UUSIMMAT

Liity Amerikan armeijaan – kolmannenkin kerran

21.01.2009 11:10 | Jukka O. Kauppinen

Jo kuusi vuotta pelaajia viihdyttänyt nettisotapeli America´s Army saa kolmososan. America´s Army 3 toteutetaan Unreal Engine 3 -pelimoottorilla ja se säilyttää edeltävistä osista tutun meiningin armeijatoiminnan parissa.

Autenttiset aseet ja laitteet, realistinen harjoittelu ja jännittävät pelitehtävät tarjoavat reilusti puuhasteltavaa pelin parissa. Pelikehittäjät ovat kuunnelleet pelaajien palautetta ja kehittäneet kolmososan esitettyjen toiveiden mukaisesti.

Nettimittelyissä ryhmätyöskentely on avain voittoon aitojen tulitaisteluiden esikuvan mukaisesti ja voitokkaat pelihahmot keräävät kokemusta ja saavat entistä parempia varusteita sotilasarvon noustessa.

Mielenkiintoinen ominaisuus on myös pioneerihahmojen mahdollisuus osallistua tehtävien ennakkosuunnitteluun, jossa voi esimerkiksi laittaa esteitä pelikentälle vihollisjoukkojen liikkeiden rajoittamiseksi.

America´s Army 3 julkaistaan kuluvan vuoden aikana. Yhdysvaltain armeijan teettämät America’s Army -sarjan pelit ovat toimineet tehokkaasti armeijan PR- ja rekryvälineinä. Ensimmäinen America’s Army julkaistiin melkoisen mediakohun myötä vuonna 2002 ja siitä on julkaistu myös konsolipainos. Propagandameiningin ohella ne kuitenkin myös hyviä ja viihdyttäviä sotapelejä, etenkin nettiympäristössä.

Lisätietoja: America´s Army.

Lue myös

eDomen arvosteluviikko: rekkoja, kung fua, supersankareita ja taskuseikkailuja

Laserdisc seurasi VHS:ää historiaan

Monkey Island -kosinta onnistui, yarrrrr

PlayStation 3 on uusi GameCube

Vuoden 2008 parhaat pelit -äänestyksen tulokset

Oletko pelannut America's Army -pelejä?

Katso tilanne vastaamatta