Uusimmat

Kiinalaiset tekivät häpeämättömän Overwatch-kopion

26.05.2016 19:00 Miikka Lehtonen

Overwatch, Blizzardin tuore nettiräiskintäpeli, on kerännyt hillittömästi näkyvyyttä ja suosiota jo ennen julkaisuaan. Niinpä oli aivan varmaa, että pelille tulisi myös kopioijia. Mutta Kiinassa on kyllä nyt tehty härskin kopioinnin maailmanennätys!

Kiina on siitä hauska maa, että siellä eivät paljon tekijänoikeudet tahtia hidasta. Moni firma on saanut yllättyä lähetettyään tuotteitaan teetettäväksi Kiinaan ja huomattuaan sitten, että yritteliäs valmistaja otti ja teetti samoista suunnitelmista itselleen samanlaisen tuotteen myyntiin. Muutenkin kopiointi on päivän sana, minkä on taas kerran päässyt huomaamaan Blizzard.

Firman äskettäin julkaistu Overwatch-nettiräiskintä on saanut Kiinassa häikäilemättömän kopion, Legend of Titanin. Kuten oheisista vertailukuvista näkyy, inspiraatiota on ammennettu aika avokätisesti Blizun räiskintäpelistä. Erityisen hauskaksi tapauksen tekee se, että Overwatch tullaan julkaisemaan virallisesti myös Kiinassa. Peukkua tosin kopioveijareille nimestä. Overwatch tunnetusti käyttää paljon teknologiaa ja ideoita Blizzardin kuopatusta seuraavan sukupolven MMO:sta, jonka koodinimi oli Titan.

Yllä originaali(t), alla kopio(t)

overwatch-pharah

overwatch-kopio-4

Panssarin muotoilu ja väritys on kopioitu aika suoraan Pharahilta, Overwatchin lentävältä sinkosoturilta.

overwatch-bastion

overwatch-kopio-3

Tämä muotoaan muuttava robotti tuo kovasti mieleen Bastionin, Overwatchin sympaattisen robotin, joka pystyy muuttumaan konekivääripesäkkeeksi.

overwatch-bastion-2

overwatch-kopio-2

Pharah-kopio toisesta kulmasta, ylempänä oleva Bastion-kopio robottimuodossa sekä oikean alakulman kahdella isolla aseella varustettu nahkatakkimies. Tuttuja Overwatchista!

overwatch-roadhog-reinhardt

overwatch-kopio-1

Kuvasta voi helposti bongata ties miten paljon Overwatchista apinoituja elementtejä, mutta oikealla oleva ritari, keskellä oleva kaasunaamarimies ja sinistä virtalähdettä rinnallaan kantava nuori nainen ovat ainakin suoraan Overwatchista pöllittyjä ideoita.

overwatch-tracer-ui

overwatch-kopio-5

Varsinainen pelinäkymä tuo hyvin vahvasti mieleen Overwatchin. Samanlainen UI-elementtien sijoittelu ja yleinen tyyli, sekä kovasti Tracerin kahta konepistoolia muistuttavat aseet.

Legend of Titanin julkaisua länsimaissa ei tiettävästi ole suunniteltu. Overwatch on kaupoissa nyt, Legend of Titanista ei ole tietoa!

Lisätietoja: Overwatch

Miikka Lehtonen

Muropaketin uusimmat