Biowarepulma

Bioware on firma, joka pettää todella harvoin, jos silloinkaan. Puljun uudemman tuotannon äärellä ei voi kuin nöyrtyä nostamaan hatun päästään ja kumartamaan syvään. Mass Effect oli huikea, Dragon Age: Origins vei sydämeni tyystin ja Shepardin saagan keskimmäinen osa on ollut odotuslistan kärjessä jo ensimmäisen episodin lopputekstien näkemisestä lähtien.

Mass Effect 2 myös on juuri sitä, mitä olin odottanut, ja vielä paljon enemmän. Loppuunsa hiottu, upeasti kirjoitettu teos joka imaisee mukaansa vastustamattomasti alusta saakka. Olen pelannut pelistä tätä kirjoittaessani noin puolet, enkä pysty viemään tarinaa loppuun, vaikka kuinka tekisi mieli.

Syynä eivät ole bugit, joita pelistä löytyy kiitettävän vähän. En ole myöskään pettynyt yhteenkään teoksen osa-alueista. Kaikki, mitä olen ehtinyt kokemaan, on silkkaa rautaa. Mutta en voi edetä kohti loppuratkaisua, jos kokemuksestani puuttuu palasia.

Minulla ei ole juurikaan pahaa sanottavaa ladattavista lisäsisällöistä. On kiva saada uutta pelattavaa hyvään peliin ja ymmärrän myös logiikan uusien pelien mukana saatavan ”ilmaisen lisäsisällön” takana. Siitäkin huolimatta, että asennuksen yhteydessä syötettävä koodimäärä oli Mass Effect 2:kin kohdalla jo lähellä naurettavaa.

En olisi silti tahtonut edes kuulla mestarivaras Kasumista. Tietämättömyys tuo autuuden, olisin voinut hyvillä mielin läpäistä pelin heti Hammerhead-paketin ilmestymisen jälkeen, mutta nyt minut on pakotettu odottamaan Kasumin saapumista koneelleni. Muuten tunne siitä, että seikkailuni ei ole täydellinen, kalvaa minua kokemuksen loppuun asti.

Toki lisäsisällön pariin voisi palata myöhemmin, onnistuuhan se Dragon Age: Originsissakin. Return to Ostagar myöhästyi PC:llä niin pahasti, että suurin osa, minä mukaan luettuna ehti pelaamaan pääpelin läpi ennen pikkulaajennuksen valmistumista. Korkkasin itse hiljattain pelin uuden lisälevyn, Awakeningin, ja päätin valmistautua uuteen seikkailuun roikkumaan jääneen Ostagarin parissa.

Pettymyshän siitä seurasi. Kun suuri saaga on viety eeppiseen, emotionaalisesti tyydyttävään loppuunsa asti, tuntuu paluu ajassa taaksepäin aikaan ennen jyrähdystä laimealta. Keskellä ensimmäistä läpipeluukertaa Return to Ostagar olisi ollut kiva pieni sivutehtävä. Nyt se taantui vasemmalla kädellä läpäistäväksi pakkopullaksi.

Kun puhutaan sen tason pelikokemuksista, mitä Bioware tarjoaa, tahdon herkkuni täydellisenä. Julkaiskaa lisätehtäviä, laajentakaa pelejä Awakeningin kaltaisilla uusilla tarinoilla, tuottakaa lisää pikkurahalla tehtäviä asusteita. Jatkan mieluusti siitä, mihin tarina jää enkä nyrpistele nenääni, jos pääsen tutustumaan tapahtumiin ennen pääjuonen alkua.

Mutta voi, antakaa minun säilyttää edes illuusio siitä, että sankarini matka on eheä tarinan alusta sen loppuun saakka. Älkää lisätkö enää palasia jo valmiin palapelin keskelle, kun laidoistakin on varaa laajentaa.