Uusimmat

Mass Effect viivästyi jälleen

23.04.2007 13:23 Miikka Lehtonen

Brittiläinen Pro G -saitti uutisoi, että hartaasti odotettu Biowaren roolipeliuutuus Mass Effect olisi myöhästymässä jälleen kerran.

Pelin oli aiemmin kaavailtu ja lupailtu ilmestyvän jo kesän aikana. Näin ei kuitenkaan ole tapahtumassa, vaan lukuisat lykkäykset saivat taas jatkoa. Ikävät uutiset julkistettiin tänä aamuna järjestetyssä Microsoftin tapahtumassa. Syynä on halu viimeistellä peli mahdollisimman laadukkaasti, joskaan kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen näin perusteltu lykkäys.

”Bioware haluaa vain tehdä pelistä niin hyvän kuin mahdollista. Sen täytyy olla todella viimeistelty täyttääkseen heidän vaatimuksensa ja näin tulee myös tapahtumaan”, Microsoftin PR-manageri Andy Irving kertoi saitille.

Roolipelifanien odotus jatkuu siis edelleen. Monikaan ei välttämättä enää löisi vetoa edes syyskuun ilmestymispäivän pitävyyden puolesta.