UUSIMMAT

The Elder Scrolls IV: Oblivion (360, pc)

07.04.2006 00:00 | Miikka Lehtonen

Ratsastan pitkin Leyawiinin kaupunkiin vievää mutkaista tietä. Ilma on poutainen ja tunnelma on korkealla. Onhan minulla komia hepo alla ja uusi haarniska päällä. Yhtäkkiä näen naisen juoksevan pää kolmantena kohti ratsukkoani. Hän pysähtyy kohdalleni ja huikkaisee nopean tervehdyksen. Sitten juoksu jatkuu entistä kovempaa ja syykin selviää pian – jumalattoman kokoinen karhu jahtaa viatonta neitoa. Urhean ritarin on aika pistää pillit pussiin. Maista taikamiekkaani otso!

The Elder Scrolls IV: Oblivion jatkaa Yhdysvaltain Marylandissa majaansa pitävän Bethesdan kunniakasta roolipelisarjaa. Vuonna 2002 julkaistu Morrowind oli arvostettu, mutta myös vakavia ongelmia sisältänyt kunnianhimoinen tavoite luoda täysin vapaa pelikokemus. Kaikkien uutta osaa innokkaasti odottaneiden iloksi lähes kaikki ongelmat on nyt korjattu.

Oblivion on tarinaltaan itsenäinen osa. Tapahtumapaikka on Tamrielin valtakunnan keskusprovinssi Cyrodiil. Viittauksia valtakunnan muihin osiin riittää, mutta sarjan aiempien osien pelaamista ei tarvita kärryillä pysymiseen.

Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista

Miekkaan ei tartuta heti. Ensin tehdään hahmo, muokataan sen tärkeimpiä kykyjä ja luodaan kasvot. Kasvojen muokkaus ei ole mikä tahansa vasemmalla pikkusormella hutaistu tasan kahden pärstän valikko, vaan kasvoeditori sisältää kymmeniä liukusäätimiä. Sierainten laajuus, otsan korkeus, silmien leveys – kaikki mahdollinen on väänneltävissä. Omien kasvojen tekeminen vie aikaa, mutta on totta vie tehtävissä. Kenties seuraavassa osassa pääsemme muokkaamaan muitakin ruumiinosia.

Hahmonkehitys perustuu ensisijaisiin ja toissijaisiin taitoihin. Kokemuspisteiden saamisen sijasta Oblivionissa harjoitetaan seitsemää itse valittua ensisijaista taitoa. Vain niitä käyttämällä voi nousta uudelle kokemustasolle. Tasoja voi saada pelkällä kävelemisellä ja hyppimiselläkin, joten pelaajaa ei pakoteta mihinkään.

Perinteiseen tapaan sankarimme tarina käynnistyy vankityrmästä, mutta syytä putkareissuun ei kerrota. Kohtalo puuttuu tapahtumien kulkuun, joten muiden vankien solvauksia ei joudu kuuntelemaan kauaa.

Tamrielin valtakuntaa kymmeniä vuosia hallinnut keisari Uriel Septim VII, äänenään Patrick Stewart (Star Trek: The Next Generation, X-Men), saapuu selliin käyttääkseen sen sisältämää salaovea. Keisari tuntee outoa kohtalonyhteyttä nuhruisen sankarimme kanssa. Heidän tiensä muuttuu yhteiseksi. Salaseuroja, juonittelua ja uskonnollista mystiikkaa sirotteleva juoni vetää vertoja japanilaisten roolipelien eeppisyydelle. Tarinan kiemurat vievät mennessään – on pakko saada tietää, mitä tuleman pitää. Oblivion on Tamrielin nimi helvetille, jonka uhan ympärille tarina rakentuu.

Jos jo vankityrmä ja siitä lähtevä viemäristö lumoaa valaistuksellaan ja luotaantyöntävän jännittävällä äänimaailmalla, niin pääsy ulkomaailmaan räjäyttää potin. Piirtoetäisyys on metrien sijaan kilometrejä. Kaunis luonto ja sen monimuotoinen kasvikunta lumoavat. Aikaansa voi käyttää hyvillä mielin ihan vain ulkoasusta nauttimiseen.

Vapaan samoilun lumon hiipuesssa pelaaja voi suunnata Oblivion lukuisiin luoliin ja linnoihin etsimään kallisarvoista kamaa. Luolia on lukematon määrä, joten tekemisen puutetta ei ole. Sääkään ei enää vaihdu kuin taikaiskusta, vaan tasaisesti, reaaliaikaisesti. Uskottava kokonaisuus luodaan pienillä yksityiskohdilla. Oblivionin useiden neliökilometrien kokoinen alue on kaikkine herkkuineen todellista uuden sukupolven suunnittelua, joka on itse koettava.

Se jäi sinne muinaishistoriaan

Mykistävästä laajuudestaan huolimatta Oblivion on helposti lähestyttävä. Myönnettäköön, että ensireaktio on jälleen neuvottomuus. Oblivionissa ei tiedä mistä aloittaa eikä mihin lopettaa. Helpoin tapa on lähteä liikkeelle Cyrodiilin provinssin asukeilta saatavista sivutehtävistä. Samaan tehtävään on voitu laittaa jutustelua, miekan kalistelua ja varjostamista.

Tehtävät voi usein läpäistä eri tavoilla. Erinomainen esimerkki on Glarthirin tapaus. Vainoharhainen puuhaltia epäilee, että hänen naapurinsa tarkkailevat häntä herkeämättä, joten hän pyytää minua varjostamaan heitä. Vartijat rientävät varoittamaan puuhaltian oikuista, mutta hoidan työn rahankiilto silmissä. Varjostamisen jälkeen voin vahvistaa Glarthirin sairaalloisia käsityksiä, tai vaihtoehtoisesti täräyttää totuuden epäuskoisille kasvoille. Jälkimmäisessä tapauksessa hän ottaa käyttöönsä äärimmäisen defenssimekanismin. Jälki on sen mukaista, ja maassa makaa jälleen yksi avohoidon uhri. Glarthirin parantumaton paranoia ja dialogi ovat äärimmäisyydessään ratkiriemukkaita. Bethesda on tehnyt tehtäviä pilke silmäkulmassa.

Tavallisilta matti meikäläisiltä saatavien tehtävien lisäksi on erinäisiä kiltoja. Taistelijoiden, maagien, varkaiden ja mustan veljeskunnan killat tarjoavat sankarille tehtäviä rottien likvidoimisesta yöllisiin kyttäyskeikkoihin. Musta veljeskunta on erikoistunut salamurhiin, joissa hiipiminen on usein parempaa kuin siihen erikoistuneissa peleissä. Pääkaupungista löytyy myös gladiaattorien areena, jonka isäntä muistuttaa kummasti näyttelijä Samuel L. Jacksonia.

Ei niin hyvää ettei jotain pahaakin. Kaupunkien kadut valitettavan hiljaisia, vaikka Tamrielin asukit eivät enää jökötäkään tavernassa paikallaan koko päivää. Hahmot eivät elehdi, elävistä kasvonilmeistä huolimatta. Asukkaat kyllä juoruavat toisilleen, mutta tuntuvat silloin tällöin vain käveleviltä liikennekylteiltä keskusteluvaihtoehtojen vähyyden vuoksi.

Uusittu tekoäly tuottaa odottamattomia ja hulvattomia tilanteita, mutta täydellinen se ei ole. Harmaita hiuksia aiheuttaa taistelutovereiden hetkittäinen kamikaze-käyttäytyminen. Kun nostaa miekan ja on valmis sivaltamaan vihun mahan auki, eikös Tero Terävä hyppää siihen eteen morkaten vihollista täydeksi tampioksi. Kannattaisi katsoa peiliin.

Mitä enemmän pelaa, sitä häiritsevämmäksi lataustauot käyvät. Ne ovat erittäin lyhyitä muutaman sekunnin pätkäisyjä, mutta asia korostuu nopeasti hevosella liikkuessa. Samalla huomaa miten kasvillisuus, rakennukset ja puut piirretään paikoin hyvin myöhään. Nämä kaikki ovat tietysti pieniä valituksen lätäköitä Oblivionin suurenmoisen meren virrassa.

Tää vois olla se mitä toivonut oon

Morrowindissä kritiikkiä saanut taistelusysteemi on uusittu. Vasemmasta takaliipaisimesta torjutaan ja oikeasta lyödään. Lyönnissä on useampia vaihtoehtoja – järeä, hidas voimalyönti voi tulla joskus tarpeeseen nopean, mutta tehottomamman lyönnin sijasta. Mäiskintä on aiempaa aggressiivisempaa ja verisempää touhua. Korkeammilla kokemustasoilla saatavilla erikoislyönneillä voi hutaista aseen pois vastustajan kädestä, kaataa tai jopa halvaannuttaa hänet. Lyönnit eivät myöskään voi mennä enää satunnaisesti ohi.

Vihollisten kyvyt skaalautuvat pelaajan hahmon kokemustason mukaan. Kokemustasolta 14 lähtien viholliset vaikeutuvat olennaisesti, kun hahmo ei ole huono mutta ei vielä erityisen hyvä. Kuuden seuraavan tason jälkeen tilanne helpottuu. Menin siitä mistä aita on matalin ja tein raskaan sarjan muurinmurtajan. Mikään ei ole hauskempaa kuin nuijia peikkojen kalloja, kuten eräs tapaamani örkki asian muotoili.

Perinteinen miekankalisuttaja ei ole ainoa kelvollinen vaihtoehto – varkaan tai maagin ura poikkeavat siitä täysin. Ruumiita ja esineitä voi liikuttaa uuden fysiikkamoottorin avulla, joten ruumiin piilottaminen onnistuu. Varastaminen on onneksi vaikeampaa kuin Morrowindissä, tuossa pelimaailman Pietarissa. Taitava maagi voi alkemistintaidoillaan luoda uusia esineitä tai taikoja.

Valikot on suunniteltua selkeästi padia silmällä pitäen. Kaikkeen pääse nopeasti käsiksi. Tehtävät on jäsennelty hyvin, pelaaja voi valita aktiivisen tehtävän jonka keskeiset paikat näkyvät kartalla. Karttaan voi merkata yhden haluamansa paikan, jos haluaa muistaa että juuri sen kaupungin kauppias maksaa hyvän hinnan tavaroista. Yleistä joka paikkaan säntäilyä on vähennetty pikamatkustuksen avulla. Aiemmin käymäänsä kohteeseen pääsee muutaman napin painalluksella, mikä helpottaa kummasti matkantekoa vaativia tehtäviä. Toinen nopea tapa on käyttää hevosta, mutta kömpelöiden kontrollien takia Tamriel varmasti luopuu hevosista piakkoin. Onhan kauran hinta nousussa.

Oblivion on kaikkien aikojen parhaita roolipelejä ja täydellinen syy ostaa seuraavan sukupolven konsoli. Morrowindin erheistä on otettu opiksi – taistelu on viihdyttävää ja brutaalia, maailma elävämpi, liikkuminen nopeampaa ja tehtävät taiten suunniteltuja. Mykistävän kaunis grafiikka ja palkitun Jeremy Soulen fantastinen sävellystyö kruunaavat kokonaisuuden.. Koska ainoa suurempi valittamisen aihe ovat lataustauot, The Elder Scrolls tekee vihdoin mitä lupaa: elä toista elämää, toisessa maailmassa. Älä sano mitään ettet vain sanoisi sitä minkä molemmat sanomattakin tietää – Oblivion ei ole helvetti, vaan paratiisi.

Simon Elo

Toinen mielipide

Kuuluin itse siihen porukkaan, joka arvosti Morrowindiä ideana, mutta tympääntyi nopeasti itse peliin. Avoimmuuden hinta oli kunnon juonen ja kantavan, hyvän käsikirjoituksen puute. Peli ikäänkuin levisi joka puolelle, eikä sitä saanut enää helposti haalittua kasaan. Odotukseni Oblivionin suhteen olivat pitkälti samanlaiset, joten yllätykseni oli posiitivinen. Kyseessä on nimittäin eräs vuoden parhaista peleistä.

Oblivion saa vihdoin kauan haetun kaavan kohdalleen. Mikäli pelaaja haluaa peliltä mainiosti kirjoitettua juonta, se löytyy helposti ja seikkailu pysyy hyvin kasassa loppuun asti. Toisaalta avoimen harhailun ystäviä palkitaan kymmenien tuntien samoiluhenkisellä seikkailulla. Mikä parasta, kumpaakin pelityyppiä voi yhdistellä vaivattomasti ja helposti.

Ongelmiakin löytyy, mutta lopulta hetkittäin tilttaileva tekoäly tai oudosti pelaajan mukana kasvavat viholliset eivät jaksa paljon häiritä. Oblivion aiheutti minulle useita unettomia öitä ja jopa World of Warcraft -addiktion hetkellisen katkeamisen. Se on hyvän pelin merkki.

Tekijä: Bethesda Software
Julkaisija: 2K Games
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360 ja pc
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: theelderscrolls.com