Super Monkey Ball Jr (GBA)

24.04.2003 00:00 | Mikko Karvonen | 65

eDomen arvostelussa Game Boy Advancen Super Monkey Ball Jr

Segan Super Monkey Ball -sarja kuuluu ehdottomasti Gamecuben hauskimpien julkaisujen joukkoon. Sarjan pelit jaksavat kiinnostaa niin persoonallisen ideansa, pirullisen kenttäsuunnittelunsa kuin hilpeiden minipeliensäkin ansiosta. Nyt muovikuulien sisään piilotetut apinat ovat siirtymässä kannettavaan muotoon, kun kauppoihin ilmestyy Game Boy Advancen Super Monkey Ball Jr. Käännös ei kuulu Segan oman pelituotannon piiriin, vaan siitä vastaa THQ:n alaisuudessa työskentelevä Realism-pelistudio.

Kääntäjät pulassa

Sarjan perusidea on hyvin yksinkertainen. Pelaaja ohjaa läpinäkyvän muovikuulan sisällä juoksevaa apinaa kallistelemalla tämän alla olevia tasoja. Tarkoituksena on kuljettaa pieni kädellinen turvallisesti kentän lävitse maaliin saakka. Aikarajan lisäksi tehtävää vaikeuttavat mm. hyppyrit, kapeat kulkuväylät, liikkuvat tasot ja flippereistä tutut tolpat, jotka tönivät pelivälinettä vaarallisesti. Pelaajan huomiota kaipaavat osakseen myös sinne tänne ripotellut banaanit, joiden keräämisestä palkitaan lisäpisteillä ja -yrityksillä. Kaiken kaikkiaan puuha vaatii tarkkuutta ja kärsivällisyyttä, sillä putoaminen johtaa takaisin kentän alkuun.

Apinapallon konsoliversio käytti erittäin tehokkaasti hyväkseen Gamecuben analogista tattia. Yksi käännöksen tekijöiden suurimmista haasteista onkin ollut pelin kontrollisysteemin sovittaminen GBA:n digitaaliselle ristiohjaimelle. Tästä on selvitty kolmen eri ohjausvoimakkuuden muodostamalla kokonaisuudella. Tavallisesti apinapallo lähtee ristiohjaimen osoittamaan suuntaan tietyllä keskivertonopeudella. A-napin painaminen samaan aikaan saa kentän kallistumaan selvästi voimakkaammin ja B-nappi mahdollistaa vastaavasti pienten korjausliikkeiden tekemisen.

Systeemi ei missään tapauksessa ole yhtä tarkka ja intuitiivinen kuin Gamecubella, mutta pienen totuttelun jälkeen se hoitaa tehtävänsä melko hyvin. Apinapallon ohjaaminen onnistuu tiukoissakin tilanteissa ja epäonnistumisista voi vain harvoin syyttää kontrolleja. Kovin rajujen liikkeiden tekeminen ei kuitenkaan ole mahdollista, vaan useimmissa tilanteissa on syytä edetä rauhallisesti. Jokaiseen käännökseen on kiinnitettävä enemmän huomiota eikä pysähdysten ajoittaminen ole yhtä helppoa kuin ennen. GBA:n rajoitukset huomioon ottaen systeemi on kuitenkin kokonaisuutena onnistunut ja pelaaminen ensimmäisten kokeilujen jälkeen sujuvaa.

Apinapallon vetovoimaa

Sisältöpuolella käännösversio on isoveljeään suppeampi paketti. Aluksi sen pulmaosuus on jaettu kolmeen eri vaikeusasteeseen, joissa on yhteensä kuusikymmentä erilaista kenttää eli noin kolmannes vähemmän kuin Gamecubella. Tarjonta on tuttua konsoliversiota pelanneille, vaikka muutamia yksityiskohtia onkin muokattu kannettavan version tarpeisiin. Tästäkin huolimatta peruspelin parissa viihtyy melko hyvin. Vaikeustaso on sen verran korkea, että kentät eivät lopu aivan heti kesken. Varsinkin 30:n hankalimman radan selvittäminen vaatii melkoisesti paneutumista. Lisäksi onnistuminen peruspelissä palkitaan kokoelmalla vieläkin haastavampia kenttiä.

Hieman rennompaa viihdettä kaipaaville avattavien bonusten joukosta löytyy neljä erilaista minipeliä. Niistä kaikkein mielenkiintoisin ovat apinaversio keilauksesta, joka mahdollistaa moninpelaamisen yhden ainoa GBA:n avulla. Sama pätee myös golfiin, mutta siinä ei tylsän kenttäsuunnittelun vuoksi ole ihmeemmin järkeä. Hektinen Monkey Fight on niin ikään menettänyt parhaan teränsä siirtyessään kannettavaan muotoon. Vinhasti pyörivä nyrkki on erikoiskykynä nyt selvästi voimakkaampi kuin Gamecube-versiossa, mikä tekee koitoksista hyvin epätasaisia. Lisäksi linkkikaapelin välttämättömyys vähentää moninpelin vetovoimaa. Viimeinen minipeleistä on Monkey Duel, jossa pelaajat yrittävät yhtä aikaa selvitä peruspelin kentistä mahdollisimman nopeasti.

Teknisesti tulokas on todellinen taidonnäyte. Sen kolmiulotteinen grafiikka pyörii kannettavan pelikoneen ruudulla takkuilematta ja kentät näyttävät lähes yhtä hyviltä kuin Gamecube-versiossa. Pienempi koneteho näkyy lähinnä apinapalloissa, joiden reunat ovat melko pikselöityneet. Tämä ei kuitenkaan estä peliä olemasta yksi kaikkien aikojen näyttävimpiä GBA-julkaisuita.

Ylistykset ovat muutenkin paikallaan Super Monkey Ball Jr:sta puhuttaessa. Tarkkuutta ja herkkää pelituntumaa kaipaava kokonaisuus on käännetty kannettavaan muotoon hämmästyttävän hyvin. Lopputulos on yhtä addiktiivinen kuin alkuperäinen Gamecube-versiokin, joten sen parissa vierähtää helposti tunti poikineen. Varteenotettavien moninpeli-moodien vähäisyys pudottaa pisteitä hieman, mutta kaiken kaikkiaan kannettava apinapalloilu on loistavaa peliviihdettä.