XIII (Xbox)

18.12.2003 00:00 Muropaketin toimitus

Cell-shading-tekniikalla tehdyt pelit ovat viime aikoina menestyneet. Grafiikan ansioksi pelien menestystä ei tietenkään voi laittaa, mutta onhan varsin vähän käytetty tehostekeino näyttävän näköinen. Myös äskettäin kauppoihin saapunut XIII käyttää Cell-Sheding-teknologiaa ja ehkä juuri sen takia se on saanut vähän ylimääräistä näkyvyyttä pelimediassa. Nyt XIII:n on kuitenkin aika osoittaa millainen peli sen kuorien sisältä löytyy.

Jo ensimmäisistä pelihetkistä lähtien on selvää, että XIII nojaa vahvasti tarinaansa, joka onkin varsin mielenkiintoinen. Pelaaja herää rannalta muistinsa menettäneenä ja pian huomataan, että sankarimme perässä ravaavat lähes kaikki vähänkään ikävämmät organisaatiot aina FBI:tä myöten. Ainoat asiat, jotka yhdistävät päähenkilön menneisyyteensä, ovat hänen olkapäähän tatuoitu roomalainen numero 13 (XIII) sekä tallelokeron avain pankkiin New Yorkissa. Pian pelaaja huomaakin olevansa keskellä salaliittoa ja syytettynä Yhdysvaltain presidentin salamurhasta. Kuka rannalta herännyt mies oikeastaan on ja miksi häntä jahdataan? Mitä salaperäinen tatuointi merkitsee ja keneen voi luottaa? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saadaan vastaus pelin edetessä.

XIII:tä voisi kuvailla hidastempoiseksi 3D-räiskinnäksi, josta löytyy muutamia agenttielokuvista tuttuja ominaisuuksia. Eteenkin juoneen ja sen kuljetustapaan tunnutaan ottaneen oppia useista elokuvista. Valitettavasti itse peli on jäänyt keskinkertaiseksi monien eri syiden takia. Yksi merkittävimmistä lienee toiminnan mitäänsanomattomuus. Vihollisten tappamiseen varustettu asearsenaali on varsin perinteinen, mutta mukavana oivalluksena osaa ympäristöstä löytyvistä tavaroista voi käyttää aseena. Esimerkiksi tuolit toimivat mukavana kolkkaus-apuvälineenä. Harmi vain, ettei vihollisilla tunnu juuri persoonallisuutta löytyvän, aivoista puhumattakaan. Tekoäly vaikuttaa nimittäin varsinaiselta purkkaviritelmällä, joka venyy ja paukkuu ihan miten sattuu. Paikoin pahiksilla tuntuu olevan käytössään jonkinlainen kuudes aisti, jonka avulla ne havaitsevat pelaajan jopa seinien läpi. Useammin tapahtuu kuitenkin niin, että vihollinen ei tajua pelaajan läsnäoloa edes siinä vaiheessa, kun haulikko ärjäisee ohi-laukauksen pari metriä hänen takanaan.

Onneksi pelissä ei keskitytä ainoastaan silmittömään räiskintään, vaan mukana on myös kevyitä hiiviskelyelementtejä, eikä vihollisiakaan loppujen lopuksi niin paljoa ole. Pariin otteeseen pyritään teloittamaan pahikset mahdollisimman hiljaisesti ja näkymättömästi, jotta vältytään isommalta huomiolta tai pahimmassa tapauksessa koko kentän uudelleenpeluulta. Silloin tällöin vastaan tulee myös pulmia, mutta ne ovat yksinkertaisia ja ratkeavat useimmiten jotakin varustetta – kuten kiipeilykoukkua – käyttämällä tai vipua vääntämällä. Kokonaisuudessaan XIII on kuitenkin aivan liian hidastempoinen ollakseen hyvä 3D-räiskintä. Pelimoottori ei myöskään sovellu hiiviskelylle, joten pelillisellä puolella ei ennakkohypen kasvattamia odotuksia ole pystytty lunastamaan.

Pelin ulkoasu on varsin mielenkiintoinen sekoitus sarjakuvamaisia tehosteita, cell-shadingiä sekä perinteisempiä tekniikoita. Lopputuloksena ollaan saatu eräänlainen 2D:n ja 3D:n sekoitus, joka toimiikin hyvin. Yksityiskohtia ei liiemmälti ole, muttei sarjakuvamaisen grafiikan fotorealistista tarvitse ollakaan. Animaatioita olisi kuitenkin voinut vielä hieman viilata. Toisaalta kenttäsuunnittelu on pääosin onnistunutta ja maisemat vaihtuvat tiuhaan. XIII:ssä ympäristöjen vaihtelun merkitys on erityisen tärkeää, sillä yksipuoliset tapahtumapaikat olisivat todennäköisesti nollanneet pelistä sen vähäisenkin addiktiokertoimen. Nykyiselläänkin peliä jaksaa pelata vain sen takia, että saisi tietää miten tarina tulee jatkumaan. Ainakaan minulle se ei riitä.

Koska juoni on pelin yksi kulmakivistä, on sitä vauhdittamaan hankittu myös hyviä ääninäyttelijöitä. Päähenkilön roolia vetää X-Filesin Mulderina tunnettu David Duchovny, jonka taidot johdattavat muunkin näyttelijäkaartin hyviin suorituksiin. Muutamia alisuorittajia kyllä löytyy, mutta pääosin homma toimii. Irtopisteitä ropisee myös ympäristöjen äänistä, kuten muutaman kentän talvisesta tuulesta, jonka viima yltää miltei kotisohvalle asti. Moninpelikin pakettiin on ängetty, mutta se tuntuu kiireessä tehdyltä. Eteenkin kenttädesignistä vastannut porukka tuntuu halunneen jo lähteä lomille. Sen verran mielikuvituksettomia ja hutaisten tehdyn oloisia moninpelikentät ovat.

XIII potkii siis eteenpäin lähinnä hyvän juonensa avulla, mutta muuten paketti jää pettymykseksi. Osaltaan pettymykseen saattaa vaikuttaa myös se, kuinka peliä hypetettiin ennen ilmestymistään. Yksinpelikampanja on kertakäyttöistä hupia, eikä edes kovin mielenkiintoista sellaista. Kun moninpelikin on ryssitty, on XIII:n kohtalo paljon synkempi kuin monet odottivat. Muutama hyvä idea ja omaperäinen ulkoasu ei nimittäin jaksa kantaa peliä sen vertaa, että se olisi jollain tapaa suositeltava ostos.

— Mikko Matilainen

Muropaketin uusimmat