Euroopan Final Fantasy XIII vielä todella kaukana
Final Fantasy XIII kuuluu varmasti usean pelaajan odotetuimpien pelien listalle, vaikka pelin ilmestymisaikataulu on ollut tähän asti aivan hämärän peitossa. Square Enix tarkensi äskettäin aikataulujaan ja tarjoili hyviä uutisia japanilaispelaajille, astetta huonompia meille muille.
Square järjesti äskettäin lehdistötilaisuuden, jossa se selvensi tilannettaan maailmanlaajuisen talouskriisin ovella. Lehdistölle puhunut Yoichi Wada vakuutti, että talouskriisi ei ole vielä iskenyt Squareen eikä tule näillä näkyminn vaikuttamaan heidän bisnekseensä. Samalla teemalla Wada ilmoitti myös, että Final Fantasy XIII tullaan näkemään kauppojen hyllyillä vielä vuoden 2009 aikana – mutta vain Japanissa.
Euroopan ja Yhdysvaltojen aika tulee olemaan vasta vuonna 2010, eikä silloinkaan ihan vuoden alkupuolella. Wadan mukaanFinal Fantasy XIII ilmestyy nimittäin Japanin ulkopuolella huhtikuussa 2010 alkavan talousvuoden aikana. Firma ei puhunt sen tarkemmin eri versioista, mutta koska julkaisuun voi olla vielä pahimmillaan hieman alle kaksi vuotta, voinemme olettaa kummankin version ehtivän eurohyllyille samoihin aikoihin.
Lisää aiheesta
Final Fantasy XIII:n kääntäminen Xbox 360:lle aloittamatta
Xbox 360 jarruttaa Final Fantasy XIII:n julkaisua
Microsoft: Square himoitsi Xboxia
Japanin top 10 uutista vuodelta 2008