Uusimmat

Van Helsing (Xbox)

10.05.2004 00:00 Muropaketin toimitus

Eletään 1800-1900-luvun vaihdetta ja pahuus jyllää vanhalla mantereella. Itse kreivi Dracula ja monet muut kauhuelokuvista tutut epäkuolleet ovat linnoittautuneet Romanian Transilvaniaan, jossa ihmiset elävät jatkuvan pelon ja epätoivon keskellä. Ravintoketjun huipulla olevilla epäkuolleillakin on kuitenkin oma painajainen, joka on muuttumassa todeksi. Kaukaa Vatikaanista on lähtenyt liikkeelle mies nimeltä Van Helsing. Tämä muistinsa menettänyt mies on omistanut elämänsä paholaisten jahtaamiseen ja nyt hän on matkannut Transilvaniaan. Vuosisadan silpomisorgiat ovat valmiina alkamaan…

Samannimiseen elokuvaan pohjautuvassa Van Helsingissä on kyse täysipainoisesta hack’n’slashistä. Vihollisia tulee siis vastaan suuria määriä ja ne pistetään pinoon sankarimme kantamien tojo-veitsien ja ampuma-aseiden voimalla. Yleensähän tällaisessa pelissä veitset ja miekat ovat se ykkösase, mutta Van Helsingissä ampuma-aseet ovat kaikkein suurimmassa osassa. Tuplarevolverien, sähköaseen ja jopa kierrekonekiväärin kaltaisten aseiden avulla vastustajat lakoavat helposti. Mikäli tilanne näyttää yhä pahalta, voi pelaaja käyttää vaihtoehtoisia ammuksia, joiden avulla pahiksia voi rankaista entistäkin tehokkaammin. Vaihtoehtoisia ammuksia ei voi käyttää loputtomiin, joten niiden jatkuva käyttö ei ole suositeltavaa.

Pelaajan kohtaamat viholliset on suunniteltu huolella ja suuri osa vastaan tulevista örrimörreistä on tuttuja elokuvista. Kivigargoylet, vampyyrilepakot ja erilaiset henget jaksavat pitää mielen virkeänä, vaikka samanlaisia vastustajia tuleekin vastaan tuhkatiheään. Eteenkin ensimmäiset kohtaamiset uusien vihollisten kanssa ovat aina jännittäviä. Pelin kampanja on kolmentoista tehtävän mittainen ja vanhojen kunnon mäiskintäpelien tapaan kenttien loppuun on asetettu astetta isompi pomo. Vaikeustasosta riippuen näiden pomojen kukistaminen on todella helppoa ja pahimmillaankin vain haastavaa. Muun pelin vaikeustaso on samalla viivalla, mutta kuolemiin saa varautua jo helpoimmallakin vaikeustasolla. Isot vihollismassat saattavat aiheuttaa todella suuria ongelmia.

Pelin tapahtumapaikat on taidokkaasti toteutettu. Ulkoilmatilojen kylmä ja synkkä ulkoasu luo todella hyvän tunnelman ja suurin osa sisätiloista on jollainlailla arvokkaan oloisia tai muulla tavalla teemaansa sopivia. Lievä ränsistyneisyys luo viimeisen silauksen. Vaikka kentät ovat pääosin erittäin näyttävän näköisiä, ei kenttäsuunnittelusta voi antaa varauksettomia kehuja. Ulkoilmatilat ovat täynnä näkymättömiä seiniä, jotka korostavat pelin lineaarisuutta. Sisätiloissakin on sorruttu näkymättömien seinien käyttöön, joskus jopa sellaisissa paikoissa, joissa ei ole mitään syytä estää pelaajan kulkua, sillä vastakkainen seinä näkyy joka tapauksessa.

Myös kamerakulmissa olisi hivenen parannettavaa. Kamerat on pultattu ennalta määrättyihin paikkoihin, joka johtaa siihen, että sankarimme häviää paikoin esimerkiksi tolpan taakse. Edes perusteiltaan hyvin toimivat kontrollit automaattitähtäyksineen eivät täysin onnistu paikkaamaan tätä ongelmaa.

Van Helsingin kaltaiset hack’n’slash-pelit eivät ole tunnettuja monipuolisuudestaan, eikä tämäkään peli ole poikkeus. Van Helsing jaksaa kuitenkin pitää pelaajan otteessaan yhden läpipeluun ajan, jonka jälkeen peli onkin nähty. Yksinpelikampanja on valitettavasti harmittavan lyhyt, joten tämä 60 euron ostos tarjoaa tekemistä vain pariksi illaksi. Lyhyehkön elinikänsä ajan Van Helsing kuitenkin tarjoaa mukavaa toimintaviihdettä näyttävässä paketissa.

— Mikko Matilainen