Uusimmat

Bionic Commando Rearmed 2 sai hinnan ja julkaisupäivän

07.01.2011 10:03 Miikka Lehtonen

Parhaillaan Yhdysvalloissa käynnissä oleva CES, eli Consumer Electronics Show, on osoittautumassa pelien kannalta kohtuullisen hiljaiseksi tapahtumaksi, sillä huhuttuja PSP2:sia ja muita megajuttuja ei olekaan näkynyt. Capcomilla sen sijaan on hyviä uutisia.

Firma kertoi CES-tapahtumassa, että mainio Bionic Commando Rearmed saa jatkoa jo ensi kuussa. Alkuperäinen ja muutaman vuoden takainen Bionic Commando Rearmed oli uusintaversio NESin mainiosta Bionic Commando -pelistä ja oli yksi vuoden 2008 suurista arcade-myyntihiteistä.

Nyt pelisarja liikkuu alkuperäisillä vesillä, sillä uusintaversioiden sijaan tarjolla tulee olemaan ihan uusi peli. Pelin on kehittänyt ruotsalainen Fatshark, joka koostuu alkuperäisen Rearmedin tehneen, mutta sittemmin konkurssiin ajautuneen GRiNin entisistä työntekijöistä. Jopa alkuperäisen pelin mainiot musiikit säveltänyt Simon Viklund on mukana projektissa, joten ainakaan musiikkiin peli ei tule kaatumaan.

Muuten taivaalla onkin kysymysmerkkejä. Tuleeko Rearmed 2 olemaan yhtä hyvä kuin edeltäjänsä? Se selviää helmikuun ensimmäisellä viikolla 1200 Microsoft-pisteen tai 15 PlayStation-euron hintaan.

Lähde: Giant Bomb

Lisää aiheesta

Bionic Commando Rearmed saa jatkoa

E3dome: kuvissa Bionic Commando Rearmed 2

Bionic Commando Rearmedin tekijät perustivat studion

Lue myös

Warhammer: Invasion (Lautapeli)

Harmonix myytiin halvemmalla kuin keskiverto peli

Valve: PC-pelaamisesta tulee konsolimaisempaa