Uusimmat

Bethesda julkaisi uusia Fallout 3 -kuvia

10.07.2008 11:37 Miikka Lehtonen

Fallout 3 on peli, joka on jo reilusti ennen julkaisuaan jakanut mielipiteitä vahvasti kahtia. Jotkut odottavat innolla pelin uutta tyyliä, toiset taas itkevät menneiden Falloutien perään. Kuuluit kumpaan leiriin tahansa, kaikkien lienee tunnustettava että peli ainakin näyttää hyvältä.

Tuoreet Fallout 3 -kuvat esittelevät erästä pelin lukuisista baareista, hahmolomaketta, sekä toki myös sitä pelin tärkeintä pointtia, taistelua. Komeista HD-kuvista kun on kyse, kaikki voi luonnollisesti napsauttaa suuremmiksi.

Itse peli ilmestyy nykyisten kaavailujen mukaan PC:lle, PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle lokakuussa 2008. Pelistä julkaistaan myös komea keräilyversio, joka toimitetaan rautaisessa lounaslaukussa ja sisältää kaikenlaista kivaa.

Lisää aiheesta

Fallout 3 löytyy Ubisoftin syyssäkistä

Fallout 3 Survival Edition

Bethesda rauhoittelee Fallout 3 -odottajia, tarjolla ennätysmäärä loppuratkaisuja

Fallout 3 aiheutti terrorihälytyksen

Fallout 3 saapuu kaikille alustoille yhtaikaa

Lue myös

Päivityksen paikka: DirectX 11 julkistetaan jo lähiaikoina

Activisionin ja Vivendin liitto sinetöitiin, Activision Blizzard syntyi

Kesäisessä sporttikisassa jaossa kolme Xbox 360 -urheilupeliä