Uusimmat

Fallout 3 kuumentaa tunteita

26.08.2008 21:33 Jukka O. Kauppinen

Fallout 3 on taatusti yksi odotetuimmista ja pelätyimmistä tämän vuoden tulevista pelijulkaisuista. Tuleeko sieltä roolipeli? Vai räiskintä? Onko siinä fiilistä? Tarinaa? Vai pelkkää juoksemista mitättömien tehtävien parissa? Se nähdään myöhemmin tänä vuonna, mutta peliä koskevat keskustelut käyvät kuumina päivästä toiseen tiukkojen flamesotien kera.

eDomen juttusarja Fallout 3:n ensikosketuksesta kuumentaa tunteita suuntaan jos toiseenkin, kuten oheisista ehdottoman autenttisista ja editoimattomista lukijakommenteista voi päätellä:

  • Ainakin nyt näyttää siltä, että Fallout 3 on sangen lupaava. Iso hatunnosto Bethesdalle siitä, että eivät sortuneet isometriseen ruutuahtaumaan ja uskalsivat lähteä tekemään peliä huolella. Lineaarisuus ei sinällään haittaa, jos tarina on hieno – esimerkkinä vaikkapa juuri tuo Mass Effect, jonka tunnelma ja tarinankerronnallinen taso ovat uskomattomia.
  • Itse en kyllä tähän hypepaskaan aio enää uskoa. Menin jo tähän lankaan AITD:ssä, Crysiksessä, Bioshockissa sekä Doom 3:ssa.
  • Oisin kyllä heti ostamassa tätä jos tehtäisiin samantasoisilla grafiikoilla ja samasta kuvakulmasta kuin diablo 3 ja vuoropohjaisella taistelusysteemillä kuten fallout 1 ja fallout 2.
  • En ymmärrä miksi bethesda päätti maksaa miljoonia käyttääkseen falloutin nimeä pelissään ja sitten heittää käytännössä koko alkuperäisistä peleistä tutun pelimekaniikan roskakoriin. Nettona vain meitä vihaisia alkuperäisten falloutien faneja. Nimeksi Morrowastes niin peliä ei välttämättä katselisi vain pyhäinhäväistyslinssien läpi.
  • Näinpänäin. Tästäkin jenginstä joka jannu istuu pitkiä yön tunteja kiimatippa housussa ja takoo peliä jokatapauksessa überkoukussa. Sehän on selvä ettei tulla kentie ikinä näkemään fallout -pelisarjan pelejä enää F2 meiningeissä, mutta lie kehitys nykysuunnallaan niin huono asia kunhan peli on toteutettu hyvin ja jaksaa viihdyttää pitkään. Ja onhan tuohon läpipeluuarvoa silmällä pitäen tulossa kohtuu roima määrä lopetuksia.
  • Hankala kai vähemmän sarjaa fanittaneiden ymmärtää, mutta Fallout FPS on, ennen ensimäistäkään tietoa kolmannesta osasta, ollut fanien keskuudessa huono vitsi ja lisäksi osa Bethsoftin tiedotteista kuulostaa fanien korvaan lähes tarkoituksellisilta loukkauksilta.
  • Fallout-faneja kyrpii koska pelis ei ole oikea Fallout. Pintapuolisesti siinä on kaikki sama vanha, mutta (ainakin sen mukaan mitä nykyään tiedetään) siihen se jääkin. Fallout voi olla (ja itse uskon näin) todella hyvä peli, mutta se ei tarkoita että se olisi Fallout. Enitenhän faneja vituttaa se, kun pelin nimi on Fallout 3. Jos se olisi vaikka Fallout: Bälälläläää, fanit eivät olisi läheskään niin kimpaantuneita. Myös Bethesdan monet älyttömät kommentit ja kaksinaamaisuudet ärsyttävät.
  • ”Mä haluun” … ”konsolit paskaa” ”önnönnönöönöönööö” … Ihmekkään jos ihmiset ei jaksa kirjottaa previkkaa mistään ku kaikki ammutaan alas :D Antakaas ny niiden pelintekijöiden tehdä sitä mistä niille maksetaan ja uliskaa sitten ku peli on julkastu ja ootte pelannu läpi :)

Tartu juttuun, lue mistä puhutaan:

Fallout 3 – klassikkoseikkailun uusi tuleminen (osa 1)

Fallout 3 – apokalyptistä räiskintää seikkailun varjossa (osa 2)

Fallout 3 – avointa seikkailemista ja mustaa huumoria (osa 3)

Tai loikkaa suoraan kommentaariin:

Ensimmäisen jutun kommentit toisen jutun kommentit kolmannen jutun kommentit.

Lue myös

AMD kerää pelitaloja DirectX 10.1:n taakse

Arvostelu: Space Siege (PC)

GC08-kuvasetti: Heroes Over Europe, Legendary, RACE Pro, Smash Court Tennis 3

He halusivat aivoja, saivat vain luoteja

Suomen myydyimmät pelit viikoilla 33-34/2008 – Suomirock tuli, Suomirock kaatoi