Uusimmat

Halo-pelisarja koki jälleen uuden takaiskun

10.04.2023 11:00 Muropaketin toimitus

Halo Infiniten yksinpelikampanjan pelastajaksi kutsuttu Joseph Staten on jättänyt Microsoftin kokonaan.

Joseph Statenin nimi on pitkän linjan Halo-faneille tuttu, sillä hän vastasi välivideoiden ohjauksesta ja teki myös paljon dialogia jo aivan ensimmäisiin Halo-peleihin. Staten myös tuotiin kesken kehityksen mukaan tuoreimman pelin Halo Infiniten tiimiin, missä hänestä tuli yksi pelin pääkehittäjistä. Staten johti pelin yksinpelikampanjaa, mikä on monien mielestä se onnistunein osa tuoreimmassa Halossa.

Siksi onkin pelisarjan kannalta huolestuttavaa, että Staten on nyt lähtenyt kokonaan uusiin tehtäviin. Forbesin mukaan hän siirtyi Halon kehitystiimistä Xboxin julkaisupuolelle jo alkuvuodesta, mutta nyt Halo-veteraani on jättänyt Microsoftin kokonaan taakseen.

Alla olevassa twiitissä Staten lupaa, että hän tulee kertomaan pian myös uusista kuvioistaan.

Statenin poistuminen kuvioista voi tietää huonoa koko Halo-pelisarjalle. Halo Infiniten sinänsä pätevä kampanja päättyi tavalla, joka petasi vahvasti jatkoa tarinalle. 343 Industries -studiolla on kuitenkin ollut kädet täynnä Halo Infiniten kompuroineen moninpelin parissa, eikä tarinan jatkumisesta tai uudesta Halo-pelistä ole vielä mitään viitteitä.

LUE MYÖS: Halo-pelisarjan väitetään olevan suurten muutosten kourissa