Uusimmat

Dark Souls 2 ilmestyy vasta ensi vuonna

04.06.2013 18:00 Miikka Lehtonen

Dark Souls 2:lla riittää varmasti odottajia, sen verran suuria kulttisuosikkeja pelisarjan aiemmat osat olivat. Odotusta riittää vielä hetkeksi, sillä Namcon edustajat ovat vahvistaneet, että peliä ei nähdä ennen ensi vuotta.

Vaikka Dark Souls 2 kantaakin perässään kakkosta, kyseessä on oikeasti pelisarjan kolmas osa. Demon’s Souls ilmestyi yksinoikeudella PlayStation 3:lle ja koska oikeudet kuuluivat Sonylle, jatko-osa oli mallia henkinen perillinen. Suosio on ollut tasaisen kasvavaa, sillä pienen porukan kulttihitti muuttui Dark Soulsin myötä myyntimenestykseksi ja näin jatko-osa varmistui. Ja nyt se siis on tulossa.

Siinä historiaa, sitten katse tulevaisuuteen. Ensi viikolla käyntiin pyörähtävä E3-pelitapahtuma tulee olemaan selvästi iso juttu myös Dark Souls 2:lle, sillä messuhalli on koristeltu suurin peliä mainostavin lakanoin. Juhlan kunniaksi Namco-Bandain edustajat vahvistivat Joystiqille, että pelillä on myös ihan julkaisupäivä: maaliskuu 2014.

Tämä tulee varmasti pettymyksenä monille, jotka olivat toivoneet pelin ehtivän vielä joulumarkkinoille, mutta nyt se ei välttämättä jää uusien konsolien ja niitä ympäröivän koohotuksen jalkoihin.

Lähde: Joystiq

Lisää aiheesta

Dark Souls 2 saa reippaasti pelimerkkejä tuekseen

Dark Souls 2 on ensisijaisesti PC-peli ja sisältää dedicated serverit

Dark Souls 2 paljastettiin, tässä 12 minuuttia videota!

Dark Souls myynyt lähes 2,4 miljoonaa