Uusimmat

Blizzard julkisti Overwatchin uuden sankarin: Tällainen on Sombra

05.11.2016 09:44 Tuukka Hämäläinen

overwatch-003

Blizzard on julkistanut parhaillaan käynnissä olevassa BlizzCon 2016 -tapahtumassa Overwatchin uuden pelihahmon. Hakkeri Sombrasta etsittiin aiemmin vihjeitä Blizzardin vaihtoehtotodellisuuspelissä.

Overwatchin pitkään huhuttu uusi sankari Sombra on julkistettiin virallisesti eilen peliyhtiö Blizzardin BlizzCon 2016 -tapahtumassa. Aiemmin vaihtoehtotodellisuuspelissä etsitty Sombra saapuu Blizzardin moninpeliräiskintään ilmeisesti jo ensi viikolla.

Alta näet tuoreet trailerit, joilla esitellään Sombraa pelattavana hahmona, sekä valotetaan hänen taustakertomustaan. Sombran taitoihin kuuluvat muun muassa hakkerointi ja elektromagneettinen pulssi, ja hahmoa testaamaan päässyt Kotakun toimittaja kuvaileekin Sombraa erittäin voimakkaaksi hahmoksi.

Lisätietoja hahmosta löytyy pelin viralliselta sivustolta.

Overwatch
Kaikki jutut aiheesta

 

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat