Uusimmat

Kun hitit eivät riitä: Prototypen kehittänyt studio suljettiin

29.06.2012 13:00 Miikka Lehtonen

Kevään ja kesän sulkemis- ja irtisanomisuutiset saavat taas jatkoa, sillä Radical Entertainmentin 20 vuotta kestänyt historia on päättynyt. Activision on ilmoittanut, että muun muassa Prototype-pelit kehittänyt tiimi on suljettu. Syynä on se, että heidän pelinsä eivät myyneet tarpeeksi hyvin. Eivätkö?

Kuten eräs pelitoimittaja Twitterissä totesi, ”nykyajan AA/AAA-bisnes vaatii, että kehitystiimi kiskaisee joka lyönnillään kunnarin. Yksikin huti ja olet ulkona”. Mutta onko Radical Entertainment edes lyönyt paljon huteja? Sonyn inFamousin kanssa samaan aikaan ilmestynyt alkuperäinen Prototype oli mielestäni aika vaisu peli, mutta myi hyvin, yli 2,1 miljoonaa kappaletta.

Jatko-osa ei myöskään pelinä hurmannut, mutta sekin myi hyvin. Ilmestymisensä jälkeen se oli huhtikuun myydyin peli Pohjois-Amerikassa. Ja olisi varmasti myynyt enemmänkin jos Activision ei olisi meille tuntemattomasta syystä lykännyt PC-version ilmestymistä kuukausilla.

Vaan ei riittänyt: Activisionin mukaan peli ei täyttänyt sille asetettuja tavoitteita ja niinpä koko tiimi suljettiin. Pari onnekasta saa jäädä Activisionille tekemään tukihommia, muilla on edessä työnhaku. Ehkä tässä kävi taas niin, että Prototypeä ei voinut ”riistää vuosittaisilla jatko-osilla” (Bobby Kotickin tarkat sanat), joten kaikki pihalle ja uutta lyijyä putkeen.

Silläkin riskillä että tämä kuulostaa ylireagoinnilta, kevään tiukat sulkemisputket ja eräässä podcastissa pelikehittäjiltä kuulemani kommentit saivat miettimään hieman alan tulevaisuutta. Eräässä podcastissa kun yksi vieras laskeskeli, että monet hänen tuntemansa veteraanit — siis ne kehittäjät, jotka voisivat ohjata, opastaa ja opettaa uutta sukupolvea — ovat siirtyneet jo aikaa sitten pois pelialalta, koska heillä on perheet, eivätkä he voi enää laskea tulevaisuuttaan sen varaan, ettei joku nestepää päättää sulkeaa tiimiä, koska käytännössä ilman mainoksia ja tukea jäänyt peli ei myynytkään niin hyvin, kuin hallusienten vaikutuksen alaisina oltiin ynnäilty sen myyvän.

Kun näitä tarinoita kuulee tarpeeksi, moni voi ryhtyä miettimään uudelleen, olisiko se peliala sittenkään paras uravaihtoehto. Ja kun parhaille osaajille riittää ottajia vakaampien ”oikeiden” töidenkin parista, onko se sitten pelialalle hyvä juttu? Sairas bisnes ja sairaammaksi menee kun seuraavien konsolien kehityskustannukset nousevat ja marginaalit kutistuvat.

Lähde: Giant Bomb

Lue myös

Dwarf Fortress – iloiset kääpiöt uppoavassa vuoristoluolassaan

Legend of Grimrockin kenttäeditori on miltei täällä

Pikkuhousut vilkkuvat, mutta onko pelistä mihinkään? Lollipop Chainsaw arvostelussa!

Muropaketin uusimmat