Voodoo Vince (Xbox)
Xbox kaipaa tasohyppelyitä. Microsoftin julkaisema Blinx: The Time Sweeper ei täyttänyt odotuksia ja sitä pidetään todella pahana floppina, vaikka jotkut pelistä tykkäsivätkin. Muutama tasohyppely konsolille on julkaistu, mutta todellinen hitti puuttuu vielä. Tämänkertainen messias-wannabe on Voodoo Vince.
Vince on voodoo-nukke, joka herää henkiin omistajansa kidnappauksen yhteydessä. Omistaja, Madam Charmaine, onnistuu luomaan yhteyden Vinceen ja kertoo tälle, että maailma on pelastamisen tarpeessa. Ilkimielinen Kosmo the Inscrutable on varastanut zombie-pölyä ja Vincen pitää pistää asiat järjestykseen. Tuloksena on paikoitellen nautittava tasohyppely, jossa on mainio huumori ja tunnelma.
Vince, Madam Charmainen kolmanneksi paras voodoo-nukke, on yksi parhaimpia pelihahmoja miesmuistiin. Neulapää on omaperäinen ja huumorintajuinen, mitä täydentää erinomainen ääninäyttely niin Vincen kuin myös muiden pelihahmojen osalta. Juonta kuljetetaan upeissa välidemoissa, jotka ovat sopivan pituisia ja humoristisia pläjäyksiä.
Vincen ohjaaminen on melko helppoa, mutta tuplahyppy onnistuu vain ensimmäisen hypyn lakipisteessä, joten se tuottaa välillä ongelmia. Pisimmälle lennättävän tuplahyppy+pyörimisliikkeen onnistuminen on myös joskus hankalaa, eikä Vince onnistu nappaamaan kiinni joka paikasta. Vihollisia mätkitään nyrkeillä ja pyörähdyksellä, sekä hypätään pää edellä ilmasta. Kaikki viholliset voi tuhota kaikilla liikkeillä, mutta jotkut ovat alttiimpia esimerkiksi päähypylle kuin toiset. Tuikitärkeä lisä ohjaukseen on myös leijunta, joka pelastaa kuolemalta useammin kuin kerran.
Zombie-pölyn lisäksi Vince kerää kentistä taikasivuja. Kun ne kaikki on kerätty, kenttään ilmestyy purppura pääkallo. Pääkallo tykkää kilpajuoksusta, ja uuden voodoo-voiman saakin vasta, kun on ehtinyt nappaamaan pääkallon. Alkukentissä viimeisten esineiden kerääminen voi tuottaa hankaluuksia, mutta All Seeing Eye tulee hätiin puolivälissä. Hieman myöhemmin Vince saa käyttöönsä vaijerin, jolla voi hyppiä pidikkeestä toiseen.
Tasohyppelyiden tärkein anti on kenttäsuunnittelussa ja pelimekaniikassa. Voodoo Vince ei petä näilläkään osa-alueilla, mutta ei myöskään saa puhtaita papereita. Kenties suurin ongelma on, että kaksi ensimmäistä aluetta (noin kymmenen kenttää) ovat tylsiä. Niiden jälkeen kenttäsuunnittelu paranee selvästi, mutta täysi mahalasku tulee aivan viimeisissä kentissä, joissa hyppelyosuudet ovat niin rasittavia, että niiden jatkuva sahaaminen tulee kuin itsestään, kunnes vihdoin saa sen viimeisen hypyn onnistumaan. Pelissä on yhteensä kuusi aluetta ja pelattavaa lähes 40 kentän verran, mikä on käytännössä 10-20 tuntia.
Monet kentistä eivät ole tavanomaista hyppelyä paikasta A paikkaan B, vaan niissä joutuu esimerkiksi etsimään kynttelikön ja sytyttämään sillä itsensä, minkä jälkeen voi käydä räjäyttämässä vaadittavat viisi TNT-laatikkoa ja Kosmon kätyripesäkkeet. Myös tapahtumapaikkojen koko vaihtelee yhdestä huoneesta jättimäisiin suoalueisiin. Vihollisista pääsee eroon kohtuullisen helposti, eikä pelimaailma liiku ympärillä päättömästi. Vincessä ei loppujen lopuksi ole kovin paljon vihollisten nuijimista, mikä on tervetullutta vaihtelua esim. PS2:n Jak II:n demoon verrattuna.
Puzzlet ovat useimmiten helppotajuisia. Vain paikoitellen joutuu pähkäilemään muutamaa minuuttia kauemmin. Itselläni kesti jonkin aikaa pelin loppupuoliskon makkaranhakureissussa, jossa piti avata vesiportteja koskettamalla punaisia nappuloita. Jälkikäteen olo tuntui typerältä, mutta sitä ennen aivokammarissa kiehui välillä pahasti, kyseinen kenttä kun on muutenkin ärsyttävän koukeroinen ja vei jopa pari tuntia peliaikaa.
Jotta tavallinen hyppely ja vipujen vääntely ei kävisi liian tylsäksi, mukaan on laitettu monta hieman erikoisempaa kenttää. Vince joutuu matkan varrella mm. paimentamaan zombieita, ratsastamaan rotan selässä, ammuskelemaan hirviöitä kummitusjunassa ja tekemään makkaraa pehmoisista metsäneläimistä. Vaikka Voodoo Vince voi vaikuttaa hieman lapselliselta peliltä, se on kuitenkin suunnattu hieman aikuisemmalle väelle. Vaikeustasonsa puolesta peli tosin sopii lähes kaikille, kunhan lähettyvillä on se tasohyppelyfriikki, joka voi auttaa parissa turhan hankalassa kohdassa.
Kuoleman moikatessa kenttää ei joudu aloittamaan alusta, vaan useimmiten todella läheltä kuolonpaikkaa. Jos elämät loppuvat, kentän joutuu aloittamaan alusta kolmen elämän voimin, mutta silloinkin kaikki kerätyt esineet pysyvät ja ainoastaan viholliset uusiutuvat. Homma toimii hyvin ja suuria jumituksia ei tule, mutta tällainen systeemi pistää miettimään, minkä takia pelissä ylipäänsä on pakko olla elämiä? Helpompaa ja pelaajallekin jonkin verran mukavampaa olisi ollut elämien poistaminen kokonaan. Aina kun Vince kuolee tai käyttää teleporttia siirtyäkseen seuraavaan kenttään, pelitilanne tallentuu automaattisesti. Latausajat ovat noin kymmenen sekuntia
Grafiikan osalta Voodoo Vince ei ole ilotulitusta, mutta tyyli on kuitenkin eheä ja istuu peliin hyvin. Vincen ääninäyttelystä vastaa herra nimeltä Ken Boynton, joka on tehnyt ääniä myös Haloon ja No One Lives Forever 2:een. Ääni tuntuu aluksi erikoiselta, mutta siihen tykästyy nopeasti. Muut ääninäyttelijät hoitavat hommansa myös erinomaisesti. Muut äänet ovat aika peruskamaa, mutta musiikki on jazz-henkistä rallattelua, joka sopii mainiosti Voodoo Vincen tyyliin.
Pelin tehnyt Beep Industries on uusi pelitalo, mitä ei onneksi pahemmin huomaa. Kenttäsuunnittelussa on otettu huomioon se, että kenttiä saattaa joutua kulkemaan toisinpäin, mikä näkyy esimerkiksi ”ylimääräisinä” askelmina. Kentät on muutenkin suunniteltu siten, että kun ne on kerran onnistunut vetämään läpi, ne läpäisee nopeasti uudelleen. Poikkeuksena pari kohtaa pelin loppupuolella, jotka ikävästi nakertavat pelin jättämää jälkimakua. On aika pelottavaa, että nämä kohdat onnistuvat vaikka silmät kiinni, kun ne vihdoin pääsee ensimmäistä kertaa läpi.
Vincessä on omaperäisyyttä, sitä ei voi kukaan kieltää. Huumori on mainiota ja muutamassa kohdassa Vince jopa vitsailee pelin tasohyppelykliseille. Ideaa olisi tosin voinut jalostaa pitemmällekin, nyt voodoo-voimat eivät lopulta ole kovin kiinnostavia, vaikka osa niistä toki saa hymyn huulille. Itsensävahingoittaminen onnistuu vain niissä paikoissa, joissa tekijät ovat sitä halunneet, mikä rajoittaa ideaa rankasti. Kokonaisuutena Voodoo Vince on kohtuullisen onnistunut tasohyppely, joka ratsastaa päähenkilö Vincen ja hyvän tunnelman avulla. Paikoitellen hankalat kentät ja liian vähän hyödynnetty perusidea eivät lopulta häiritse kovin paljon.
