Uusimmat

Elämäni Rockstarilla – Vice Citystä San Andreasiin

30.07.2007 12:42 Jukka O. Kauppinen

Entisen Rockstar Games –studion työntekijän, yhdysvaltalaisen Jeff Williamsin, blogi herättää suurta kiinnostusta ja jopa kohua internetin syövereissä. Williams työskenteli aikoinaan Take 2 –pelitalon markkinointiosastolla ja astui mukaan Rockstar Gamesin meininkiin Grand Theft Auto III:n aikoihin. Elämä pelimaailman kenties tunnetuimman studion leivissä ei kuitenkaan ollut kovin tyyntä, vaan pikemminkin myrskyaallokossa surffaamista.

Jeffin todella, todella pitkässä ja varsin perusteellisessa kirjoituksessa  käydään ensin läpi miehen oma historia pelialalla yleisellä tasolla, minkä jälkeen hän kertoo kokemuksistaan Rockstar Gamesin leivissä. Meiningistä löytyy niin hyviä kuin huonoja puolia – bileet olivat hienoja, kuten myös firman lahjat työntekijöilleen. Mutta työtunnit olivat aivan liian pitkiä, tiimin sisäinen fiilis surkea ja byrokratia pomoineen painajaismaista.

Jeff toki muistuttaa, ettei hän kuitenkaan ollut varsinainen pelintekijä – vaan markkinointiosastolla.

Erittäin mielenkiintoisesta katsauksesta pelialan syövereihin löytää myös kritiikkiä Rockstaria kohtaan. Jeff kertoo, että hän esimerkiksi tiesi GTA San Andreasin kuuluisasta Hot Coffee –kohtauksesta – mutta oletti että se olisi poistettu myyntipelistä. Auts. ”He kuvittelivat, ettei kukaan löytäisi sitä…”

Jeff kritisoi Rockstaria myös siitä, ettei firma ole olemassaolonsa aikana julkaissut ainuttakaan uutta ja menestynyttä Rockstar-peliä. GTA-sarjan historiahan yltää kauas Rockstar-nimisen yhtiön historian tuolle puolen ja kun sitä ei lasketa mukaan, niin parhaimmillaan Rockstarin pelit ovat yltäneet vain jonkinlaiseen pikkusievään menestykseen – mutta eivät megahiteiksi. Vai mitä pitäisi sanoa sellaisista peleistä kuin Red Dead Revolver, Table Tennis, Bully tai The Warriors? Hyviä pelejä – mutta eivät suinkaan megahittejä.

Ja voi niitä kunnon leimautuksia:

”Jokainen Rockstarin peliprojekti oli kamala sotku. Tämä johtuu siitä, että yhtiö oli organisoitu kauhistuttavan tehottomasti ja projekteja johtivat henkilöt, jotka kuvittelivat olevansa tosi kovia pelimiehiä. Todellisuudessa he eivät kuitenkana tajunneet yhtään mitään videopeleistä saati markkinoinnista.”

Eräs mielenkiintoisimmista tarinoista on kuitenkin eräällä tavalla rohkaiseva. Rockstarin Manhunt-peliä pidetään laajalti todellisena pohjanoteerauksena. Ei paitsi siksi, että se oli pelillisesti huono ja kaupallinen floppi, vaan sen järjetön väkivaltaisuus menee mauttomuuden tuolle puolen. K18-peli ja syystäkin.

Manhunt valitettavasti tahraa edelleen Rockstarin imagoa, etenkin kun jatko-osakin on tulossa. Manhuntin julkaisu ei kuitenkaan ollut itsestään selvä päätös, sillä Jeff kertoo sen aiheuttaneen paljon kränää firman sisällä.

”Olimme jo keränneet paljon julkisuutta ja hälyä GTA 3:lla ja Vice Cityllä, mutta Manhunt oli erilainen. Manhunt sai meidät tuntemaan itsemme saastaisiksi. Sitä peliä ei voitu selittää järjellisesti. Me ylitimme rajan.”

Lue Jeffin upea artikkeli täältä: Life During Wartime – Working at Rockstar Games

Jeffin Rockstar-blogista tulee mieleen kolmen vuoden takainen ”EA Spouse” –kirjoitus, joka nostatti hirmuisen nettimyrskyn ja pakotti Electronic Artsin miettimään uudestaan työntekijöidensä kohtelua. Siihen liittyvät jutut ohessa:

EA Spouse -pelien tekeminen ei aina hymyilytä

Vihaiset työntekijät EA:n niskassa – jälleen

EA sopi ylityökorvauksista

Laajensiko Jeffin kirjoitelma käsityksiäsi pelialasta?

Katso tilanne vastaamatta