Arvostelupäivitys: The Order: 1886
Taas lisää jatkavia mielipiteitä peliarvosteluihin! Domen vekkulit maakarit kun eivät malta pitää sormiaan erossa hyvistä peleistä, eivätkä aina huonoistakaan. Aiempia arvosteluja täydentäviä mielipiteitä on tällä kertaa tarjolla pelistä The Order: 1886.
Testaajana Miika J. K. Halmela.
Lainaus toisesta mielipiteestä:
Räiskinnän vastapainoksi mukaan on ympätty parikin rasittavaa hiippailuosuutta, jotka pakottavat pelaajan väijymään vastustajia puukko kädessä. Jos jää kiinni, saa luodin nahkaansa ja joutuu kentän alkuun. Kun sankarit muuten kestävät lyijylasteittain kuritusta ja tuon tuostakin siemailevat elinvoimat palauttavaa mustaavettä, rikkoo yhtäkkinen laaki ja vainaa -kikkailu immersiota.
Puukkotapot hoidetaan painamalla kolmiota oikeassa kohdassa. QTE-kohtauksia heitetään muutenkin eteen jatkuvalla syötöllä. Välillä tuntuu, että ilman räiskintää ja puukkojunkkarointia The Order: 1886 voisi melkein olla Quantic Dreamin uusin peli. Tai ei sittenkään – käsikirjoitus kun on todella heppoista tavaraa. Kurjempi juttu pelille, jonka tarkoitus on selvästi olla tarinavetoinen.
Kiinnostavaa premissiä seuraa juoni, joka on kauttaaltaan ennalta-arvattavaa höttöä. Kliseelaari on koluttu tyhjäksi pohjia myöten. Tarinaan on ängetty kapinallisia, pettureita ja trendiaallon harjalla surffaavia, puhkikulutettuja puolivillaisia – sori – puoliverisiä örmynkäisiä aina ihmissusista alkaen. Kapinallisten, hirviöiden tai sen paremmin päähenkilöidenkään taustoja ei kerrota.
Miika J. K. Halmela
Lue koko arvostelu: The Order: 1886 (PS4)
