailija, mutta toivottu efekti ei osu yhteen lopputuloksen kanssa. Sankari kuittaa kirkossa vastaan hoippuvat zombiet ”kas, ruumiita kirkossa” -tyylisellä kommentilla ja ryhtyy inttämään vastaan taivaallista tehtävää antavalle enkelille. Parhaaseen toimintasankarityyliin kaverilta irtoaa myös herjaa joka tilanteeseen. Asiaa ei myöskään auta se, että Shaden käsitys kauhusta on kaiuttimista kuuluva saatanallinen röhönauru ja nurkissa pomppivat luurangot.
Pelisuunnittelun puolella Shade vaatisi reippaasti työtä, mutta ohjelmointitiimi on hoitanut oman hommansa. Shaden pelimoottori pystyy generoimaan suuria ulkoilma-alueita ja näyttäviä maisemia, ja niitä pyöritetään silkkisen pehmeästi. DirectX 9:n ominaisuuksia tuetaan ja fysiikkamoottori on viimeisen päälle viritetty. Erikoismaininnan peli ansaitsee musiikeista. Mahtipontiset sinfoniateemat sekoittuvat gregoriaaniseen messuamiseen ja onnistuvat hetkittäin jopa luomaan tunnelmaa.
Lisämainintana pitää todeta myös, että ainakin pelin arvostelukappale oli lähes epäpelattavan buginen. Windowsin työpöytä tuli tutuksi lähes vartin välein ja peli oli myös helppo jumittaa täysin. Väärä näppäinyhdistelmä tai esimerkiksi liikkumisen yrittäminen kesken animaation sai usein sankarin jähmettymään paikalleen. Mukana tullut tekstitiedosto tunnustaa pelin olevan vielä keskeneräinen, joten toivottavasti viat saadaan korjattua lopulliseen versioon.
Shade olisi voinut toimia täysin eri tavalla, mikäli sitä olisi markkinoitu ja hehkutettu totuudenmukaisesti Tomb Raider -tyyppisenä toimintaseikkailuna kauhupelin sijaan. Lara-veteraaneihin peli iskee juuri niin kovaa kuin ilman D-kuppia varustettu toimintasankari voi iskeä. Kauhupelien ystävien kannattaa säästää roponsa Silent Hill 4:ää varten.
