Uusimmat

Ei kannata innostua vielä liikaa Ouyasta

14.07.2012 14:00 Miikka Lehtonen

Indie-konsoliksi tituleerattu Ouya on ollut tällä viikolla kuuma puheenaihe. Kickstarter-ennätyksiä rikkova open source -vempele on saanut monet tahot ylireagoimaan koomisesti ja julistamaan ties kenenkin suurfirman kuolemaa. Mutta ei kannata vielä innostua liikaa.

Olen itsekin suhtautunut alusta saakka Ouyaan skeptisesti pitkälti sen takia, että muistan vielä Phantomin ja monet muut paljon luvanneet vaporware-konsolit. Mutta myös sen takia, että moni Ouya-tiimin väitteistä on jos nyt ei suoranaista valehtelelua niin ainakin aikamoista kaunistelua ja mutkien oikomista. Pelkään pahoin, että kun laitteet vihdoin toimitetaan innokkaalle yleisölle, moni tulee pettymään todellisuuteen.

Tämä ei ole estänyt open source -partoja julistamassa kommenteissa ja Facebookissa milloin mitäkin. Microsoftin ja Sonyn loppu on koittanut! Ouyalla pystyy pelaamaan Steam-pelejä, koska ”Steam on julkaistu Androidille” (Androidille on julkaistu Steam-yhteysohjelma, jolla voi chattailla ja ostaa pelejä PC:lle ja Macille). Ouyalle on tuhansia pelejä koska kaikki Android-pelit toimivat sillä! Toki, kunhan niihin tehdään uudet käyttöliittymät ja ne julkaistaan erikseen Ouyan kaupassa, koska Google Playtahan se ei käytä. Suuret pelijulkaisijat ovat luvanneet tukea Ouyaa! Ei, vaan ne ovat ilmaisseet varovaisen kiinnostuksen laitetta kohtaan. Siitä on vielä pitkä matka siihen, että kehitykseen panostetaan kymmeniä tai satoja tuhansia taaloja rahaa. Ja niin edelleen.

Penny Arcaden pelisaitille kirjoittava Ben Kuchera on samassa veneessä kanssani, mutta hän lähestyy asiaa hieman eri perspektiivistä listatessaan syitä, joiden takia Ouyan suhteen kannattaa olla skeptinen. Ensimmäinen syy on se, että kahdeksan kuukauden päästä muka ilmestyvästä laitteesta on olemassa tällä hetkellä prototyyppi ja komeita suunnitelmia. Ja se on aika vähän aikaa näin massiivisen laiteoperaation ja kaiken sen tarvitseman softan tekemiseen. Mutta lue toki koko juttu ja muodosta omat mielipiteesi.

Päivitys: 15.7. 09:40:

On vaikea suhtautua Ouyaan muuna kuin kyynisenä vedätyksenä, kun sen kehitystiimi julkaisee ennakkovaraajilleen tämän kaltaisen kyselyn. Laillisestihan tässä ei toki tapahdu mitään väärää, kunhan nyt vain kysellään, mitä pelejä pelaajat haluavat laitteelleen. Mutta moraalisesti on todella törkeää vihjailla, että Skyrim, Battlefield, Call of Duty, Assassin’s Creed ja monet muut voivat tulla Ouyalle jos siihen vain tarpeeksi uskotaan. Häpeäisivät. Samaan aikaan tulokset kertovat myös paljon laitteen ennakkovaraajien odotuksista ja mentaliteetista. Indiepuheen ja uhon takana salaa kuvitellaan ja toivotaan että jos ne suurten konsolien hittipelit sittenkin tulisivat 99 taalan ihmeeseen. Todellisuus tulee olemaan karumpi.

Alla kuva jälkipolville siltä varalta, että tulevat järkiinsä — mutta tuskin tulevat.

Lähde: Penny Arcade Report

Lue myös

Steamin kesäale alkoi, tässä selviytymisopas

The Secret World: toinen viikko ja maailman huonoin tankki

Huhupartio: Vivendi tarjoaa Activision Blizzardia Microsoftille

Muropaketin uusimmat