Uusimmat

Kokeilimme uuden Alone in the Dark -pelin prologia – emmekä tulleet 10 minuutissa juuri hullua hurskaammaksi

02.06.2023 08:00 Tuukka Hämäläinen

Syksyllä ilmestyvästä Alone in the Dark -pelistä on julkaistu ilmainen prologi. Esimakua annetaan kuitenkin niin vähän, ettei se kerro lopullisesta pelistä paljon mitään.

Alone in the Dark on vankassa maineessa ehkäpä maailman vanhimpana kauhupelinä, sillä sarja ensimmäinen osa ilmestyi aikanaan jo vuonna 1992. Pelisarjan myöhempi historia onkin sitten sangen synkkä: vuoden 2008 Alone in the Dark jakoi jyrkästi mielipiteitä, ja sitä seurannut Alone in the Dark: Illumination (2015) sai yksinomaan negatiivisen vastaanoton.

Uusi Alone in the Dark -peli on siis samaan aikaan odotettu ja pelätty ilmestys. Pelisarjan paluuta toivotaan, mutta samalla pelillä on edessä melkoinen tehtävä, jos se haluaa nostaa koko pelisarjan uuteen menestykseen.

Lähtökohdat vaikuttavat kyllä lupaavilta. Syksyllä ilmestyvä Alone in the Dark on käytännössä vapaa remake alkuperäisestä, sarjan aloittaneesta PC-pelistä, jossa tutkitaan mysteeriä Derceton kummituskartanon syövereissä. Uutta peliä tähdittävät Jodie Comer (mm. Free Guy) ja David Harbour (mm. Stranger Things), ja peli näyttää palaavaan tyyliltään selviytymiskauhupelien juurille.

Alone in the Dark ilmestyy vasta lokakuussa, mutta äskettäin pelille julkaistiin myös virallinen prologipeli Grace in the Dark. Lyhykäinen prologi on eräänlainen johdatus tulevaan kauhupeliin – ja toisaalta taas ei.

Grace in the Dark

Grace in the Dark on lyhyt pelipätkä, jonka voi läpäistä kymmenessä minuutissa. ”Tarinasta” on vaikea edes puhua, mutta pelaaja ohjastaa nuorta tyttöä nimeltä Grace, joka näyttää olevan hiukan tietämätön siitä, millaisten kauhujen keskellä hän Derceton kartanossa elää. Prologi kertoo, kuinka Grace postittaa kirjeen Emily Hartwoodilla, toiselle tulevan pelin päähahmoista. Paljon sen enempää prologissa ei oikeastaan tapahdu.

Prologi on selvästi tehty markkinoimaan tulevaa peliä, mutta sen perusteella on vielä vaikea sanoa lopullisesta pelistä paljon mitään. Grace in the Dark näyttää ja kuulostaa kyllä ihan hyvältä, josko hahmomallit ovat vähän kankean. Valo- ja ääniefektit ovat kuitenkin tyylikkäät, ja lyhyeen prologiin mahtuu jo pari toimivaa säikäytystä sekä mukavasti nyrjähtänyttä tunnelmaa.

Tämän perusteella on kuitenkin mahdoton vielä sanoa, millaisia ovat tulevan pelin pulmatehtävät, saati taistelu ja tarinankerronta. Lähinnä Grace in the Dark tuntuu kiusoittelulta, sillä pelimaailmassa olisi mielellään viettänyt edes hiukan pidempään. Prologi herättää pelinälän, mutta se ei aja samaa asiaa kuin vaikkapa ilmaiset demot tai avoimet beta-kokeilut.

Uudella Alone in the Darkilla on siis edelleen iso homma edessä, jos se haluaa saada pelaajat uudelleen innostumaan koko franchisesta. Prologissa lupaavinta on kuitenkin se, että peli panostaa tunnelmaan ja aika pienimuotoisiin aineksiin – ainakin jos verrataan vuoden 2008 parjattuun Alone in the Darkiin. Luvassa näyttää olevan ns. vanhan liiton kauhua, ja se on vain hyvä asia.

Alone in the Dark ilmestyy 26. lokakuuta PC:lle, PlayStation 5:lle ja Xbox Series X/S:lle. Grace in the Dark -prologi on saatavilla ilmaiseksi kaikille alustoille.

Alta voit katsoa hiljattain ilmestyneen esittelyn, jossa kehittäjät ja näyttelijät kertovat tulevasta pelistä.

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat