UUSIMMAT

Ensituntumat: Pitkään tekeillä ollut Biomutant on yhdistelmä Zeldaa, Devil May Cryta ja Ratchet and Clankia

17.09.2019 09:10 | Ilari Hauhia

Muropaketti pääsi tutustumaan Gamescom 2019 -messujen yhteydessä tulevaan Biomutant-peliin. Ruotsalaisen kehittäjä Experiment 101:n edustaja Stefan Ljungqvistin mukaan mukaan avoimen pelimaailman toimintaroolipelissä saa seikkailla kaikessa rauhassa.

PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle ensi vuonna ilmestyvä Biomutant on avoimen maailman postapokalyptinen toimintaroolipeli. Expertiment 101 -studion kehittämässä seikkailussa pelaajat astuvat mutanttiotuksen saappaisiin, ja heidän tehtävänään on pelastaa kuolemaa tekevä Tree of Life, elämänpuu, joka ylläpitää koko planeetan elämää.

Biomutantin maailma on täynnä erilaisia mutanttieläimiä. Maailman asukkaat ovat jakautuneet kuuteen heimoon, joilla on omat tavoitteena, ja joiden suhtautuminen pelaajaan määräytyy Karma-järjestelmän kautta. Vaikka pelin kuvamateriaaleissa esiintyy yleensä yksittäinen pesukarhua muistuttava mutantti, voi pelaaja valita alussahahmokseen myös jonkin muun rodun.

Pelissä kuvaillaan olevan haarautuva tarina, jonka etenemiseen pelaajan toiminta vaikuttaa. Ljungqvistin mukaan pelin lopetus riippuu siitä, kuinka hyvin pelaaja onnistuu suojelemaan elämänpuuta – vai suojeleeko ollenkaan.

Elämänpuulla on useita valtavia juuria, joiden pelastaminen jää pelaajan kontolle. Biomutant ei kuitenkaan pakota pelaajaa olemaan tarinan sankari, vaan halutessaan elämänpuun kuolemista voi jopa edesauttaa. Jokaisen juuren päässä on valtava World Eater -niminen hirviö, jonka pelaaja voi kukistaa. Taistelun jälkeen pelaaja saa päättää, antaako hän hirviön jatkaa elämänpuun juuren tuhoamista. Mikäli puun antaa kuolla, on tarinan lopetus toki synkkä.

Useissa nykyhetken roolipeleissä on avoin pelimaailma, jossa seikkailu tuntuu pahimmillaan työlistalta. Ruudulla voi välkkyä useita sivutehtävistä ja muista aktiviteeteista kertovia ilmoituksia, eikä pelaajan anneta rauhassa tutkia pelimaailmaa ja löytää tehtäviä sieltä itse.

Experiment 101:n mukaan Biomutantissa näin ei ole. Pelimaailmassa on vain yksi ilmoitus, joka kertoo mistä suunnasta pääkampanjan seuraava tehtävä löytyy. Kaikki muu seikkailu jätetään pelaajan harteille. Pelimaailmassa näkyvä nuoli ei muutenkaan osoita liian tarkasti missä etsitty kohde tai tehtävä on, vaan kertoo pelaajalle miltä alueelta sitä kannattaa etsiä.

Kehittäjän selostuksen perusteella Biomutantin avoimen pelimaailman rakenne muistuttaa kovasti kehuttua The Legend of Zelda: Breath of the Wildiä, jossa pelaaja päästettiin niin ikään tutustumaan avaraan luontoon omassa tahdissa.

Stefan Ljungqvistin mukaan vertaus on hyvin osuva.

Gamescomissa esitellyn pelikuvan perusteella Biomutantin kahdeksan neliökilometrin kokoinen pelimaailma on kauniin värikäs ja omaperäinen, joten seikkailu kuulostaa houkuttelevalta idealta. Myös eläimiä muistuttavat Biomutantin asukit ovat erikoisia ja kiinnostavia.

Pelissä ei ole lainkaan cutscenejä, vaan kaikki kuvataan pelihahmon näkökulmasta.

Kamppailun puolesta Biomutantissa on sekä ampuma- että lyömäaseita. Ljungqvist vertasi kamppailun tyyliä Devil May Cry- ja Ratchet and Clank -sarjoihin. Pelaaja voi taistella omasta tyylistä ja strategiasta riippuen joko nopea- tai hidastempoisesti.

Ljungqvistin mukaan Biomutantin sisältö on pitkälti valmiina, mutta työtä riittää vielä runsaasti ennen pelin julkaisua. Biomutantin avoin pelimaailma tarjoaa valtavan määrän mahdollisuuksia tehdä erilaisia asioita, joten pelistä vielä toistaiseksi löytyvien bugien testaaminen ja kitkeminen pois on työläs ja hidas prosessi. Biomutantin tarkkaa julkaisuajankohtaa ei ole vielä vahvistettu, sillä 20 kehittäjän muodostama Experiment 101 haluaa viilata peliä julkaisukuntoon kaikessa rauhassa.

”Kuulin kerran Nintendon Shigeru Miyamoton lainauksen, jonka mukaan valmis peli joka julkaistaan myöhässä on lopulta hyvä peli, mutta peli joka julkaistaan ajallaan keskeneräisenä on huono. Siksi haluamme panostaa Biomutantin laatuun”, Ljungqvist tiivisti.

Muropaketin uusimmat