Silent Hill 3 (PS2)

18.06.2003 00:00 | Muropaketin toimitus | 303

Konamin Silent Hill-kauhuseikkailut ovat aina eronneet edukseen kilpailijoista. Niiltä on totuttu odottamaan ahdistavaa ilmapiiriä ja synkkiä tarinoita. Sarjan kolmas osa peli jatkaa edeltäjiensä tiellä, vain entistä häiritsevämpänä ja karmivampana.

Missä Silent Hill 2 kehitteli jännitystä pikku hiljaa, Silent Hill 3 pudottaa pelaajan suoraan keskelle toimintaa. Päähenkilö Heather havahtuu painajaisesta vain löytääkseen itsensä keskeltä toisenlaista kauhukuvitelmaa; tutun ostoskeskuksen on korvannut karmiva rinnakkaismaailma. Puoli toista vuotta sitten ilmestyneen kakkososan tapaan Silent Hill 3 kertoo itsenäisen tarinan. Vain tapahtumapaikka, Silent Hillin helvetillinen pikkukaupunki, on säilynyt. Aluksi pelaaja ei pelin alussa tiedä sen enempää kuin sankaritarkaan rooliaan omituisissa tapahtumissa. Tarina kehittelee käänteitään yllättävästi ja kytkee tarinan kiintoisalla tavalla kahden edellisen pelin tapahtumiin.

Pelillisesti Silent Hill 3 tuo sarjaan hyvin vähän muutoksia. Kuten aina, ensimmäiset hankinnat ovat pimeyttä valaiseva lamppu ja taskuradio, jonka kohina paljastaa väijyvät hirviöt. Seikkailu etenee miellyttävällä rytmillä ympäristöstä toiseen kun Heather ratkoo vinksahtaneen kaupungin mysteeriä ja selvittää omaa rooliaan oudoissa tapahtumissa. Uusien maisemien lisäksi vieraillaan eräissä Silent Hill 2:n rakennuksissa ja ykkösosan huvipuistossa. Seikkailun kulku noudattaa kauhuseikkailujen rutiinia: erityyppisten avainten ja salasanojen kerääminen, esineiden yhdistäminen ja muut vakioratkaisut toistuvat. Pitkästyttäviä patikkaosuuksia on karsittu ja toiminta siirretty ahtaisiin sisätiloihin, jossa hirviöt aiheuttavat pakokauhua. Oliot säikäyttävät viimeistään lampun valokeilaan osuessaan, mutta jo vertahyytävä mekkala ja vaikerointi saavat varpailleen. Peli luo äänimaailmalla ja selittämättömillä käänteillä painostavaa ilmapiiriä, joka ei hellitä hetkeksikään.

Pelattavuudeltaan Silent Hill 3 muistuttaa edeltäjiään, sillä erolla että Heather liikkuu äijänköriläitä sulavammin. Valita voi kahdesta kontrollimetodista; Resident Evilin kaltaisesta ja kuvakulman mukaan hahmoa liikuttelevasta. Peli käyttää dramaattisia kuvakulmia luomaan tunnelmaa, mutta kameran voi useimmiten kiepsauttaa olan yli. Uusia ominaisuuksia on lisätty kourallinen; esimerkiksi parannusesineet ja tavarat on erotettu omiin valikoihinsa. Nyt hahmo voi esimerkiksi pukea ylleen luotiiliivin, jolloin kestävyys kasvaa juoksuvauhdin kustannuksella. Asevalikoima kattaa useita lyömä ja ampuma-aseita. Ensi kertaa käytettävissä on myös konetuliaseita. Räiskintä ei kuitenkaan ole pääasia, koska useimpia tusinahirviöitä voi ja kannattaakin paeta etenkin korkeilla vaikeustasoilla. Ainoita ehdottomasti pakollisia kohtaamisia ovat satunnaiset pomohirviöt.

Puolessatoista vuodessa kehittäjät ovat oppineet saamaan PS2-raudasta irti enemmän. Kaupunki hyötyy suuresti entistä tarkemmista tekstuureista, eikä sahalaidoista näy enää merkkiäkään. Nykimistä ilmenee muutamissa kohdissa, mutta ei koskaan kiusaksi asti. Taskulamppu piirtää komeita varjoja synkissä ympäristöissä ja etenkin välinäytöksissä nähdään huikeaa valotehosteiden käyttöä. Kaikki kohtaukset on toteutettu pelimoottorilla, mitä on hetkittäin vaikea uskoa todeksi. Selkein muutos on tapahtunut ilmeikkäissä virtuaalinäyttelijöissä, jotka ovat hämmästyttävän uskottavia. Äänensä sankarit saavat keskitasoa paremmalta näyttelijäjoukolta. Viimeisen silauksen antaa kohinafiltteri, joka luo sarjan tunnusomaisen rakeisen ilmeen.

Seikkailu kestää kaiken kaikkiaan perinteiset kymmenisen tuntia. Tekeminen ei lopu siihen, sillä löydettävissä on useita bonuksia. Vaikka juonen kulkuun ei oleellisesti voikaan vaikuttaa, tarinalla on Silent Hill 2:n tapaan useita vaihtoehtoisia loppuratkaisuja, jotka perustuvat pelaajan pelityyliin. Lisäksi toiminnan ja pulmien vaikeustasoa voi säätää mieleisekseen. Silent Hill 3 on harvinaisen onnistunut kauhupeli. Jospa vain Konamin pelinikkarit olisivat tohtineet kehittää ideoitaan rohkeammin. Kun peli luottavaisesti kierrättää sarjan – ja koko lajityypin – vakioratkaisuja, alkaa seikkailusta pikku hiljaa maistua vanhan kertaus. Rutinoituneesta toteutuksesta huolimatta kyseessä on lajityypin parhaisiin lukeutuva seikkailu.