Uusimmat

Kaksi kiinnostavaa seikkailuklassikkoa julkaistiin retropelaajille

15.06.2014 10:00 Jukka O. Kauppinen

Sekä GOG että Steam tarjoavat kiintoisaa retroseikkailtavaa pelivanhuksista kiinnostuneille. Tai sanotaan pikemminkin klassikoista.

Good Old Games julkaisi uusiksi PC-version yhdestä pelihistorian äärimmäisen tärkeästä klassikosta. Tosin ei sitä ihan oikeasti tärkeää versiota, sillä Apple II / C-64-pelejä nyt ei ihan noin vain julkaista uusiksi PC-latauskaupoissa. Seven Cities of Gold oli näet 8-bittisellä aikakaudella ehkä kaikkien aikojen ensimmäinen seikkailupeli, joka sijoittui avoimeen hiekkalaatikkomaailmaan. Pelaaja oli tutkimusmatkailija, joka suuntasi suureen tuntemattomuuteen ja tutki uutta mannerta, kävi kauppaa ja ehkä ihan vähäsen vielä riistelikin paikallisia. EA:n varhaisia loistopelejä!

GoGissa pelistä on vuonna 1993 julkaistu kymmenvuotisjuhlaversio. Vähän alkuperäistä prameampi tosin. Hintaa olisi kuutisen euroa.

Steamiin puolestaan tupsahti oivallinen kasariroolipeli Mean Streets, joka oli kerrassaan hieno ja tasokas etsiväseikkailuseikkailu. Pelin pääosassa on tuttu hahmo, Tex Murphy, joka palasi äskettäin pelimaailmaan Kickstartatun uuden seikkailun myötä.

Mean Streets on tyylikäs, tunnelmallinen ja ihanan Blade Runner –henkinen peli, eikä edes paha ostos kolmella eurolla. Pelin tehnyt Access Software muistetaan myös mm. Beach-Head-, Links- ja Microsoft Golf -peleistä.

Lisätietoja: Seven Cities of Gold

Lisätietoja: Mean Streets