UUSIMMAT

Nintendon uusi pomo ennusti Wii U:n epäonnistumisen

16.09.2015 19:30 | Juho Anttila

Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwatan poismeno aiemmin tänä vuonna oli kova isku paitsi Nintendolle, myös pelialalle yleensä. Olihan kyseessä kuitenkin yksi alan rakastetuimmista vaikuttajista. Tällä viikolla firmalle valittiin vihdoin uusi toimitusjohtaja, Tatsumi Kimishima. Uuden johtajan näkemyksistä ja linjauksista on nyt saatu lisätietoja.

Japanilainen lehdistö on muun muassa kertonut, että Tatsumi Kimishima ennusti Wii U -konsolin epäonnistumisen. Epäonnistumisestahan on pakko puhua siitä huolimatta, että laite on parantanut tulostaan alkuaikojen katastrofiin nähden. Nihkeä Wii U -mielipide ei nyt kuitenkaan vaikuttanut uuden johtajan asemaan, ainakaan negatiivisesti.

Tatsumi Kimishima on myös todennut, ettei Nintendon strategiaan ole lähiaikoina luvassa kovinkaan dramaattisia muutoksia. Perusstrategia on yhä sama, minkä Satoru Iwata ehti linjaamaan elinaikanaan ja Kimishima keskittyy etsimään uusia projekteja ja järjestelemään resursseja niin, että Nintendo saavuttaa taas siltä odotetun tuottotason.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisätietoja: Nintendon kotisivu

Lisää aiheesta

Nuorena meni – Nintendon rakastettu johtaja kuoli yllättäen

Saitti: Shigeru Miyamoto voi olla Nintendon seuraava toimitusjohtaja

Nintendo nimitti uuden toimitusjohtajan