Temple of Elemental Evil (pc)
eDomen arvostelussa PC:n Temple of Elemental Evil
90-luvun loppupuolella alkanutta PC-roolipelien uutta aaltoa ovat hallinneet Dungeons & Dragonsiin perustuvat julkaisut. Nykyään Wizards of the Coastin talliin kuuluva pöytäroolipeli on toiminut pohjana mm. molemmille Baldur’s Gateille, Planescape: Tormentille ja Neverwinter Nightsille. Nyt tähän kaartiin liittyy myös Atarin julkaisema Temple of Elemental Evil, joka siirtää klassisen D&D-seikkailun tietokonemuotoon. Pelin kehityksestä on vastannut Troika Studios, joka ansaitsi roolipelikannuksensa kaksi vuotta sitten ilmestyneellä Arcanumilla.
Pahuudelle turpasauna
Tulokkaan tapahtumat saavat alkunsa, kun pelaajan ohjaama viisihenkinen seikkailijapoppoo päätyy pieneen, mutta nopeasti kehittyvään Hommletin kaupunkiin. Joukkion paikkaa kohtaan tuntema kiinnostus vaihtelee valitun ryhmittymisen mukaan. Esimerkiksi neutral good -ryhmä saapuu kertomaan huonoja uutisia paikallisen papittaren kuolemasta ja kaoottiseen pahuuteen erikoistuneet seikkailijat haluavat saada kiinni röyhkimyksen, joka nappasi kasan ryöstösaalista heidän nenänsä edestä.
Lyhyiden aloituspätkien jälkeen tarina asettuu samalle, melko suoraviivaisesti etenevälle linjalle hahmojen maailmankuvasta välittämättä. Ratkottuaan joukon Hommletin asukkaiden maallisia ongelmia sankarit kuulevat huhuja lähistöllä kymmenen vuotta aiemmin sijainneesta pahuuden temppelistä, jonka raunioille on alkanut kertyä pimeyden olentoja. Kuten arvata saattaa, seikkailijapoppoo lähtee taistelemaan niitä vastaan ja yrittää samalla ottaa selvää, mitä alueella oikeastaan on tapahtumassa.
Tarinan edetessä pelaaja pääsee jonkin verran vaikuttamaan sen käänteisiin: pahiksilla pelaavat pääsevät toteuttamaan hahmojensa maailmankuvaa jossain määrin. Troika Games on kuitenkin sortunut kääntämään alkuperäisen pöytäroolipeliseikkailun tietokoneelle turhan suoraan. Niinpä Temple of Elemental Evil keskittyy lähes yksinomaan hirviöiden lahtaamiseen eikä juonenkäänteille uhrata yhtään ylimääräistä hetkeä. Tämä ei sinänsä pilaa kokonaisuutta, mutta monivaiheista tarinaa, pitkiä keskusteluja ja persoonallisia henkilöhahmoja odottaneet joutuvat pettymään pahasti. Puhumalla ratkottavia tilanteita tulee seikkailun aikana vastaan runsaasti, mutta ne tuntuvat olevan pikemminkin välttämätön paha kuin oleellinen osa juonta.
Hirviöiden surmaamisen ohella pelaajan on kiinnitettävä huomiota sankaripoppoonsa toimivuuteen. Lajityypille ominaiseen tapaan tämä tarkoittaa ennen kaikkea kokemuksen myötä tapahtuvaa hahmonkehitystä ja uusien varusteiden hankkimista, mutta mukaan on mahtunut jonkin verran myös muita mahdollisuuksia. Pelimaailmasta löytyy runsas valikoima palkkasotureita, jotka ovat valmiita auttamaan sankareita sopivaa korvausta vastaan. Näiden käyttökelpoisuutta vähentää tosin merkittävästi se, että apulaiset saattavat viedä ryöstösaaliista kaikkein parhaat palat kysymättä pelaajalta mitään. Onneksi seikkailun läpäiseminen onnistuu hyvin kasatulta ryhmältä ilman palkkasotureitakin. Tarjolla on myös mahdollisuus luoda omia maagisia esineitä. Tähän käytetty systeemi on mielenkiintoinen, mutta jokseenkin rajoittunut.
Ovelia taisteluita ja ikäviä bugeja
Pelin konfliktit on toteutettu Dungeons & Dragonsin uusimman laitoksen sääntöjen mukaisesti. Niiden ympärille on rakennettu vuoropohjainen taistelusysteemi, joka tarjoaa mielenkiintoista vaihtelua roolipeleissä usein nähdylle reaaliaikaiselle mätkinnälle. Tavallisesti pelin tapahtumat etenevät pelaajan määräämässä tahdissa, mutta sankareiden saatua hirviön näköpiiriinsä, siirrytään välittömästi taistelutilaan. Tällöin konfliktin osapuolet asetetaan aloitteiden määräämään järjestykseen ja tilannetta ryhdytään ratkomaan miekan ja magian avulla.
Jokaisella taistelun osanottajalla on vuorollaan käytettävissä tietty määrä toimintopisteitä. Niiden turvin voi liikkua, loitsia, hyökätä vastustajien kimppuun, käyttää erikoiskykyjä tai kaivella selkärepun sisältöä. Tämä mahdollistaa erilaisten toimintojen yhdistelemisen tietyissä rajoissa. Taistelijat voivat yhden vuoron aikana esimerkiksi liikkua muutaman metrin ja käydä sitten vihollisen kimppuun. Kokonaisuutena systeemi onkin mukavan taktinen. Älykkäästi sijoittumalla ja taisteluympäristöä hyödyntämällä voi tiukoissa paikoissa pelastaa paljon. Lisäksi pelimekaniikan ansiosta loitsujen tehokas hyödyntäminen onnistuu paljon paremmin kuin esimerkiksi Baldur’s Gateista tutun Infinity-moottorin puitteissa.
Valitettavasti pelin pahin ongelmakohta nakertaa taistelusysteemin toimivuutta ikävästi. Tulokkaan julkaisusta vastannut Atari toi sen syystä tai toisesta markkinoille etuajassa, joten paketista kuoriutuu varsin buginen kokonaisuus. Teknisellä tasolla tämä tarkoittaa ruudunpäivityksen hidastumista suurissa taisteluissa, tallennusten toimimattomuutta ja koko pelin kaatuilua. Nämä pulmat ovat onneksi sen verran satunnaisia, että niistä aiheutuvat harmit ovat vältettävissä riittävän säännöllisellä tallentamisella.
Mukaan on kuitenkin pujahtanut valtava määrä erilaisia sääntöteknisiä ongelmia, jotka aiheuttavat pelaajille paljon enemmän päänsärkyä. Merkittävä osa loitsuista, taidoista ja erikoiskyvyistä ei toimi niin kuin niiden pitäisi, minkä lisäksi pelillä tuntuu olevan ongelmia tiettyjen sääntöjen soveltamisessa. Esimerkiksi joidenkin taikojen vaikutus on aivan liian helppo välttää. Myös palkkasotureihin ja maagisten esineiden luomiseen liittyy yksityiskohtia, jotka eivät ole kuuluneet pelintekijöiden suunnitelmiin. Troika Games on ryhtynyt työstämään päivityspakettia, jonka pitäisi korjata ainakin pahimmat ongelmat. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Temple of Elemental Evil on yksi bugisimmista kauppoihin päästetyistä peleistä aikoihin. Seikkailun läpäisemistä tekniset ongelmat eivät sentään estä.
Hyviä ja huonoja ratkaisuita
Käyttöliittymän suhteen kaikki tuntuu onneksi olevan suurin piirtein valmista. Sankaripoppoota liikutellaan tuttuun tapaan hiirellä ja kaikki erikoisempi hoidetaan oikean napin naksautuksella avautuvan valikon kautta. Vastaavaa systeemiä on aiemmin käytetty Neverwinter Nightsissa, mutta tulokkaassa se toimii esikuvaansa näppärämmin ja nopeammin. Lähes kaikki onnistuu parilla kolmella hiiren painalluksella ja esimerkiksi alueloitsujen tähtäämistä helpottaa havainnollinen vaikutusympyrä.
Systeemin muutamasta pikkuongelmasta merkittävin on maagisista esineistä annettavan informaation vähyys. Pelaaja saa usein tietää tavaroistaan niiden tutkimisen jälkeenkin pelkän nimen. Lisäksi päivittäisten loitsujen ja uusien erikoiskykyjen valitsemiseen käytettävä valikko on hyvin epäkäytännöllinen eivätkä porukan parantajat osaa käyttää automaattisesti loitsujaan leiriytymisen yhteydessä.
Pelin grafiikka on toteutettu yhdistämällä kolmiulotteiset hahmot valmiisiin, etukäteen maalattuihin 2d-taustoihin. Lopputulos on varsin komeaa katsottavaa, sillä se on mahdollistanut sekä kauniit pelialueet että yksityiskohtaisesti animoidut sankarit. Osa grafiikasta tuntuu tosin jotenkin keskeneräiseltä, sillä varsinkin hahmopotretit ja kylien kotieläimet ovat melko karkean näköisiä. Myöskään pelin äänimaailma ei anna aihetta riemunkiljahduksiin, mutta toisaalta siitä on vaikea löytää mitään todellista valittamisen aihettakaan.
Temple of Elemental Evil on periaatteessa erittäin mielenkiintoinen PC-roolipeli, jonka erinomaisen taistelusysteemin ansiosta pitkien luolastojen tyhjentäminen on antoisaa puuhaa. Suoraviivaisessa tarinassa ei sen sijaan ole hurraamista eikä seikkailusta löydy muutenkaan ihmeemmin syvyyttä, mutta pelin viihdearvoa ei käy kiistäminen. Myyntiversion bugisuus vähentää kuitenkin peli-iloa siinä määrin, että pidemmän päälle ongelmien kanssa painiminen muuttuu turhauttavaksi. Taistelupainotteisista roolipeleistä kiinnostuneiden kannattaakin pitää tulokasta silmällä, mutta varautua samalla odottamaan virallisen päivityksen ilmestymistä.
