Uusimmat

Lara Croft on sarjamurhaaja, jonka elämästä tiedämme lopulta kovin vähän

08.03.2016 13:00 Jukka O. Kauppinen

Uuden sukupolven Tomb Raider -pelien käsikirjoittaja Rhianna Pratchett painii pelikäsikirjoitustensa sivuilla vaikeiden asioiden kanssa. Pelien hahmoille on rakennettu syviä ihmissuhdekudelmia ja taustoja, mutta niistä pystytään luomaan peliruuduille vain kevyt raapaisu. Siinä samalla Tomb Raider -pelien päähenkilö matkailee, tutkii, seikkailee ja samalla myös sarjamurhaa kymmeniä, satoja ihmisiä ja olentoja.

Mitä se kertoo Larasta? Mitä Larasta kerrotaan? Mitä tulkintamme Larasta kertoo meistä itsestämme? Pratchett miettii näitä kysymyksiä pitkässä Polygon-saitin haastattelussa, josta pintaan pulpahtaa muutamia selviä teemoja. Kuten se, että uuden Laran hahmonrakentaminen on yhä vasta alkuvaiheissaan. Neiti Croftin kasvutarinan toisessa päässä on se aikuinen, väkivahva ja itsevarma seikkailijatar, joka muistetaan sarjan vanhemmista peleistä. Tällä hetkellä tämän aikuisen naisen siemen vasta itää nuoren Laran sisällä, ja siinä samalla vaikeisiin, kamaliin tilanteisiin päätyvän tytön epävarmuus ja pelko saa hurjaa kontrastia haasteista ja taisteluista.

Sillä onhan eri asia jyrätä äijäräiskinnässä kuin kamppailla selviytymisestä nuoren, hädissään olevan naisen roolissa.

Pratchettin koko haastattelun kaikkine Laran pinnan alle menevine mietiskelyineen löydät täältä:

Lue juttu: Rhianna Pratchett and the meaning of Lara Croft

Lisää aiheesta

Extra Life: Rise of the Tomb Raider

Pelikopteri #019 – sarrrrjoja ja seikkailuja

Rise of the Tomb Raider (Xbox 360, Xbox One)

Vahvat naishahmot ottavat yhä enemmän pelitilaa

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat