Zone of the Enders: The 2nd Runner (PS2)
Robotit ja mechat kiinnostavat pelikansaa. Aiheesta tehtyjä pelejä riittää mielin määrin, mutta todelliset huippupelit ovat harvassa. Pari vuotta sitten PS2-pelaajat yllätti Zone of the Enders, joka oli kohtuullisen viihdyttävä, mutta lyhyt peli. Ja tulihan mukana Metal Gear Solid 2:n demo, joka kaikkia enemmän kiinnosti. Juuri julkaistu Zone of the Enders: The 2nd Runner seisoo hyvin omillakin jaloillaan.
The 2nd Runner on suoraa jatkoa ykkösosalle, jossa seurattiin 14-vuotiaan Leo Stenbuckin tarinaa. En ykkösosaa koskaan pelannut, mutta kuuleman mukaan juoni ja sen päähenkilö olivat lähinnä ärsyttäviä, vaikkakin teknisesti hyvin toteutettuja. Kakkososa kertoo ykkösen juonen pääpiirteet hienosti koostetun videon avulla, joten ensimmäista peliä pelaamattomillekin Zone of the Enders: The 2nd Runnerin juoni aukenee kohtuullisen hyvin.
Sen enempää spoilaamatta voin kertoa, että juoni on mainio ja rönsyilee sen verran, ettei tylsiä hetkiä juuri ole. Päähenkilö Dingo Egret joutuu Jehuty-mechan ohjaimiin, mistä alkaa taistelu BAHRAM-sotajärjestöä vastaan. Juoni etenee animaatiopätkillä ja pelin omalla enginellä tehdyillä välidemoilla. Dialogia on kosolti, mutta valitettavasti japaninkielistä puhetta ei ole levylle laitettu. Englanniksikin homma hoituu mallikkaasti, mutta milloinkahan pelifirmat tajuavat, että ei se yksi lisäkieli valikoissa pelaajia tapa, varsinkin kun anime ja manga koko ajan kasvattavat suosiotaan länsimaissa?
Juoni vie reippaasti peliaikaa, sillä Zone of the Enders: The 2nd Runner on vain reilut viisi tuntia kestävä peli ja välidemot saattavat viedä jopa yli kymmenen minuuttia. Tästä ajasta noin kaksi tuntia kuluu juonen ja animaatioiden katseluun. The 2nd Runneria voisikin kuvailla pelielämykseksi, jossa yhdistyy saumattomasti katselemisen arvoinen tarina ja pelaamisen arvoinen peli. Jotain varmasti kertoo se, että pelin lopputeksteissä mainitaan ääninäyttelijät ensimmäisenä.
Mutta entä itse peli? Laadukasta viihdettä, mutta kameraongelmat ja hitusen kankeat kontrollit vaivaavat. Erityisesti ahtaissa sisätiloissa kamera on joskus niin lähellä Jehutyä, että ohjaamisesta ei tule mitään ja suuntavaisto katoaa. Kontrollit ovat periaatteessa ihan ok, mutta kamerasysteemin yhdistettynä esimerkiksi hidas kääntyminen ja jokseenkin hankala ylös/alas-liike (kolmio ja X) ärsyttävät.
Jehuty voi huitoa vihollisia miekalla tai pommittaa niitä kauempaa Mega Manin tapaan pienillä tai hieman isommilla ja tehokkaammilla ammuksilla. Isot ja heikot vihollislaumat, kuten moskiitot, on helppo tuhota hakeutuvilla lasersäteillä. Lisäksi Jehuty voi käyttää erikoisaseita, joita löytyy matkan varrelta. Esimerkiksi Gauntlet-subweaponilla voi töniä vastustajia seiniin, jolloin niihin kohdistuu enemmän vahinkoa. Sama onnistuu myös yksinkertaisilla miekkakomboilla. Ympäristöäkin käytetään hyödyksi repäisemällä metallipalkkeja huitomisaseiksi, ja toki myös vihollisia voi syleillä ja heittää lajitoveria kohti.
Erikoisaseet ovat tervetullut taktinen lisä, ja Easy-vaikeustasoa lukuun ottamatta erikoisaseen valintaa joutuu hieman miettimäänkin. Loppuvastuksia kohdataan reilut kymmenen kertaa ja niiden voittaminen vaatii välillä pientä ponnistelua. Kovin vaikeaksi peliksi Zone of the Endersin kakkososaa ei voi sanoa, mutta edistystä ykkösosaan verrattuna on kuitenkin tullut. Euroopassa julkaistua versiota on viilattu sieltä täältä juuri vaikeustasoa nostamalla ja muutamassa kentässä tulee pari vihollislaumaa enemmän, mutta sen suurempia muutoksia peliin ei ole tehty.
Extroja pelistä sen sijaan löytyy. Läpipeluun jälkeen voi pelata toisen kerran, ja tällöin saa kerättyä uusia mechejä pelattavaksi versus-moodiin, jossa pelaaja ottaa mittaa tietokoneesta tai kaveristaan. Joitakin tehtäviä voi pelata aikamoodissa, jolloin ruudulle ilmestyy aikalaskuri. Käyttöön saa myös kaikki pelin aikana ohjastetut mechit, Jehuty nimittäin ”päivittyy” noin neljä kertaa juonen aikana, mikä lisää vaihtelua. Peli ei muutenkaan käy tylsäksi itseääntoistavasta toiminnasta huolimatta, sillä kentät ovat vaihtelevia. Yhdessä puolivälin kentässä pitää seurata apurin ohjeita välttääkseen miinakentän ja eräässä vastustappelussa joutuu pelaamaan täysin pimeällä ruudulla.
Grafiikka on efektipainotteista ja tekijätiimille on pakko antaa tunnustusta. Ruutu täyttyy yhdestä jos toisestakin efektistä ja eeppisen sodan tuntu on ilmassa. Hieman valjut ulkomaastot pilaavat grafiikan kauneutta yhdessä joskus aika ankeiden sisätilojen kanssa, mutta muuten peli on kaikilta osin todella tyylikäs yhdistelmä cel-shadingiä ja realistista otetta.
Zone of the Enders: The 2nd Runner on lyhyt, mutta nautittava pelielämys, jota katsoo ja pelaa mielellään.
