Uusimmat

Shining Force (GBA)

28.07.2004 00:00 Mikko Karvonen

eDomen arvostelussa Game Boy Advancen Shining Force

Segan maineikas Shining-sarja yrittää yhä uutta tulemista. Keskinkertaisen Shining Soulin jälkeen markkinoille ilmestyy Shining Force: Resurrection of the Dark Dragon, joka koettaa onneaan taktisten roolipelien rintamalla.

Tarinan päähenkilö on muistinsa menettänyt miekkamies Max. Hänet komennetaan johtamaan sankarijoukkoa, jotka lähetetään ottamaan selvää Runen kuningasta huolestuttavista uutisista. Parin kohtaamisen jälkeen pelaaja huomaa olevansa keskellä kahden valtakunnan välienselvittelyä ja metsästävänsä päähenkilön muistojen lisäksi jumalten ihmiskunnalle jättämää perintöä. Pelin juoni edustaa siis hyvin tyypillistä eeppistä sankarifantasiaa, mutta se on kerrottu kohtuullisen hyvin. Niinpä mielenkiinto touhua kohtaan säilyykin alusta loppuun saakka melko hyvin.

Pelillisesti tulokas yhdistelee vapaamuotoisia, roolipelimäisiä vaellusosuuksia ja vihollisten kurittamiseen keskittyneitä kohtaamisia. Viime aikojen merkittävimpiin kilpailijoihin verrattuna taistelusysteemi on jokseenkin yksinkertainen. Jokaisella hahmolla on oma liikkumisvuoronsa, jonka päätteeksi voi hyökätä, loitsia tai puolustautua. Erilaisia taisteluun vaikuttavia elementtejä on melko vähän, joten taktikoinnille jää vain vähän tilaa. Pääasiassa pelaajan on pidettävä fyysisesti heikommat hahmonsa riittävän kaukana vihollisista ja siirreltävä joukkojaan siten, että nämä eivät ole toistensa tiellä ahtaissa kentissä. Tämän lisäksi päänvaivaa aiheuttaa sankaripoppoon kokoonpanon suunnittelu.

Pelin pahin ongelma on pienten säätömahdollisuuksien vähäisyys. Esimerkiksi erilaisia varusteita on kullekin hahmolle tarjolla suhteellisen vähän eikä niiden keskinäisessä paremmuudessa ole yleensä juuri ihmettelemistä. Ainoa hieman mielenkiintoisempi piirre ovat sinne tänne ripotellut kortit, joiden avulla yksi pelin hahmoista voi parannella ominaisuuksiaan ja saada uusia erikoiskykyjä. Seikkailun lineaarisesta luonteesta johtuen kaikkien korttien löytäminen on melko kinkkistä, mutta systeemi on kuitenkin mielenkiintoinen ja palkitseva. Sen avulla pelaajaa houkutellaan jopa tahkoamaan seikkailua useampaan otteeseen korkeammalla vaikeustasolla.

Kokonaisuutena uusi Shining Force uppoaa kategoriaan ”ihan kiva”. Sitä pelaa mielellään, mutta mitään erityisen hienoa pelistä ei saa irti.