Uusimmat

Gallup Stadia suljetaan vihdoinkin – kokeilitko Googlen pelipalvelua kertaakaan?

30.09.2022 12:00 Muropaketin toimitus

Googlen pilvipohjainen pelialusta tulee tiensä päähän tammikuussa, mikä tuskin yllättää ketään.

Kuten eilen kerroimme, lakkautetaan Google Stadia tammikuussa 2023. Striimaukseen perustuvan pelialustan tie on ollut kivinen alusta asti, vaikka Google panosti aluksi paljon jopa omien pelien kehittämiseen.

Lopun merkit olivat jo ilmassa, kun yhtiö äkillisesti sulki omat studionsa ja lakkautti niiden pelit viime vuoden alulla. Vasta nyt yhtiö on kuitenkin virallisesti julistanut laittavansa pillit pussiin.

Google Stadian ongelma oli alusta asti, ettei se onnistunut houkuttelemaan riittävästi pelaajia. Nyt kysymmekin Muropaketin lukijoilta, tuliko Stadiaa kokeiltua vai jäikö se testaamatta?

Voit kertoa mielipiteesi alla.

Kokeilitko Google Stadiaa?

Katso tilanne vastaamatta