Uusimmat

Microsoft: konsolisota ratkeaa vasta 100 miljoonan konsolin kohdalla

21.05.2008 17:47 Jouni Mäki-Panula

Microsoftin johtoryhmässä istuvan ja Microsoft Game Studiosia luotsaavan Shane Kimin mukaan konsolien nykysukupolven voittaja ratkeaa vasta, kun ensimmäinen konsoli ylittää 100 miljoonan kappaleen myynnin.

Kimin näkemys tuli esiin Wired-lehden haastattelussa, kun hänestä yritettiin puristaa mielipidettä konsolisodan voittajasta. Asemaansa nähden poikkeuksellisen kylmäpäisesti esiintynyt Kim totesi, ettei voittajaa yksinkertaisesti ole mahdollista valita vielä pitkään aikaan, ei ennen kuin 100 miljoonan kappaleen myynti ylittyy jonkin konsolin kohdalla.

”Tämä on vasta kolmas vuosi meille ja vasta toinen vuosi Sonylle ja Nintendolle. Huvitammeko vain itseämme yrittämällä julistaa voittajaa ja häviäjää, kun kuluttajat vielä pohtivat valintojaan?” toteaa Kim.

Toistaiseksi vauhdikkaimmin 100 miljoonan kappaleen saavuttaneelta PlayStation 2:lta urakkaan kului viisi vuotta ja yhdeksän kuukautta.

Lähde: Microsoft’s Shane Kim: First to 100 Million Wins

Lue lisää eDomesta

250 tunnin rupeama Age of Conanin huipulle

eDomen videokanavalla yli 500 pelivideota

Fable 2 osa 2 – miekkaa, magiaa ja koiranelämää

Rautarintamalta kajahtaa: uusia näytönohjaimia, uusia äänikortteja

Tupla- ja neliydinprosessorit peleissä – onko järkee vai ei?

Voita Wii Fit ja kuntoile itsesi kondikseen

Kuka rikkoo ensimmäisenä 100 miljoonan rajan?

Katso tilanne vastaamatta