Uusimmat

The Incredible Hulk (PS3, 360)

31.07.2008 16:00 Tero Lehtiniemi

Lisenssipelit ovat pessimistin unelma. Kun minkäänlaisia ennakko-odotuksia ei ole, ei niiden kanssa voi lähtökohtaisesti kuin yllättyä positiivisesti.

Herra Lehtosen taannoinen The Incredible Hulkin PC-version analyysi oli siinä määrin tyhjentävä, että PS3-versio lähti käyntiin pelonsekaisin tuntein. Onko luvassa toinen erä surkuhupaisuuden äärirajoilla seikkailevaa lisenssitauhkaa, vai voisiko Uusi Uljas Sukupolvi johdattaa Hulkin uudet seikkailut edes Ultimate Destructionin jalanjäljille?

Siinä missä PC-versio on hutaistu käännös PS2- ja Wii-versioista, on nopeammille konsoleille julkaistu The Incredible Hulk ainakin teoriassa eri peli. Lopputulos on ainakin osittain positiivinen yllätys, mikä ei toki vertailukohtaan nähden ole vielä paljon sanottu.

Vaikka peli teoriassa perustuukin Edward Nortonin tähdittämään uuteen Hulk-elokuvaan, ei sillä ole kovinkaan paljon tekemistä valkokankaan tapahtumien kanssa. Elokuvan tapahtumia sivuutetaan ohimennen, mutta käytännössä ideana on koikkelehtia pitkin Manhattania, pistää kapuloita Enclaven rattaisiin ja vältellä samalla liikaa armeijan huomiota. Näin siis teoriassa.

The Incredible Hulkin virtuaali-Manhattan on helposti pelin onnistunein osio. PC-version mieltä syövän autioituneisuuden tilalla on sykkivä ja elämää täynnä oleva kaupunki, jonka kadut ovat  pullollaan autoja ja ihmisiä. Alueen kuuluisten maamerkkien ja kaupungin yleisilmeen remontoiminen on pieninä annoksina terapeuttista. Kun ruudunpäivitys pysyy kovassakin rytinässä kohtuullisella tasolla, on jokaisen pelaajan sisällä asuvaa pikku terroristia vaikea pitää kurissa.

Greenpeace

Virtuaali-Manhattanin kokoinen hiekkalaatikko on kuitenkin aina hiekkalaatikko, ja valitettavasti The Incredible Hulkin päällä oleva liha ei ole ihan niin tiukkaa tavaraa kuin sankarin ulkomuodosta voisi toivoa. Suurin osa juonitehtävistä koostuu ihmisten, rakennusten ja kulkuvälineiden suojelemisesta, joten tehtävämekaniikka alkaa hyvin nopeasti toistaa itseään. Kun tähän vielä ynnätään se tosiasia, että erilaisia vihollisia ei ole kuin kourallinen, voi sanoa että laihoin eväin ollaan liikkeellä.

Sinänsä itse toiminta on ihan kohtuullisesti toteutettua. Kontrolleista ei ole pahaa sanottavaa, ja Hulkin iskuissa on asianmukaista voimaa, tavallisten jalkasotilaiden ottaessa komeita satojen metrien ilmalentoja. Enclaven ja liiasta vandalisoinnista kimppuun käyvien asevoimien kanssa ei juuri synny ongelmia, sillä Hulkin sisäinen parannusominaisuus tekee kuolemisesta käytännössä mahdotonta. Osittain sankarin ylivertaista voimaa ja kestävyyttä onkin kompensoitu sillä, että  tehtävissä on usein pelissä myös jonkun muun henki, tai esimerkiksi aikaraja.

Kuten jo aikaisemmin tuli todettua, pelin juoni ei juuri mukaile elokuvaa, mutta ääninäyttelystä vastaavat silti elokuvan tähdet. Repliikit on kuitenkin luettu innottomasti ja suurin osa tarinankuljetuksesta hoidetaan staattisina puheluina: välianimaatiot ovat usein vain muutaman sekunnin mittaisia ja tarinankerronnan yleisvaikutelma on katkonainen.

PS3:n The Incredible Hulk ei PC-versiosta poiketen ole mikään äärettömän surkea tekele. Sen  ilme ja tunnelma ovat enemmänkin lähellä köyhän miehen Crackdownia. Manhattanin musertaminen, minipelit ja piilotettujen aarteiden etsiminen kyllä viihdyttävät aikansa, mutta yksinkertainen tehtävämekaniikka, suppea vihollisvalikoima ja katkonainen tarinankerronta tekevät siitä erittäin, erittäin keskinkertaisen pelin. Vihreää lihaskimppua ja autojen heittelyä lukuun ottamatta se ei tarjoa mitään, mitä esimerkiksi GTA:t tai Crackdown ei olisi jo tehnyt. Tämä on sääli, sillä pienellä petraamisella musertuvan virtuaali-Manhattanin päälle olisi voinut tehdä paljon paremman pelin.

 

Tekijä: Edge of Reality
Julkaisija: SEGA
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PC, PlayStation 2, PlayStation 3, Wii, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://incrediblehulkthegame.marvel.com/

 

Lisää aiheesta

Kaikkien aikojen suurin jööti?

Kaksi PC-peliä, kaksi eri maailmaa

The Incredible Hulk (PC, PS2)

The Incredible Hulk: Ultimate Destruction (GC, PS2, Xbox)

Lue myös

Donkey Kong Jet Race (Wii)

FlatOut Ultimate Carnage (PC)

Trials 2: Second Edition (PC)

Unreal Tournament 3 (PS3, 360)