Toca Race Driver 3 (pc, PS2, Xbox)

28.03.2006 00:00 | Jukka O. Kauppinen

Autopelien ystävä saa tehdä tosissaan töitä, jos meinaa löytää päättömämmän skaalan erilaisia ajopelejä kuin mitä Codemastersin Toca-ajopeleillä on tarjota. Toca 3 onkin autopelikuskeille herkullinen tuttavuus, ainakin jos pelaajalle maittaa mieluummin monen ruokalajin buffet-pöytä kuin huippukokin valmistama yhden annoksen päivällinen.

Toca-sarjan kolmas osa jatkaa tarkoin aiempien osiensa jalanjäljillä. Tarjolla on mahtava sillisalaatti erilaisia ajopelejä ja moottoriurheilun alalajeja, mutta kutakin lajia löytyy lähinnä suupalanen. Jatkuva aiheesta toiseen pomppiminen toki pitää mielen vireänä, mutta ajopeleihinsä tottumisen laita on vähän niin ja näin. Hyppäykset kilpailusta toiseen kun ovat melkoisia – juuri kun olet ajanut pari kisaa kärpäsluokan offroad-karteilla, alla onkin massiivisia nelivetoisia rekkoja kiitämässä pitkin asfalttiratoja.

Arcadekaahausta ja simulaatiota

Aiemmin Tocat ovat keskittyneet jotakuinkin yksinomaan arcadeajamiseen, vaikka peleissä on ollut myös vaimeita simulaatiohaisuja. Välillä on tuntunut jopa siltä, että tekijät ovat tehneet syvällisempää peliä, jota on helpotettu ennen julkaisua.

Tällä kertaa samaan peliin on upotettu kaksi selkeästi erilaista peliosiota, joiden avulla Codemasters kosiskelee yhtaikaa kahta päinvastaista ajopelien pelaajakuntaa.

Tocan World Tour -osio on arcadehenkinen kilpa-ajotila, jossa pelaaja etenee nopeaan tahtiin kilpailusta ja kilpasarjasta toiseen. Turhia aikailuja saati muodollisuuksia kilpailuissa ei harrasteta, pelaaja vain paiskataan radalle ja kärkisijoille pitäisi päästä.

Ajamista sävyttää myös tarina, jossa vahvaa skottimurretta vääntävä kilpa-ajotallin omistaja takoo nuorelle kuljettajalle oppia päähän. Ura etenee ripeään tahtiin kilpa-ajosarjasta toiseen, ja pelaaja voi itse valita seuraavan haasteensa muutamista vaihtoehdoista. Ajettaisiinko seuraavaksi formula tonnisilla vai jenkkirekoilla, siinäpä kysymys…

Pelaamisen toista ääripäätä edustaa Pro Race -ajomuoto. Se on vaativampaa ja simulaatiomaisempaa ajamista, josta näyttäisi löytyvän lähestulkoon joka ikinen autourheilumuoto, mitä vain tämän planeetan päältä löytyy. Kilpailuissa ajetaan myös harjoittelu- ja qualifying-kierrokset.

Alkuvalikkoa syvemmällä Pro Racesta paljastuu kahdeksan pääsarjaa, joiden alla on laajempi joukko kuhunkin sarjaan liittyviä kilpailuja. Suurin osa näistä on lukittu alussa. Esimerkiksi klassikkoautojen alta löytyy yhteensä 13 erilaista kilpailusarjaa, joista useimmissa ajetaan eri radoilla ja erilaisilla autoilla. Alussa ainoa avoin kisa on Renault A110 -ralli, jossa ajetaan pitkin Britannian maaseutua parhaaseen Colin McRae -tyyliin. Sen jälkeen tarjolle avautuu niin jenkkimuskeliautoja, 50-luvun Grand Prixiä, 30-luvun formulaa, Historic Group B -rallia sekä 80- ja 90-lukujen Williams Grand Prixia.

Sama monimuotoisuus hämmentää, yllättää ja ilahduttaa muissakin sarjoissa. Ovaaleja ei kierretä pelkästään Nascar-autoilla, ja maastossa pöristellään niin pikku nelivedoilla kuin monstertruckeillakin. Vastaan tulee sellaisiakin autoja ja kilpa-ajolajeja, joista ainakaan tällainen tavallinen autoilija ei ole koskaan kuullutkaan.

Ajettavuus kohdallaan

Kisaaminen on vaivatonta. World Tourin ajotuntuma on viilattu sopimaan satunnaisille kuljettajille, eikä jatkoon selvitäkseen tarvitse juuri hikoilla. Pro Race on haasteellisempi. Kilpakumppaneille on annettu reilusti lisää vauhtia ja taistelutahtoa. Myös radat ovat paikoitellen kinkkisempiä. Tuttuun tapaan yleinen vaikeustaso nousee hiljakseen etenemisen myötä.

Nopeampaa haastetta etsivät voivat tutkailla vaikeustasosäätöjä, mutta niiden vaikutus on lievä. Autojen käsittelyyn tulee hieman lisää ulottuvuutta, ja etenkin mutkissa täytyy ajaa hitusen tarkemmin.

Vaikeusaste ei kuitenkaan ole koko aikaa täysin tasainen. Vaikka pelaaja saakin huristella suurimman osan ajasta hymysuin, jotkut kilpailut tuntuvat äkkijyrkiltä betonimuureilta. Niitä saa hinkata ja yrittää, joko radan hankaluuden tai uusien autojen poikkeavan tuntuman takia.

Oma haaste kertyy tietysti kilpakumppaneista, joita ei älyköiksi voi kutsua. Etenkin mutkat ovat pelottavia, sillä takaa nopeammin kiitävä tai viereiseltä kaistalta vaihtava kilpakumppani vetäisee tasan varmasti takapeiliin tai kylkeen. Vaikka autot huristavatkin usein pitkiä matkoja tyytyväisinä kyljittäin ja toisiinsa lukkiutuneina, niin aina sieltä joku torppaa pelaajan pois radalta.

Tekijät kehuvat fysiikkamallinnusta, mutta välillä ajotuntuma tuntuu vain astetta mariokartteja kehittyneemmältä. Autoissa erot sen sijaan korostuvat. Autoluokasta toiseen siirtyminen tuntuu välillä hirmuiselta, kun kärryt käyttäytyvät näinkin eri tavoin. Massa, kiihtyvyys ja kääntyminen ovat vasta alkua, sillä kärryissä huomioidaan myös esimerkiksi painopiste, vääntö ja muita ominaisuuksia. Pelaaja voi myös hieman viritellä kulkuneuvojaan, mutta tämä on vain mauste, ei pakollinen osio. Pikkutarkasti tutkailtaessa voi tosin havaita, että vain osa autoista on tehty oikein viimeisen päälle. Loput ovat enemmänkin maustetta, mutta tuskin tätä kukaan mallinnuksia viimeisen päälle tiiraava ajopelifriikki pelaakaan.

Kivaa kisaamista

Toca 3 on kivaa kilpa-ajamista, joka tarjoaa valtavan buffetin erilaista kilpa-ajettavaa. Sen keskittyminen puhtaaseen ajamiseen, ilman turhia varikkoleikkejä tai autojen millintarkkaa säätämistä, on myös tervetullutta. Tekijöiden realismiväitteet voi sivuuttaa olankohautuksella. Yhdistelmä pikakilpailuja ja pidempiä, täysimittaisia kilpailuja laajan kulkuneuvovalikoiman kera on omiaan nimenomaan peruskuljettajille, ja ajaminen sujuu maittavasti myös pieninä annoksina. Tästä onkin helppo nauttia, vaikka peli ei mitään suoranaisen päätäkääntävää tarjoakaan.

Tekijä: Codemasters
Julkaisija: Codemasters
Testattu: PlayStation 2, Xbox
Saatavilla: pc, PlayStation 2, Xbox
Pelaajia: lähiverkossa, 2-6 netissä, PS2:lla 2-8 netissä
Pelin kotisivu: codemasters.co.uk/tocaracedriver3