Uusimmat

Codemasters lykkää F1 2015 -kaahailun julkaisua

23.05.2015 14:00 Juho Anttila

Formula 1 -faneja on hemmoteltu jo usean vuoden ajan Codemastersin vuotuisilla, virallisilla formulapeleillä. Tänä vuonna F1-sarja jättää edellisen konsolisukupolven taakseen ja hyppää uudempien konsolien kelkkaan. Ilmeisesti alustanvaihdos on aiheuttanut odottamattomia lisätöitä, sillä pelin julkaisua on lykätty kuukaudella.

Alun perin kesäkuun 12. päivä julkaistavaksi aiottu F1 2015 näkee nyt päivänvalon heinäkuun 10. päivä. Lykkäys ei siis ole suuren suuri, mutta toki harmillinen, jos on odottanut pääsevänsä formuloiden rattiin jo alkukesästä.

F1 2015 tulee myös omalta osaltaan ruokkimaan keskustelua Xbox One – ja PlayStation 4 -konsolien tehoeroista. Molempien konsoleiden odotetaan pystyvän 60 fps:n ruudunpäivitysnopeuteen, mutta ainakin viime kuussa näytti siltä, että Xbox One -konsolilla saadaan tyytyä 900p-resoluutioon. PlayStation 4 -konsolilla pelin odotetaan pyörivän täydellä 1080p-resoluutiolla.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Formulat kaahaavat seuraavaksi 2014-kaudella

Wiikon wanhassa kaikkien aikojen legendaarisin F1-simu: F1GP

F1 2013 on turhan turvallinen päivitys – mutta silti intohimoisen hyvä kilpa-ajopeli