Uusimmat

Crysis 2:n beta karkasi nettiin – mutta nettikansan reaktio yllättää

15.02.2011 11:30 Jukka O. Kauppinen

EA:n ja Crytekin edelleen kehitteillä oleva Crysis 2 -räiskintäpeli on karannut nettijakeluun keskeneräisen betan muodossa, mutta nettikansan reaktio vaikuttaa olevan tällä kertaa hieman tavallisesta poikkeava. Warekansa on näet kehottanut aktiivisesti jättämään betan rauhaan ja olemaan kopioimatta peliä.

Nettilevitykseen päätynyt Crysis 2:n versio on keskeneräinen beta-versio, jossa on vielä runsain mitoin bugeja ja puutteita. Se on kuitenkin tiettävästi läpipelattavissa.

Erikoista kyllä, betaversion latausmäärät ovat kuitenkin kohtuullisen vähäisiä, minkä lisäksi torrenttien kommenttiosioissa käyttäjät ovat kehottaneet muita jättämään betan rauhaan ja olemaan lataamatta sitä. Erikoinen käytös voi johtua kenties betan bugisuudesta, kenties siitä että ”kyllähän se lopullinenkin peli saadaan vielä wareziksi” – tai ehkä optimistisesti jotkut vain haluavat tukea hyviä pelintekijöitä.

Lähiaikojen suurista julkaisuista myös Killzone 3 on kipaissut nettijakoon, mutta tällä kertaa täysin valmiin pelin muodossa.

Lisää aiheesta

Crysis 2:n demo sittenkin myös PC:lle

Crysis 2 tukee DirectX 11:tä

Kerrankin kunnon cossaus PC-pelaajille: Crysisin Nanosuit 

Killzone 3 (PS3)