SOCOM: US Navy SEALs (PS2)
Tällä hetkellä Yhdysvallat eivät ole maailman suosituin kansakunta. Terroriuhista varoitellaan vähän väliä ja maan rajoja vartioidaan tarkemmin kuin koskaan aiemmin. Maailman suurin sotilasmahti pystyy kuitenkin puolustamaan itseään missä mittakaavassa tahansa. Jenkkien armeijan SEALs-erikoisyksikkö on yksi maailman tunnetuimmista ja kovimmista. Näinä levottomina aikoina Sony haluaa muistaa heidän toimintaansa julkaisemalla PlayStation 2:lle SOCOM: US Navy SEALs -pelin, joka ottaa sotimiseen normaalia PS2-räiskintää realistisemman näkökulman.
Socomissa pelaaja on erilaisia kommando-tehtäviä suorittavan SEAL-joukon komentaja, joka joukkoineen matkustaa ympäri maailmaa terroristien perässä. 16 tehtävän mittainen yksinpelikampanja pitää sisällään kymmenien tuntien edestä pelattavaa, sillä yhden kentän onnistunut läpäisy vie kevyesti sellaisen puoli tuntia. Peliin kulutettua aikaa kasvattaa merkittävästi se tosiseikka, että kesken tehtävän ei voi tallentaa. Periaatteessa tämä on ihan hyvä juttu, sillä muuten pelaaja voisi tuudittautua liialliseen turvallisuuden tunteeseen tallentaen peliä parin minuutin välein. Nyt tallennusmahdollisuuden puute lisää haastetta, mutta toimii samalla ärsyttävänä tekijänä, sillä kovin montaa kertaa samaa kenttää ei viitsisi yrittää pelata alusta loppuun huomatakseen kuolevansa taas siihen viimeiseen viholliseen. Ensimmäisen yrityksen jälkeisiä pelikertoja helpottaa huomattavasti vartijoiden staattiset sijainnit, joten jo kerran tehtävää pelannut tietää tarkasti missä viholliset seisoskelevat, ja miten ne on helppo tappaa.
Ennen tehtävän aloittamista käydään läpi tarkat ohjeistukset siitä mitä tuleman pitää. Mukana on myös mahdollisuus vaihtaa hahmojen varusteita, tosin puitteet ovat vähän liiankin tiukat. Yhteensä asevalikoimasta löytyy yli 30 erilaista tuliluikkua, mutta useimmiten tehtävään on tarjolla vain pari asevaihtoehtoa. Esimerkiksi kiikarikiväärin käytön rajoittaminen vain tiettyihin kenttiin palvelee kuitenkin peliä, sillä muuten vihollisten napsimisesta saattaisi tulla vähän liiankin helppoa puuhaa. Noin muutenkin vihollisia on nimittäin suhteellisen helppo tiputella. Niiden reaktioaika ei ole kovin nopea, eivätkä ne aina tunnu tajuavat SEAL-joukkojen saapumista, vaikka hälytyssireenit soivat pahisten tukikohdassa. Paikoitellen pelaaja joutuu kuitenkin ahtaalle vihollisten päästessä yllättämään ja oikeissa olosuhteissa ne osaavat jopa jäljittää SEAL-sotilaita.
Kun nyt tekoälystä päästiin valittamaan, jatketaan samalla linjalla vielä hetki. Vihollisten typeryyttä korostaa vielä sekin, että kovin usein niillä tuntuu olevan pakottava tarve tulla lyömään hylkeitä kiväärin perällä ampumisen sijaan. Voitte kuvitella minkälaisen vaikutelman pelistä saa, kun terroristit juoksevat laukaustakaan ampumatta suoraan kuolemaansa. Kovin hyvin ei mene myöskään pelaajan tiimikavereilla. Käskyjä ne kyllä tottelevat kiltisti ja tarkkojakin ne ovat, mutta siihen riemunaiheet oikeastaan jäävätkin. Omilla sotilailla tuntuu olevan jonkinlainen itsemurhavietti. Useammin kuin kerran kranaatin heittänyt ukkeli jäi ihastelemaan räjähdystä aivan liian lähelle. Myös ahtaissa paikoissa eteneminen tuottaa tekoälylle vaikeuksia.
Omien joukkojen käskyttäminen on tehty tässä pelissä varsin innovatiivisellä tavalla. Sotilaita voi toki käskeä perinteisellä ohjaimellakin, mutta pelin mukana tulevan headsetin avulla homma hoituu paljon mukavammin. Tietyllä kaavalla mikkiin karjuttavat käskyt tuntuvat menevän perille kohtalaisen hyvin, vaikkakaan aina käsky ei ensimmäisellä kerralla mene perille. Headset muuttaa pelikokemusta myös siinä suhteessa, että tiimikavereiden ja komentokeskuksen ohjeet kuuluvat vain korvanapista, jonka myötä peliin kieltämättä tulee sellaista omanlaista fiilistä. Headsetillä pelattaessa kannattaa myös muistaa, että läheiset eivät välttämättä arvosta kotikommandon rääkymistä keskellä yötä. Muilta osin käyttöliittymä on erinomainen. Vaikka erilaisia toimintoja on jokaiselle napille, tulevat kontrollit nopeasti tutuiksi ja valikosta löytyvät kartat ja tavoitteiden sijainnit (näkyvät myös tutkassa) estävät päätöntä juoksentelua.
Vaikka Socom yrittää kovasti olla jonkinlainen sotasimulaattori, se epäonnistuu yrityksessään parin ongelman takia. Ensinnäkin suurimman osan tehtävistä voi suorittaa aivan minimaalisella yhteistyöllä käytännössä ilman muiden sotilaiden osallistumista mihinkään. Toisekseen tekoälyongelmat ja hivenen liikaa rankaisua kestävä pelaajahahmo syö myös tätä ”simulaattori”-statusta. Tiimityöskentely on kuitenkin parhaimmillaan sellainen elementti, joka luo peliin sellaista fiilistä, jota ei aiemmin olla PS2-peleissä koettu. Lisäksi kenttiin on karkeista tekstuureista huolimatta saatu hyvän suunnittelun ja äänimaailman avulla sen verran hyvä tunnelma, että pienet ongelmat eivät heti tunnu missään.
Yksinpeli on kuitenkin vain osa Socomin sisällöstä. Peli tulee varmasti nousemaan esiin uudelleen syksyllä, kun PlayStation 2:n nettiadapteri saapuu myös tänne Suomeen. Pääsin kuitenkin testaamaan Socomin nettiominaisuuksia Englannissa. Valitettavasti testiaika jäi reilusti alle tuntiin, joten jotain jäi varmasti huomaamatta ja pidempiaikaiset vaikutukset jäivät avoimeksi. Lyhyen pelisession perusteella voi kuitenkin sanoa, että moninpelinä Socom on loistavaa viihdettä. Peliin liittyminen on yksinkertaista ja eräänlaisten klaanienkin muodostamisen pitäisi onnistua. Kaikki kolme moninpelimuotoa ovat tiimipohjaisia ja niiden tavoitteet vaihtelevat vastustajajoukkueen eliminoinnista pommin purkuun ja panttivankien pelastamiseen.
Valitettavasti Socomin moninpeleissä yksilösuoritukset tuntuvat menevän tiimipelin edelle jokaisen metsästäessä tappoja yksikseen. Maailmalta on kuulunut myös tietoja jonkinlaisista lastentaudeista servereiden suhteen. Ilmeisesti lagia ja yhteyden katkomista on esiintynyt. Servereitä kuitenkin parannetaan jatkuvasti, joten pelin saapuessa Suomeen suurin osa teknisistä ongelmista lienee ratkennut. Itse olisin toivonut myös jonkinlaista jaetun ruudun moninpelimahdollisuutta, mutta tällaista pakettiin ei valitettavasti ole lisätty.
On siis selvää, että Socom ei ole täydellinen peli, mutta hyvä se silti on. Peliä voisi kuvata ehkäpä semi-realistiseksi sotapeliksi, jossa tiimityöskentely on suotavaa, mutta tekoälyn ja moninpelissä esiintyvän yhteistyön puutteen takia sotiminen menee helposti ramboiluksi. Tästäkin huolimatta hyvän pelin kriteerit täyttyvät niin yksin- kuin moninpelissäkin.
