Uusimmat

Lisää tyrankeja ja despootteja

14.08.2008 16:36 Jukka O. Kauppinen

Pelaajat tykkäsivät Codemastersin Overlord-pelistä sen verran riittävästi, että tyrannimeininki saa jatkoa ensi vuonna. Overlord II tuo tyrankeja PS3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle, Overlord Dark Legend puolestaan Nintendo Wiille. Kaupan päälle vielä Overlord Minions DS:lle, niin jo siinä kansalaiset voihkivat ja valittavat.

Eka Overlord ei ollut se aivan täydellisistä täydellisin peli, mutta lystiä meininkiä siinä piisasi:

Pelin alussa pelaaja herää pakotetusta unestaan, jonne seitsemän legendaarista sankaria hänet muinoin toimitti. Edessä avautuu Ruususen unta nukkuva, iloinen valtakunta, joka suorastaan kerjää ryöstäjän hellää kosketusta. Mistähän sellainen löytyisi?

Overlordia on verkossa kuvailtu Pikminin, Fablen ja Dungeon Keeperin yhdistelmäksi. Oudolta kuulostava cocktail osuu melko lähelle totuutta, sillä pelissä pääsee harrastamaan jos jonkinlaista toimintaa pahan imperiuminsa johdossa. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin toimintaroolipelistä, jossa pelaaja koluaa maita ja mantuja aiheuttaen kaaosta ja pahennusta.

Overlord on minun silmissäni yksi vuoden iloisimmista yllätyksistä. Seurasin toki pelin kehitystä innokkaasti jo ennen sen julkaisua, mutta Overlord onnistui lopulta välttämään Evil Geniusta ja monia muita pahissimulaatioita vaivanneet ongelmat, kiitos hyvin suunnitellun juonen ja kiinteäksi tehdyn yksinpelikampanjan.

Overlord: Dark Legend – Wii

PS3:lle julkaistu Raising Hell pisti vielä hitusen paremmaksi

Overlord: Raising Hell on sangen mainio pakkaus. Alkuperäinen peli jäi lämpimästä vastaanotostaan huolimatta rikollisen vähälle huomiolle, mikä on harmi. Hieman rosoisen pinnan alla piili nimittäin kiinnostava peli, joka tarjosi oikeasti peliin vaikuttavia valintoja, hyvää huumoria ja hauskaa pelattavuutta. Raising Hell tuo kaiken tämän PlayStation 3:lle ja vaikka vuoden sisään tapahtuneet parannukset eivät ole suuria, ne ovat silti parannuksia. Tutustumisen arvoinen.

Moni odottaakin varmasti jatkoa innolla. Despootteja ja sisäisiä sadisteja, mikä lystimpää?

Lisää kuvia oheisessa kuvagalleriassa.

Lisätietoja: http://www.codemasters.com/

Lisää aiheesta

Overlord – haastattelussa pahuussimulaattorin pääsuunnittelija

Overlord (PC, 360)

Overlord: Raising Hell (PS3)

Päästä irti sisäinen sadistisi

 Lue myös

42 bändiä rokkaa FIFA 09:ssa

Amy Winehouse teki Teräsbetonit

Ennakko: Multiwinia: Survival of the Flattest (PC, Mac, 360)

Pelitutkimus: suurin osa läntisistä kehittäjistä Xbox 360:n parissa