Transformers (PS2)
eDomen arvostelussa Playstation 2:n Transformers
80-luvulla suurta suosiota nauttineet Transformersit ovat viime vuosien aikana tehneet näyttävän paluun. Uuden julkisuuden myötä myös Atari on innostunut aiheesta ja tyrkännyt kauppojen hyllyille Transformers-nimeä kantavan Playstation 2 -julkaisun.
Pelin juoni ei ole kovin kummoinen. Miljoona vuotta sitten Mini-Coneiksi kutsutut Transformersit pakenivat Cybertronilta ja päätyivät Maapallolle. Nyt sekä Autobotit että Decepticonit ovat saapuneet etsimään pikkurobotteja ja ottamaan siinä sivussa mittaa toisistaan. Pelaajan tehtävänä on auttaa kolmea hyvisrobottia – Optimus Primeä, Hot Shotia ja Red Alertia – päihittämään vastustajansa ja löytämään kaikki Mini-Conit.
Transformers-universumista kiinnostuneille on siis tarjolla runsaasti tuttuja nimiä ja hahmoja. Jostain syystä pelintekijät eivät kuitenkaan ole hyödyntäneet lisenssiään kovin täysipainoisesti. Hahmoille ei ole pystytty kehittämään minkäänlaista luonnetta eikä robottien muodonmuutoksia hyödynnetä juuri lainkaan. Ajoneuvo-muodon voi omaksua aina halutessaan, mutta siitä on todellista hyötyä vain harvoin. Niinpä ainoastaan Cybertronille sijoittuvat osuudet tuntuvat edes hieman Transformers-henkisiltä. Muuten peli olisi voitu rakentaa melkein minkä tahansa toiminnallisen lisenssin varaan eikä sisältö olisi kärsinyt lainkaan.
Paljon iloa pikkuroboteista
Robottiseikkailu on valettu puhdasverisen toimintapelin muotoon. Edessä on kahdeksan Maapallolle ja Cybertronille sijoittuvaa kenttää. Niitä kansoittavat lukuisat erilaiset Decepticonit, joiden räjäytteleminen on pelin tärkeintä antia. Sen lisäksi pelaajan on etsittävä piilotettuja Mini-Coneja ja bonuslevyjä sekä aktivoitava tallennuspisteinä toimivia siirtoportteja. Pulmanratkontaa tai muuta aivoja rassaavaa viihdettä seikkailusta on sen sijaan turha etsiä.
Elinvoimaa suoraviivaiseen räiskintään tuovat Mini-Conit. Kentistä löytyvät pikkurobotit eivät ole pelkkä keino mitata pelaajan etenemistä, vaan jokainen niistä tarjoaa käyttöön jonkin erikoisominaisuudet. Valikoima vaihtelee erilaisista aseista suojakilpiin ja erikoisaisteihin. Pelaaja voi kerralla käyttää maksimissaan neljää Mini-Conia, joten pelin edetessä ja pikkurobottien karttuessa on pakko tehdä yhä enemmän valintoja. Päätökset eivät kuitenkaan koskaan ole lopullisia, vaan käytössä olevaa kokoonpanoa voi muuttaa jokaisen tallennuspisteen kohdalla. Niinpä erilaisilla erikoisominaisuuksilla saa leikkiä sielunsa kyllyydestä, mikä lisää pelin vetovoimaa huomattavasti.
Lisäksi pelaaja saa ensimmäisen kentän jälkeen mukaansa yhden pikkurobotin, jonka kanssa voi tarpeen tullen yhdistää voimansa. Tämä Powerlink-tila lisää Autobotien tehokkuutta tuntuvasti. Samalla se kuitenkin kuluttaa arvokasta energiaa niin vauhdilla, että ominaisuutta kannattaa käyttää vain kaikkein kiperimmissä tilanteissa. Robottien vakiovarusteisiin kuuluva tiedustelumoodi on sen sijaan yksi pelin käyttökelpoisimmista piirteistä. Se mahdollistaa näkymän tarkentamisen kaukana oleviin kohteisiin ja näiden ampumisen ilman suoraa yhteenottoa.
Postikorttimaisemia kaupan
Monipuolisten erikoiskykyjen lisäksi tulokkaan tärkeimpiä valttikortteja ovat sen poikkeuksellisen avarat kentät. Niitä ei ole pilkottu pieniin, erillisiin osiin, vaan kaikki kahdeksan aluetta ovat erittäin laajoja, yhtenäisiä kokonaisuuksia vailla minkäänlaisia lataustaukoja. Grafiikkamoottorin piirtoetäisyys on valtava eikä yksityiskohdista tai värienkäytössä ole säästelty, joten peli on pääsääntöisesti erittäin komeaa katsottavaa. Varsinkin Amazon-kentän raunioituneen temppelin huipulta avautuvat näkymät kuuluvat Playstation 2 –pelien upeimpiin ilmestyksiin.
Laajuudestaan huolimatta kentät ovat rakenteeltaan melko suoraviivaisia ja silmiinpistävän mielikuvituksettomia. Useimmiten pelaaja voi edetä vain yhteen suuntaan eikä eksymisen vaaraa juuri ole. Alueet ovat kuitenkin sen verran avaria, että liikkuminen on melko vapaata ja tilanteita voi lähes aina lähestyä useammasta kuin yhdestä suunnasta. Niinpä pelaaminen ei tunnu täysin lineaariselta, vaan vihollisten kukistamiseen saa soveltaa omaa, persoonallista pelityyliään.
Pieni oveluus onkin toisinaan tarpeen, sillä vastustajat toimivat varsin kelvollisen tekoälyn ohjaamina. Ne havainnoivat kohtuullisen laajaa aluetta ympäriltään ja valpastuvat heti ensimmäisen laukauksen osuessa lähistölle. Tällöin ne alkavat aktiivisesti haravoida ympäristöään, kunnes huomaavat häiriölähteen. Tulitaisteluissa vastustajat käyttäytyvät hyvin suoraviivaisesti, mutta viimeiset henkiin jääneet osaavat sentään paeta paikalta tai hakeutua suojaan. Mitään erityisen nerokkaita ratkaisuita tekoälyltä on turha odottaa, mutta leppoisan räiskinnän tarpeita systeemi palvelee erittäin hyvin.
Yritys hyvä kymmenen
Kontrollit ovat kiitettävän monipuoliset. Ohjaimen olkanapit on varattu Mini-Coneista saataville aseille ja muille erikoiskyvyille. Perusnapeilla huolehditaan kaikesta muusta, kuten muodonmuutoksista ja tiedustelumoodin aktivoimisesta. Monipuolisuudestaan huolimatta kontrollit on erittäin helppo omaksua. Valitettavasti tämä ei riitä varmistamaan sujuvaa pelattavuutta, vaan pelaaja joutuu jatkuvasti kamppailemaan kankeahkon ohjaustuntuman kanssa.
Eniten ongelmia aiheuttaa ajoneuvo-muotoisten robottien kontrolloiminen. Ne reagoivat ohjaimeen melko hitaasti, joten ohjausliikkeistä tulee usein aiottua voimakkaampia. Robotti-muodossa vastaavia murheita aiheuttaa tähtääminen, johon DualShock ei taaskaan sovi kovin hyvin. Pienimmätkin tähtäimen siirrot tapaavat olla liian suuria kaukana olevien vihollisten saamiseksi tulilinjalle. Onneksi henki ei pelissä ole kiinni parista sekunnin murto-osasta, joten hieman summittaisempikin tähtääminen riittää useimpien vihollisten kellistämiseen. Muutenkaan pelattavuusongelmat eivät ole erityisen kriittisiä, vaikka parannettavaa onkin helppo löytää.
Pelin lyhyttä elinikää on sen sijaan huomattavasti vaikeampi ohittaa pelkällä olankohautuksella. Kokenut räiskintäviihteen ystävä läpäisee pelin parissa-kolmessa illassa, minkä jälkeen tarjolla on vain sama seikkailu hieman haastavammassa muodossa. Paketista ei siis löydy ylimääräisiä pelimoodeja tai minkäänlaista moninpeliä. Niinpä koko seikkailu on koettu nopeasti eikä sen uudelleenpeluu-arvossa ole hurraamista.
Transformersin pelilliset elementit ovat siis kohdallaan. Hieman monipuolisempi sisältö ja lisenssin tehokkaampi hyödyntäminen olisivatkin nostaneet sen kevään onnistuneimpien julkaisujen joukkoon. Nyt tulokkaan on tyydyttävä olemaan keskitasoa parempi 3d-räiskintä.
