The Typing of the Dead (PC, DC)

25.03.2001 19:46 | Kalle Lahtinen

Monet muistanevat pelihalleissa näkyneen The House of Dead II:n. Siinä pelaaja iski kolikon sisään, tarttui muovisesta pislarista kiinni joko yhden käden nöösiversiona tai, leikkiessään tosi Ramboa, kahden tykin yhteistyönä. Tämän jälkeen lahdattiin ruudulla laahustavia zombeja ja muita limaisia örkkimörkkejä, jotka tekivät parhaansa napsiakseen pelaajan elinvoiman ja rahat pois.

Heureka!

Sitten Segalla jonkun mielessä syttyi hehkulamppu: muutetaan valopistoolin säteet näppäimistön painalluksiksi ja kuvataan nopeutta ja tarkkuutta kirjoittamalla hassunkurisia lauseita tai sanoja. Hetkinen – kuulostaa aivan totaalisen sekopäiseltä idealta. Kyllä, sitä se myös on ja samalla kuitenkin huisin hauskaa. En muista milloin olisi tyhjänpäiväisten sanojen kirjoittaminen ollut näin hauskaa ja samalla paniikkia aiheuttavan nopeaa toimintaa. Tämä idea voi olla lähtöisin vain Japanista, missä tahansa muualla oltaisiin korkeintaan hirnuttu yhtä hullunhauskan ja uhkarohkean idean toteuttamiselle. Sega otti härkää sarvista ja näytti jälleen kerran, että omaperäiset pelit voivat olla samaan aikaan innovatiivisia, hauskoja sekä pelattavan hyviä. Peli kääntyi ensin Dreamcastille ja nyttemmin myös PC:n omistajat voivat näyttää lahonneille hiiviskelijöille mistä näppäimistö oikein on tehty.

Ne laahustaa

Typingissä isketään pelaaja haudantakaisten laahustajien eliminoimiseen erikoistuneen agentin saappaisiin. James ja kumppanit saavat jälleen hälytyksen kaupunkiin, jossa epäkuolleet vaeltavat kylväen ympärilleen tuhoa ja turmiota. Agenttien ei auta muu kuin iskeä Dreamcast selkäänsä ja asettaa näppäimistö tukevasti käden ulottuville. Ja kuten parhaaseen Romero-tyyliseen zombie-mättöön kuuluu, niin näyttely, musiikki ja toteutus edustavat parasta B-luokan kauhupätkää parhaimmillaan. Zombit ja muut hirmiöt ovat sentään vakuuttavan lahonneiden näköisiä hiippaillessaan kohti pelaajaa, joka naputtelee sormet verillä mokomia monstereita. Kuka on kaiken takana ja mistä hirviöt ovat kotoisin; tie kohti vastauksia aukenee hurjan kirjoittamisen tuloksena.

Lock´n load

Peli tarjoaa normaalin arcaden ja storymoden lisäksi mahdollisuuden erimuotoisiin harjoitteluihin ja pomotappeluihin, myös kaksinpeli onnistuu TCP/IP-yhteydellä. Noviiseille tarjotaan opetusta kymmensormijärjestelmän saloista selkeästi toteutetussa harjoittelussa, jossa kerrotaan sormien paikat näppäimistöllä ja mikä sormi painaa mitäkin namiskaa. Nakkien ollessa kohdallaan voidaan siirtyä nopeusharjoitteluun, jossa kirjoitetaan ruudulla esiintyviä sanoja mahdollisimman nopeasti ja tarkasti. Pisteitä jaetaan nopeuden ja virheiden mukaan samalla kun ohi mönkivät haudanhaamut napsahtelevat palasiksi jokaisesta oikeasta kirjaimesta. Kun on saanut tarpeekseen harjoittelusta, on aika siirtyä itse asiaan eli lahtaama… eikun pelastamaan kaupunki ja sen asukkaat epäkuolleiden ikeen alta.

Naputi naputi nap

Storymodessa ja arcadessa peli etenee kolikkoesikuvalleen uskolliseen tapaan. Näkymät liikkuvat valmiiksi renderöityä tietä pitkin ja välillä voi näppäräsorminen pelaaja napauttaa vaihtoehtoisen etenemisreitin. Zombiet ryskäävät pelaajaa vastaan mielessään vain yksi asia: nimittäin haukata ja viiltää palanen tämän persoonasta kuolaiseen suuhunsa. Mutta ei hätiä mitiä, ”VROOM-A-BOOM” mahdollisemman nopeasti kirjoitettuna poistaa tämän röyhkeän raatokasan pelaajan tieltä vihreän liman roiskuessa. Seuraava esimerkki kuvaa hyvin pelin mekaniikkaa: eteneminen pysähyy hetkeksi ja sivuovesta sekä kulman takaa ryntää joukko räsypekkoja hurjasti öristen ”ÖRRGH” pelaajan kimppuun. Katse haahuilee ruudun ja näppäimistön väliä: ”argh, mitäsiiinäoikeilukee? HOOKIE POOKIE? YELLOW CACTUS?? Aaarrgh, paviaanit lähestyvät. TOADY! DIE! PEAK-A-POOK! UNCLE SAM!” Näppäimistö naksuu ja natisee pelaajan takoessa hurjasti mitä ihmeellisempiä sanoja epäpättöjen kukistamiseksi. ”Vroooom” ujeltaa moottorisaha hurjasti heiluvan zombien vauhdittamana. ”WEEE-HOOOOOOO, mitä?? Kuinka monta e:tä ja monta o:ta se oikein haluaa? Aaaarhh!” Kaksisormijärjestelmän hallitsijat saavat kyytiä zombien rouskuttaessa elinvoimaa alas.

Tasojen muuttuessa vaikeammaksi lisääntyvät vihulaiset, ja sanat muuttuvat entistä vaikeammaksi erikoismerkkeineen ja päättömine lausahduksineen, joita saa tavata muutamaankin otteeseen. Suorastaan sormia rasittavan kutkuttavaa toimintaa.

Välillä vastaan pakenee siviilejä, joiden pelastamiseksi on naputeltava zombie kumoon, jolloin kiitolliset asukkaat palkitsevat näppäräsormisen joko lisäenergialla taikka uudella etenemisreitillä. Vastaan ilmaantuu myöskin erilaisia tynnyreitä ja muita laatikoita, joiden mosauttamiseksi riittää yleensä nopea yhden kirjaimen painaminen. Kiperimmät tilanteet syntyvät helposti pelaajan koittaessa saada näitä hyödykkeitä ammutuksi ja samalla kimpussa örveltää muutama limanuljaska ja taustalla heiluu pari muuta heittelemässä Jamesia kirveillä ja muilla keittiöön sopivilla välineillä.

Jokaisen radan lopussa odottaa hurjan näköinen loppupomo, joka vaatii oman lähestymistapansa. Massiivista viikatetta heiluttava, pikkuisen pirun kanssa yhteistyötä tekevä koljatti vaatii nopeita lauseita talttuakseen, ennenkuin pääsee tarpeeksi lähelle sivaltaakseen pelaajaparan hahmolta nirrin pois. Kolmipäinen Hydra taasen esittää kysymyksiä, joihin on kolme eri vaihtoehtoa. Mikäli valitsee väärän, niin Hydraa sattuu, mutta samalla tämä ehtii haukata Jamesista palasen. Oikeiden vaihtoehtojen keksiminen tarpeeksi nopeasti ja niiden kirjoittaminen vaatii nopeutta ja allekirjoittaneen sormet menivät muutamaankin otteeseen solmuun. Moottorisahan kanssa riehuva bossi haluaa taasen pidempiä lauseita ja moneen kertaan kirjoitettuna kukistuakseen.

Tekniikkaa

Graafisesti peli näyttää keskinkertaisen vanhanaikaiselta. Tekstuurit ovat välillä suorastaan legomaisia ja viholliset kaipaisivat lisää polygoneja. Koska reitit ovat valmiiksi suunniteltuja ja eteneminen tapahtuu aina samanlaisesti, olisi konetehoa voinut käyttää muutamassa potenssissa koreiden maisemien luomiseen. Käännös onkin uskollinen DC-esikuvalleen, mutta pieni hiominen olisi ollut suotavaa. Varsinkin resoluution osalta. Valinnan varaa ei ole kuin 640×480, joka on äärimmäisen epätarkka. Onneksi tähän auttaa huomattavasti näytönohjaimesta löytyvä antialiasointi, joka pääsee oikeuksiinsa korjatessaan välkkyvät reunat ja rosoiset modelit.

Musiikki on mukiinmenevää, ja ääninäyttely suorastaan kurjan hurjaa. Zombiet sentään mesoavat öristen omia jorinoitaan. Kirjainten naputtelu kuuluu luodin laukauksina ja väärät napit palkitaan ohi ujeltavine kimmokkeineen. Juonta kuljetetaan pelin enginellä tehdyillä välianimaatioilla, jotka sopivat tyyliin, mutta ovat lyhyitä ja mitäänsanomattomia.

Yhteenveto

Vaikka peli on kaikinpuolin keskinkertainen, niin jotakin puoleensa vetävää The Typing of the Deadissa on. Mikäli muutoksia saisi esittää, niin mahdollisuus sanojen korvaamiseen omilla vastikkeilla olisi ollut omiaan tähän peliin. Kymmensormijärjestelmän alkeita olisi näin helpompi opetella sanojen ja lauseiden koostuessa suomenkielestä. Eipä muuta kuin ”MY CAT IS GETTING OLD AND LAZY”, type or die on saanut kerta kaikkiaan uuden merkityksen.

 

Valmistaja: SEGA

Julkaisija: Empire Interactive

Maahantuoja: PLAN 1

 

Laitevaatimukset

P2 233 MHz, 64 MB RAM, 8 MB näytönohjain

Testikokoonpano

Duron @900, 256 MB RAM, Aureal Vortex 2.0, Voodoo 5.5