Uusimmat

Hahmonkehitystä kaksin käsin – arvostelussa oiva roolipeli Blackguards

12.03.2014 11:00 Jukka O. Kauppinen

JOK matkaili vaihteeksi saksalaisten roolipelien maailmassa. Ja Blackguard olikin ihan kiva peli! Vähän raakile reunoiltaan, mutta muutoin mainio!

Blackguards yhdistää mukavalla tavalla kaksi eri peligenreä. Se on yhtaikaa täysimittainen, paikoin tosin vähän yliampuvakin roolipeli, sekä taktinen heksastrategia. Toisin sanoen, välillä matkaillaan maailmalla ja kehitetään hahmoja, sitten taistellaan vuoropohjaisella taktisella kartalla.

Tarinaltaan matka on synkkä, joskaan se ei mene aivan niin mustiin maisemiin kuin viimesyksyinen The Dark Eye –ropeltelu Demonicon. Mutta jos pelin päähenkilö on kuolemansellistä karkaava aatelinen, jonka pään piti pudota seuraavana aamuna prinsessan murhaamisen takia, niin eipä siinä kamalasti hymyilytä. Muutkin matkakumppanit tuppaavat olemaan yhteiskunnan pohjasakkaa, vankilasta pakenevia rikollisia ja muita ruojakkeita, eikä heitä suuremmin kiinnosta pelaajan epätoivoinen yritys selvittää, että kuka oikein murhasikaan prinsessan, miksi valtakunnan asiat ovat menossa päin prinkkalaa ja mitä kulissien takana oikein juonitaan.

Lue koko arvostelu: Blackguards (PC)

Lisää aiheesta

Demonicon-ensikosketus: demonisen synkkää roolipelaamista (osa 1) 

Demonicon-ensikosketus: kurjuuden alhosta ikuisen yön suolle (osa 2) 

Realms of Arkania: Blade of Destiny (PC)