Sudeki (Xbox)
eDomen arvostelussa Xboxin Sudeki
Kömpelöä pehmoporno-estetiikkaa tarjoilevan pelikotelon perusteella Sudeki vaikuttaa lähinnä Playboy-simulaation konsoliversiolta. Kyseessä on kuitenkin edelleen se vuosikausia työstetty projekti, josta on jo pitkään odotettu Xboxin suurta hittiroolipeliä.
Lajityypin perinteitä kunnioittaen tulokkaan tapahtumat sijoittuvat hyvän ja pahan välisen taistelun repimään fantasiamaailmaan. Tällä kertaa pelaaja päätyy rakentamaan Illumian valtakunnan puolustuskoneistoa, taistelemaan sen vihollisia vastaan ja selvittämään näiden salaisuuksia. Tarina tappelee kunnioitettavasti kliseisiä lähtökohtiaan vastaan yllättävillä juonenkäänteillä, mutta kompastuu todella kömpelöön kerrontaansa. Lineaarisesti etenevät välivideot, pinnalliset hahmot ja puolihuolimattomasti esitelty pelimaailma etäännyttävät pelaajaa tarinasta häiritsevän paljon. Tapahtumista haluaisi innostua, mutta siihen on tarjolla liian vähän kosketuspintaa.
Pelin neljä päähenkilöä eivät juuri auta tätä onnetonta tilannetta, sillä ainoastaan naispuolinen soturi Buki on edes jossain määrin persoonallinen tuttavuus. Muut sankarikokelaat – nuori ja omapäinen soturi Tal, valtakunnan vahvimmaksi velhoksi itseään kutsuva kapinoiva teiniprinsessa Ailish ja tuliaseita käyttävä nörttikeksijä Elco – on nähty vastaavissa peleissä lukuisia kertoja aikaisemminkin ja yleensä huomattavasti paremmalla dialogilla maustettuina. Hahmojen välinen sanailu vetää suupielet hetkittäin hymyyn, mutta yleensä näiden edesottamukset ja keskinäiset suhteet ovat hyvin ennalta-arvattavia ja teennäisiä. Viimeinen niitti päähenkilöiden uskottavuuteen on kehno, liian karikatyyrimäinen ääninäyttely.
Mättöviihteen merkeissä
Onnekseen Sudeki ei luota pelkästään tarinaansa, vaan se on rakennettu ennen kaikkea hirviöitä vastaan käytävien taistelujen ympärille. Kaupunkeja lukuun ottamatta koko pelimaailma tuntuu olevan täynnä erilaisia vihamielisiä olentoja, jotka haluavat saada sankaripoppoolta selkäsaunan. Niinpä suurin osa peliajasta kuluukin erilaisten aseellisten konfliktien parissa. Lajityypin huomioon ottaen tämä on yleensä täysin paikallaan, mutta ajoittain taistelut tuntuvat hieman turhauttavilta. Kenttien suoraviivaisen rakenteen vuoksi pelissä on nimittäin säännöllisin väliajoin juostava takaisin omia jälkiään pitkin ja käytävä turhia pikkukahakoita jo kertaalleen tyhjennetyissä huoneissa.
Seikkailun edetessä vastukset muuttuvat jatkuvasti asteittain kovemmiksi, joten sankareidenkin on kehityttävä pysyäkseen vihollistensa vauhdissa. Tästä pitää huolen varsin perinteinen tasopohjainen hahmonkehitys. Kokemuksen karttuessa sankarit saavat käyttöönsä erityisiä pisteitä, joilla voi ostaa lisää kestopisteitä, taistelutaitoja ja erikoishyökkäyksiä sekä parantaa viimeksi mainittujen tehoa ja kestoaikaa. Lisäksi jokaiselle hahmolle on tarjolla kokoelma erilaisia aseita ja haarniskoita, joita voi parannella seppien luona sopivaa korvausta vastaan.
Vihollisten listimisen ohessa vastaan tulee silloin tällöin sekalaisia pulmia. Niiden ratkomiseen käytetään pääsääntöisesti hahmokohtaisia erikoiskykyjä, kuten seiniä pitkin kiipeilemistä ja raskaiden esineiden siirtelyä. Näin yksinkertaisista aineksista rakennetut tilanteet ovat yleensä hyvin suoraviivaisia eivätkä erityisen haastavia, mutta paikoitellen niiden suunnittelussa on käytetty mukavasti luovuutta. Esimerkiksi hahmojen siirtäminen paikasta toiseen eri reittejä pitkin on simppeliydestään huolimatta hyvä osoitus monipuolisuuteen pyrkivästä pelisuunnittelusta. Vastaavia tilanteita näkyy tosin pelissä sen verran harvoin, että niitä ehtii seikkailun aikana kaivata moneen otteeseen.
Miekka heiluu ketterästi
Taistelusysteemi on omaperäinen ja onnistunut. Konfliktit käydään laajoilla areenoilla, joilla sankarit ottavat mittaa määrällisesti ylivoimaisista vihollisista. Pelaaja ohjaa kullakin hetkellä yhtä ryhmän jäsentä tekoälyn huolehtiessa muista, mutta kontrolloimaansa hahmoa saa vaihtaa milloin tahansa. Tapahtumat etenevät reaaliaikaisesti, mutta erikoiskykyjä ja esineitä käytetään Y-napista aukeavan valikon kautta. Tällöin pelin tapahtumat hidastuvat huomattavasti ja pelaaja saa muutaman sekunnin aikaa tehdä valintansa ilman kiireen aiheuttamaa kaaosta.
Hahmojen vaihteleminen kannattaa, sillä näiden taistelutyylit ja ominaisuudet eroavat toisistaan huomattavasti. Ailithia ja Elcoa ohjattaessa näkymä vaihtuu pelihahmon silmien taakse ja taisteleminen hoidetaan räiskintäpeleistä tutulla tyylillä oikean liipaisimen toimiessa tulitusnappina. Lähitaistelijoiden erikoisuuksiin kuuluvat erilaiset iskusarjat, jotka vaativat kahden hyökkäysnapin painelua oikealla rytmillä. Niinpä tehokkain tapa vastustajien mukiloimiseen ei olekaan hillitön ohjaaminen hakkaaminen, vaan hieman kärsivällisemmällä otteella saa huomattavasti enemmän aikaiseksi. Kokonaisuutena pelisysteemi pitääkin mukavasti huolta siitä, etteivät kohtaamiset ole pelkkään järjetöntä mäiskettä, mikä lisää pelin elinikää merkittävästi.
Kameraongelmia ja vähän muutakin
Kamerasysteemissä olisi sen sijaan selvästi parantamisen varaa, sillä se kärsii hyvin tyypillisistä 3D-toimintapelien ongelmista. Vaikka taistelut vaativat jatkuvaa liikettä ja suunnanmuutoksia, kuvakulma ei edes yritä pysyä tilanteen tasalla. Sen sijaan pelaajan on jatkuvasti säädettävä näkymää itse. Tämäkään ei estä vihollisia pääsemästä sankareiden selän taakse, sillä ruudun ylälaidassa sijaitseva tutkanäkymä on aivan liian epäselvä kunnon yleiskuvan saamiseksi. Varsinaisista kontrolleista on kuitenkaan mahdotonta löytää mitään valittamisen aihetta, vaan niin taisteleminen, erikoiskykyjen käyttö kuin hahmojen vaihtaminenkin sujuvat mutkattomasti.
Visuaalisesti tulokas on hämmentävän kaksijakoinen tapaus. Sen värikäs ja sarjakuvamainen grafiikka tarjoaa runsaasti erittäin komeita maisemia eikä varsinaisia lataustaukoja juurikaan esiinny. Myös päähenkilöiden ulkoasuun on panostettu – sankarittarien ”muotoseikkoihin” ehkä vähän liikaakin – ja näiden animaatio on erittäin elävää. Monet sivuhahmot sen sijaan kärsivät hyvin karkeasta toteutuksesta, joka pistää armotta silmään pelin muuhun visuaaliseen ilmeeseen verrattuna.
Sudeki ei pysty lunastamaan kaikkia sille asetettuja odotuksia eikä se muuta Xboxia roolipeli-fanien unelmakoneeksi. Kankea tarina, kliseiset henkilöhahmot, kameraongelmat ja moninpelin puute rasittavat kokonaisuutta hieman liikaa. Toimintapainotteisen sankarifantasian ystäville tulokas on kuitenkin varmasti mieleen. Sen taistelut tarjoavat mainiota ja elinvoimaista peliviihdettä ja korkeahko vaikeustaso pitää lajityypin veteraanit tyytyväisinä koko 20-25 tunnin mittaisen seikkailun ajan.
