Uusimmat

Hämärä japanilaisoutous D4 saa PC-versionsa kesäkuun alussa

07.05.2015 15:00 Miikka Lehtonen

Swery65 on outo heppu. Japanilainen pelinkehittäjä nousi pelimaailman tietoisuuteen pelillä, joka oli aika häikäilemätön Twin Peaks -kopio ja jatkoi sitä vielä oudommalla Xbox One -yksinoikeudella aikamatkaavasta yksityisetsivästä. Nyt tämäkin outous saa PC-versionsa ja toivottavasti myös pelaajia.

Hidetaka ”Swery65” Suehiro on vuosien varrella tehnyt pitkän päivätyön outojen peliensä parissa. Niistä Deadly Premonition oli se ensimmäinen kunnolla tunnustusta saanut. Vaikka peli oli lopulta aika härski kopio Twin Peaksista, tiettävästi se oli alunperin vielä härskimpi, sillä vielä julkaisunsa kynnyksellä se oli hyvin suora uudelleenkerronta David Lynchin rikostarinasta, kunnes joku kertoi Swerylle, että tekijänoikeudet eivät toimi ihan näin. Tuunausten jälkeenkin yhtäläisyydet ovat aika selviä, ja aivan kuin Twin Peakskin, myös Deadly Premonition jää elämään rakastettuna kulttiklassikkona.

D4: Dark Dreams Don’t Die ei päässyt nauttimaan ihan samanlaisesta kohtalosta, vaikka aineksia olisi. Pääosassa on vaimonsa murhaajaa etsivä yksityisetsivä, joka pystyy matkustamaan läpi ajan ja ratkoo näin mysteereiksi jääneitä rikoksia. Heitetään mukaan kirjaimellinen kissatyttö ja paljon muuta outoutta ja potentiaalia kulttiklassikkoon olisi. Harmi vain, että peli julkaistiin yksinoikeutena Xbox One -konsolille ja yleisen harhaluulon mukaan vaatii vielä Kinectinkin. Siinä onkin sitten jo kaksi paloa ennen kuin peli on edes alkanut.

 

Nyt tulossa on siis PC-versio, jossa kontrollit on pistetty täysin uusiksi ja peli pyörii 60 FPS:n nopeudella. Muutakin tuunausta on tehty, joten nyt D4:llä voisi olla mahdollisuus. Peli julkaistaan 5.6. Steamin, GOG.comin ja muiden vastaavien verkkokauppojen kautta ja siihen kannattaa ehdottomasti tutustua, jos vähän erikoisemmat ja oudommat pelit kiinnostavat. Pyrimme palaamaan asiaan arvostelun myötä.

Lisätietoja: D4:n PC-versio